Voisin tähän alkuun sanoa heti, että mä VIHAAN sokeria!!! Mä niin vihaan sitä ja voin kertoa olevani todella pahimman luokan sokeririippuvainen. Mun keho on aina ollut todella herkkä kaikella ja reagoin niin stressiin, kuin kaikkeen muuhunkin heti keholla ja erityisesti vatsalla. Mulla on paljon ruokayliherkkyyksiä ja huonolaatuinen ruoka vaikuttaa hyvin nopeasti sekä mielialaan, että fyysiseen oloon. Aikaisemmin sairastelin tosi paljon. Olin aina flunssassa, kärsin poskiontelontulehduksista tai korvatulehduksista ja mistä milloinkin. Oikeanlaisen ruokavalion löydyttyä kääntyi homma ihan täysin ja tunsin olevani ihan eri ihminen. Hyvä niin. Edelleen kuitenkin kamppailen erään jutun parissa, joka aiheuttaa harmaita hiuksia ja paljon! Nimittäin juuri tuo kamala petollinen sokeririippuvuus. Prkl sanon vaan.
Kaikki aina sanoo, että herkuttelu sopivissa määrin on hyvästä ja välillä pitää ja saa herkutella. No näinhän se varmaan valtaosalla onkin. Mutta entäs, kun kroppa ja mieli ei tiedä sokerin kohdalla mitä tarkoittaa kohtuus ja sopiva määrä?? Mulla se on joko tai. Nyt Dubain reissun jälkeen oon joutunut kamppailemaan todella paljon tämän suorastaan paskamaisen asian kanssa. Lomalla herkuttelin joka päivä ja arvatkaa onko sokeririippuvaisena helppo yhtäkkiä taas lopettaa. No ei todellakaan! Voisin vetää koko karkkikaupallisen paskaa suuhun ja samalla huomaan olevani todella vihainen, äkkipikainen, surullinen ja muutenkin ihan eri ihminen, kuin sokeria syömättömänä. Voin sanoa, että mun kohdalla kohtuus ei onnistu sokerin kanssa. Mä oon ilman sokeria PALJON onnellisempi ja parempi ihminen. Ja noh – todella paljon parempi tyttöystävä :D Eetu raukka saa kaikkein pahimman ryöpytyksen mun sokeriraivoista!! ;D
Kai sitä voi verrata alkoholistiin. Antaa yhden ryypyn niin johan on tullut hetkessä vedettyä koko pullo!
Olen monta kertaa onnistunut loistavasti pääsemään irti täysin sokereista, mutta takaisin sokerihumalaan ja sokerikierteeseen joutuminen on ihan todella helppoa uudestaan. Ei se sokeririippuvuus katoa mihinkään sieltä taustalta. Siihen, kun lisää vielä mun järjettömän kiireen kaikessa mitä teen niin avot. Syön tosi nopeasti ja sokerin kanssa sen voi äkkiä varmasti verrastaa jo ahmimiseen, minkä jälkeen olo on vaan ihan järjettömän kamala. Huh, tulipa melkoinen vuodatus, mutta jotenkin kummassa olo parani tämän vuodatuksen jälkeen. Oon lähes 100% varma, että siellä ruudun toisella puolella on hyvin monta muutakin, joille sokeri on paha vihollinen ja jotka sokeri saa otteeseensa aika ajoin. Mahtaakohan tämä meneillään oleva kaamos myös pahentaa sokeririippuvaisen tilannetta…
Jotta tästä veemäisestä riippuvuudesta pääsisi eroon ajattelin jakaa yhden varteenotettavan vinkin sen suhteen. Tätä vinkkiä voi käyttää myös kaikeen muuhun riippuvuuteen tai muuten vaan pahaan oloon. Oli se sitten nettiriippuvuus, sokeririippuvuus tai jokin muu pelko niin kannattaa antaa tälle jutulle mahdollisuus. Youtube on täynnä näitä videoita, mutta lisäsin tähän nyt esimerkiksi yhden suosikkini. Gabbya olen hehkuttanut ennenkin ja toistan taas itseäni – tämä nainen on ihana!
Mikä tämä juttu sitten on? No tapping! Oletteko vielä kuulleet siitä? Gabbyn videon lisäksi kannattaa kurkata esim tämä What is Tapping? – video.
