Tällä hetkellä ollaan täällä Pariisissa, mutta koitan saada hiukan Sri Lankan kuvia ja vinkkejä postailtua jo ennen Suomeen paluuta, jotta kotiin päästyä saan koottua sitten isomman yhden kattavan postauksen koko reissusta. Nyt siis tällä viikolla tulossa kuvia sieltä täältä Sri Lankan matkalta. Pariisin fiiliksiä ja kuulumisia löytyy enemmän reaaliajassa puolestaan instagramin (@Monasdailystyle) ja Snapchatin (monanieminen) puolelta! :)
Meidän Sri Lankan reissu alkoi hyvin pikaisella visiitillä Kandyssa. Jälkeen päin on aina helppo miettiä mitä olisi tehnyt toisin ja Kandyn osalta se olisi ollut viipyä kaupungissa vähintään kaksi yötä. Me ajettiin lentokentältä suoraan Kandyyn (kesti noin 4 tuntia) ja illalla oltiinkin jo aika väsyneitä. Heti seuraavana aamuna lähdettiin taas jatkamaan matkaa.
Ehdimme siis Kandyssa näkemään lähinnä hotellin mikä oli tosin kaiken kokemuksen arvoinen. Pääsimme tekemään/katsomaan meidän aamupalan laittoa (olimme hotellin ainoat asiakkaat, joten aamupala tehtiin vain meitä varten!). Hotellin ihana ja ystävällinen omistaja näytti meille myös oman puutarhansa salaisuuksia ja piti kunnon terveyskoulutuksen kaikkien raaka-aineiden terveysvaikutuksista. <3 Majestic Tourist hotelli oli mielettömän lämminhenkinen kokemus ja suosittelen todella lämpimästi tätä budjettihotellia mikäli suuntana on Sri Lankan Kandy. Niin ja täällä kannattaa ehdottomasti yöpyä enemmän kuin yksi yötä.
Kandyssa ehdimme illalla tehdä tunnin kävelylenkin, jonka varrella näimme paikallisen juhlatilaisuuden, mutta muilta osin pimeän vuoksi ei hirveästi maisemia ehtinyt tutkia. Matkalla Kandyyn meitä vastaan tuli norsu. Naureskeltiinkin, että jasso tarviiko sitä enää Yalan puistoon lähteä, kun eläimet tulee jo ihan näin matkanvarrella vastaan;)
Although we are already in Paris I am trying to catch up our Sri Lanka trip with this post. We started the journey from Kandy where we spent one night only on our way from airport to Arugam Bay. We stayed in a lovely family owned hotel called Majestic Tourist Hotel and we were the only guest at the moment staying in the hotel. It was awesome to be able to cook the breakfast together with the owner and hear awesome stories about Kandy and Sri Lanka. We would have been happy to stay longer time in Kandy but the show must go on and we had no time to visit the streets of Kandy more deeply. If you are going to Sri Lanka I truly recommend you to stay at least one full day in there. And try The Majestic Tourist Hotel! It is great! :)
No Comments