Siinäpä vähän ajatusryöppyä. Huh, toivottavasti, ette ihan säikähtäneet avautumista :D
Onko ruudun toisella puolella muita sokeririippuvuudesta kärsiäviä? Mikäli teillä on antaa hyviä vinkkejä tästä ikävästä riippuvuudesta eroon pääsemiseksi niin kaikki vinkit otetaan ilolla vastaan!! ;)
Tässä vielä muutama fakta ja viisi sokeririippuvuuden vaihetta, jotka ovat samat kuin muissakin riippuvuuksissa:
- Sietokyvyn lisääntyminen
- Hallinnan menetys
- Käytön jatkuminen haitallisista seurauksista huolimatta (ripuli, päänsärky)
- Ajatuskyvyn hämärtyminen
- Pakkomielteiset ajatukset
16 Comments
Helen
29.10.2014 at 23:20Voi tähän voin samaistua niin täysin!! Söin ennen valehtelematta päivittäin jotain herkkua, kunnes tein elämäntapa muutoksen tämän vuoden tammikuussa. Vähensin herkkupäivän kerran viikkoon ja ekat pari kuukautta oli ne pirullisimmat. Lipsuttua tuli vähän väliä, mutta lopulta se helpotti. Kesällä mietin, että vau en olisi ikinä uskonut moiseen pystyväni, mutta niin vain kävi. Kärsin huonosta ihosta ja finnit väheni huomattavasti ja painokin tippui muutaman kilon.
Alkusyksystä lipsuin tästä kerran viikosta 4 päivään yhdellä viikolla ja mietin, että oliko se nyt tässä. Kuitenkin se kaikki positiivinen sai palaamaan ruotuun ja nykyään, kun pidän herkkupäivän kerran 2 viikossa niin mieli haluaa jo nopeasti siihen puhtaaseen rytmiin. Kyllä se sokeri sellanen paholainen on, mutta kukistetaan se yhdessä :D
Tsemppiä <3
Emii
30.10.2014 at 00:57I feel You Mona! Mulla Tää riippuvuus ei rajoitu pelkästään sokeriin, vaan tulee mässättyä myös aivan liikaa kaikkea rasvasta ja epäterveellistä. Teen aina päätöksen että nyt lopetan Tän paskan syönnin, mutta sitten sortuu taas. Painoakin on alkanut kertymään aivan liikaa Tän mässäilyn takia. Suututtaa suunnattomasti kun ei saa itteään kuriin että pääsis eroon noista!
emilia
30.10.2014 at 06:18Samaistun!!! Olipa ihanaa lukea tää vuodatus. Ihankun omasta suusta ois puhunut. Siis mä herkuttelen paljon ja suklaa on se ainoo vihollinen. Muuta karkkia ei sitten teekkään mieli. Mutta liikun paljon joten se ei näy. Muttei myöskään tulokset luultavasti riittävästi. Tosiaan viikot tuntuu niin hitailta ilman herkkuja haha.. mut nyt jo taas torstai koittaa enkä ole herkutellut sunnuntain jälkeen vaikka pahin aika kuukaudesta kynnyksellä. Jo KOLMESSA päivässä tunnen oloni paremmaksi enkä niin pöhöttyneeksi. Joten tätä rataa jatketaan. Yritän pitää sen kerran viikossa herkkupäivän alkuunsa ja sitten siitä vähennellä ja varmasti kun tulokset näkyy niin eipä edes tee mieli herkkuja. Mun on tehnyt mieli lähipäivänä tuoreita mustikoita ja puuroa :D oot aivan mahtava! Hei oisko jotain postausta mihen kokoisit ihan perus syksyn outfittejä?:) sellasia koulu kaupunki juttuja..
Mini
30.10.2014 at 07:43I feel you girl! Itse elin aikoinaan lähes pelkillä irtokarkeilla ja leivällä, en syönyt aamupalaa, ruokailuni olivat epäsäännöllisiä ja himoitsin makeaa. Ei ollut parempaa kuin hakea joka ilta iso pussi Makuunin sateenkaarenvärisiä lisäainepommeja! Kunnes tulin ensimmäistä kertaa raskaaksi. Kehoni alkoi ihan itse “vaatia” oikeaa terveellistä ruokaa säännöllisesti. Aamupalasta tuli ihan ehdoton juttu ja kun siihen tottui, en voisi kuvitellakaan päivää ilman aamiaista (paras ateria, eikö vain?)!! Minulla todettiin raskausdiabetes (vaikka olen aina ollut hoikka ja liikunnallinen), joten herkkujen syönnin jouduin jättämään kokonaan. Alku oli ihan tuskaa, olin todella pahantuulinen, heikotti, surkuttelin itseäni, kun en saanut tunkea kitusiini ihania namusia…mutta muutamassa viikossa keho tottui terveelliseen ruokaan ja sokerittomuuteen ja olo oli mitä mainioin. Mutta sokeri on paha ja ah niin koukuttava! Toki haaveilin siitä, että vauvan synnyttyä saan taas syödä herkkujakin…ja voit kuvitella, kun sain ensimmäisen makuunikarkin suuhuni synnytyksen jälkeen miten taivaalliselta se maistui! Tosin huonoon oloon ei kovin monta sokeripommia tarvittu. Niin se keho vain tottui nopeasti sokeriin ja alkoi vaatia sitä aina vain lisää (+ vauva-ajan väsymys, huonot yöunet yms vaikuttivat varmasti). Pian olin taas sokerikoukussa. Vuosi meni mässäillessä, kunnes aloimme “suunnitella” uutta raskautta. Nyt olenkin jo kolmatta kertaa raskaana ja joka raskaudessa raskausdiabeteksen vuoksi olen joutunut jättämään sokerin. Alku on tuskaa, sitten olo on todella hyvä ja suunnittelen aina jatkavani samanlaisella ruokavaliolla vauvan synnytyyäkin. Mutta 9kk herkuttomuuden jälkeen on ihan kiva palkita itsensä synnytyksen jälkeen, harmi vain että sokeri todella koukuttaa nopeasti ja pian sitä keho taas huutaa yhä enemmän. Yhteenvetona omassa tapauksessani voisin sanoa, että ah niin rakastan, mutta vihaan sokeria ;) tulipas pitkä sepustus, halusin vain kertoa, että sokerikoukku todellakin on hankala kuten sanoit!
Martta123
30.10.2014 at 08:21Voin (periaatteessa) samaistua! Söin ennen järjettömiä määriä irtokarkkeja, ne olivat suuren suuri heikkous mulle, mitään muuta sokeripitoista tai suolaista/rasvaista herkkua/mättöä en himoinnut niin kuin sokeria. Söin n. 4-5 päivänä viikossa n. 800g-1000g pussin irtokarkkeja kerralla!!! Tiedän, määrä kuulostaa hurjalta ja liioittelulta, mutta aivan totta se on. Laitoin pussin aina polvien päälle syliin ja mätin ne kerralla naamaan, suurinpiirtein taktiikalla puraisu ja nielaisu. Koskaan en kerinnyt edes maistella niitä karkin makuja kun piti ahmia sellaisella kiireellä, että joku ulkopuolinen olisi saattanut luulla, etten ole saanut ruokaa viikkokausiin.
Siihen taustalle erinäiset allergiat (keliakia, laktoosi) ja pikkuhiljaa kroonistuva suolistotulehdus ja sitten oltiinkin tilanteessa, että koko kroppa romahti ja jotain oli tehtävä… Mutta mitä? Lääkärit halusivat pumpata enemmän ja enemmän lääkkeitä (ja toki kaikenmaailman myrkkyjähän nekin olivat) ja oma pää alkoi havahtua siihen että voisiko ruokavaliolla olla osuutta asiaan (ja tähän päälle todella stressaava työ, välillä hullu määrä urheilua, perhepiirissä stressitekijöitä) ja niin aloin itsenäisesti tutkia ruoka-juttuja ja kävin ravintoterapeutin pakeilla. Ruokavalio oli onneksi melko hyvässä kunnossa jo ollutkin, mutta nostettiin kissa pöydälle ja silloin päätin, että siitä sokerista on nyt aika luopua. Pitkään kituuttelin aina karkkilakossa ja aina retkahdin syömään karkkia uudestaan, kunnes yksinkertaisesti viime vuonna (suurinpiirtein tähän aikaan) mulla meni vaan hermo itseeni ja omaan saamattomuuteeni asian suhteen (ottaen huomioon miten muissa asioissa olen järkyttävän päättäväinen ja lujan tahdon omaava) ja päätin että nyt se loppuu. Ja sen päätöksen jälkeen en ole syönyt yhtä ainutta irtokarkkia, eli vuoteen en ole syönyt karkkia enää! Enkä syö! Kesällä söin muutaman kerran jäätelöä ja sukujuhlissa olen saattanut maistaa pienen palan kakkua, mutta siinä ne on olleet.
Olen oppinut herkuttelemaan itsetehdyllä raakasuklaalla ja joskus saatan tehdä raakakakun (mutta laiskuuttani todella harvoin), jos on tulossa ystäviä kylään. Ennen kun olisin syönyt koko kakun itse sokerin tuskaani, niin nyt riittää yksi pieni pala :).
Nyt kun mietin tätä kulunutta vuotta, niin ei se kyllä ole edes tiukkaa tehnyt, lähinnä se vaati tahdonvoimaa ja olen KAIKILLE sanonut, että jos tällainen pahemman luokan sokerinisti pystyi siihen, niin pystyy kuka tahansa! Eli Mona, sinäkin pystyt siihen :)
Lisbeth
30.10.2014 at 15:02Ihan kuin omasta kynästäni tämä tekstisi! Nyökyttelin lukiessani niin, että tukka heilui :)
Meillä tuntuu olevan hyvin samanlainen vatsahistoria lukuisine yliherkkyyksineen. Ihan niinkuin kaikki tämä perus ruualla jonglööraaminen ei riittäisi, vaan siihen pitää sotkea vielä sokeririippuvuus. Sukurasitteiden vuoksi olen erittäin suuressa riskissä sairastua 1. tyypin diabetekseen vielä näin aikuisiälläkin, eikä senkään vuoksi todellakaan kannattaisi leikkiä asialla. Sokeriset jutut olivat minulta lapsena hyvinkin kiellettyjä, mikä toisaalta johti siihen, että olen aina himoinnut herkkuja kahta kauheammin (kieltämisessä mentiin ehkä liian överiksi?!).
Mun pahin hetki päivästä on iltapäivä, jolloin lapsi nukkuu päikkäreitä ja oma jaksaminen laskee kuin lehmän häntä. Sokeri tuo pika-avun ja energiataso nousee hetkeksi, laskeakseen taas entistä alemmas suuremmoisen vit..ksen kera. Eipä tuo ankean harmaa sääkään meitä sokeristeja (hah, taisin lanseerata uuden sanan) auta, sehän suorastaan käskee hakemaan virtaa sokerista.
Pääsin pari viikkoa sitten taas yhdestä koukusta irti vaihtamalla karkit jne. kuivattuihin taateleihin, mulperimarjoihin yms. Sitten sain vähennettyä ja lopulta jätettyä nekin jokaiselta päivältä pois. Pitäiskö sunkin kokeilla noin, jos kertairroitus on liian paha?
Mona
30.10.2014 at 16:39Arrrrrrrgggg!! Suositelen Emii ehdottomasti ottamaan tuon tapping systeemin käyttöön. Uskon, että voisit saada siitä paljon apua. Mä lähetän miljoona tsemppihalausta sinne! :) Perhanan sokeri kun on edes keksitty :D Mun frendi sanoi just hyvin kun jutteltiin, että jos sokeri keksittäis nyt sitä ei sallittais :D Sehän on ihan verrattavissa huumeisiin…
Moma
30.10.2014 at 21:11Taas mahtava postaus :) Mä oon ihan koukussa irtokarkkeihin ja jos en tee itelleni totaalista lakkoa, mässään niitä ihan liikaa :( Mutta nyt helmikuusta saakka ollut täysin karkkilakossa ja lähes täysin (juhlia ja matkoja lukuunottamatta) herkkulakossa ja vitsit miten hyvä olo voi olla <3 Suosittelen sokerin korvaamista hunajalla jne. (jota paljon ilmeisesti jo teetkin) :) Ite oon huomannut, että kaikki maistuu jopa paremmalta ilman tuota perhanan sokeria ;)
Laura
30.10.2014 at 22:32Yksi sokeririippuvainen ilmoittaiutuu! Viime vuonna olin puoli vuotta ilman karkkia/sipsiä/keksiä. Ainoa mitä sallin,oli jäätelö. Kunnes sitten tuli repsahdus ja en ole sen jälkeen edes yrittänyt. Iho alkoi voida paremmin,painoa putos itsestään n.5kg pelkstään herkut pois jättämällä ja sain vatsanikin kuntoon. Mutta niinhän siinä kävi,että repsahdus johti toiseen ja koukussa ollaan taas. Jospa saisi itseään niskasta kiinni heti joulupyhien jälkeen :)
camilla
30.10.2014 at 23:15Tiedän tunteen vähän liiankin hyvin! Nyt on aika kaukainen ajatus se edellis vuosi, kun olin 8 kuukautta ilman karkkia. Sitä tekee mieli niin perkeleesti ja huonona päivänä antaa sen tunteen vaan viedä! Onneksi pääkoppa tajuaa jo hiljalleen taas, kuinka paha olo tuleekaan jälkeenpäin. Eihän se ole sen arvoista..
Tänään kävin hakemassa herkkunälkään cashew-patukan. Toimii! Heti kun pääsen uuteen kotiin, niin alan taiteilla omat raakapatukkani. ;)
Jaana
31.10.2014 at 22:54Aaaaargh, raivostuttava sokerihimo. Kesällä mulla ei ole koskaan mitään ongelmaa vastustaa karkkeja, koska silloin syön mansikoita, ananasta ja vesimelonia niin paljon mieluummin. Tää syksy on Se hankalin aika vuodesta sokerin kanssa…on,tullut mussutettua karkkeja ja kylläpä tuntuu just srmmosena ärsyttävänä pikkupöhötyksenä koko kropassa ja kihelmöintinä leuassa ja kaulalla.
Aina, kun herään tiedostamaan tämän tilanteen, niin ostan seuraavalla kauppareissulla värikkään setin hedelmiä, joilla korvaan karkkihimot. Teininä ihan ykkös karkkikorvike oli jäiset mansikat