Ajatuksia lapsista ja perheen perustamisesta

Sain postaustoiveen kirjoittaa ajatuksia perheen perustamisesta ja siitä millainen ajatus meillä on lapsien saannista. Aihe on todella ajankohtainen sillä näitä asioita olemme pohtineet paljon vaikken niistä täällä blogissa olekaan koskaan sen tarkemmin kirjoittanut.

Samassa tilanteessa olevia on siellä varmasti paljon muitakin, joten päätin tarttua aiheeseen hetimiten ja kertoa meidän ajatuksia pintaa syvemmin.

Alkuun kerrottakoon, että minulle lasten saaminen ei ole aina ollut mikään suuri haave. En oikeastaan nuorempana edes pitänyt lapsista. Moni varmasti ajattelee, että olen super lapsirakas ja aina valmiina lapsenvahdiksi, mutta näin ei todellakaan ole aina ollut.

Ennen kuin tapasin Eetun minulle oli ihan ok ajatus, jos en koskaan saa lapsia. En osannut ajatella itseäni äitinä eikä vastaantulevat lapset aiheuttaneet juuri tunteita suuntaan tai toiseen. Sinänsä erikoista, koska oma äitini on taas ollut varsin aikaisin kypsä äidiksi ja on aina ollut todella lapsirakas. Tämä piirre ei vaan siirtynyt suoraan minulle :D

Mielipide lapsista kääntyi kuitenkin aivan päälaelleen lähes yhdessä päivässä. Eetun ja minun ensimmäisten treffien jälkeen nimittäin tiesin heti, että tämän miehen kanssa tulen menemään naimisiin ja haluan ehdottomasti myös lapsia. Jotenkin todella kliseistä ja oikeastaan aika outoakin, että mieli voi muuttua niin paljon niin lyhyessä ajassa.

Eetun elämän arvot, aitous ja rehellisyys olivat jotain niin käsittämättön merkityksellistä, että minun mielikuva täydellisestä perheestä sai todella vahvan pohjan. Mielukuvan lisäksi näin myös hyvin selvästi elämän realistisen puolen ja sen, että kaikki ei mene aina niin täydellisesti mitä elämältä haluaisi. Eetun kanssa koin, että vaikka asiat menisi miten huonosti tahansa olisin valmis ottamaan riskin juuri hänen kanssaan. Ihan kaikessa.

OIen aina kasvanut ison rakkauspilven keskellä, jossa olen kokenut olevani turvassa ja olen saanut kaiken mitä olen ikinä voinut edes toivoa. Minun vanhempani ovat kuitenkin eronneet, kun olen ollut pieni ja vanhempieni uusista avioliitoista minulla on yhteensä neljä sisarusta.

Välimatkojen takia olen elänyt vähemmän yhdessä kolmen sisarukseni kanssa. Yhtä tärkeitä he tietysti ovat, mutta nuorena usein koin, etten saa yhtä paljon huomiota isältäni, kuin kolme sisarustani, jotka asuivat hänen kanssaan. Isäpuoleni on toki ollut aina arjessa läsnä ja yhtä paljon minulle isä, kuin oma isänäkin. Tietynlainen isän läsnäolon puute kuitenkin on varmasti ollut yksi syy siihen miksen ole nuorempana niin paljon pitänyt lapsista. Olen siis vanhin sisaruksista ja nuorena koin tietynlaista kateutta nuorempia sisaruksiani kohtaan. Koin ehkä, että jouduin tietyllä tavalla kilpailemaan isän huomiosta ja se saattoi luoda käsityksen mieleeni, etten ole lapsirakas persoona.

Muistan vieläkin, kun veljeni syntyi ja mietimme yhdessä nimeä uudelle tulokkaalle. Olin hyvin mustasukkainen 5 vuotias tärpästikkeli ja päätin, että tästä mötkylästä tulee Sika. Tuo Sika on minulle tällä hetkellä yksi maailman tärkeimmistä asioista ja tukee minua elämän jokaisessa käänteessä. Mutta viisi vuotias pieni Mona ei ajatellut silloin pikkuveljen tuovan elämään rikkautta ja rakkautta. Lähinnä se vei nyt äidin huomiota pieneltä Monalta. Samaan aikaan isäni perheeseen syntyi toinen pikkuveljeni ja koin pienenä Monana jääväni tuollaisten rääpäleiden varjoon. Minulla ei todellakaan ole mitään traumoja näistä ajoista, mutta aikuisena olen osannut yhdistää näiden tekijöiden vaikuttaneen minun myöhempiin ajatuksiini lapsista. Uskon tällaisten tunteiden olevan normaaleja ja varmasti monen perheen vanhin lapsi on käynyt osaltaan samoja tunteita.

Takaisin kuitenkin Eetun tapaamiseen ja lapsihaaveiden heräämiseen.
Eetu on kasvanut perheessä, jossa hänellä on sekä isosisko, että pikkuveljiä. Hän on tottunut vaippojen vaihtamiseen ja toisista huoltapitämiseen. Hän on myös saanut osuutensa isosiskon voimista ja tullut teipatuksi tuoliin siskon juksauksen toimesta. Näitä asioita arvostan ja rakastan Eetussa. Hän on keskimmäisenä oppinut sekä jakamaan että pitämään puolensa. Hän on oppinut olemaan tarvittaessa häikäilemätön ja kuitenkin toisten puolia pitävä. Näen Eetussa miehen, joka on kokenut ja oppinut jo hyvin nuorena elämästä niin paljon, että hänellä on valtavasti annettavaa omille lapsille. Näen Eetussa miehen, joka on valmis tekemään mitä tahansa omien lastensa eteen.

Se tunne ja varmuus siitä, että voi jakaa elämän tällaisen miehen kanssa on minulle ihan valtavan tärkeää. Tiedän, että vaikka mitä tapahtuisi voin luottaa siihen, että Eetun elämänarvot ovat oikeat ja yhdessä selviämme mistä vaan. Eetu ei todellakaan ole täydellinen, mutten ole minäkään. Me molemmat ymmärrämme kuitenkin sen, että elämä voi tuoda mitä vaan eteen, eikä toista voi ikinä omistaa. Tärkeintä on arvostaa toista ja pitää toistensa puolia oli tilanne mikä tahansa. Tällaisen ihmisen kanssa perheen perustaminen on minulle piilossa ollut haave.

Eetu herätti minussa lähes heti ”vauvakuumeen” ja sitä olen potenut jo usemman vuoden. Järki ja elämäntilanne tähän asti on kuitenkin antanut odotuttaa elämän uusia käänteitä. Meillä on paljon haaveita ja unelmia, joista osaa olemme jo kiitollisena saaneet toteuttaa. Lapset eivät ole vielä olleet osa tätä elämänvaihetta, mutta sanotaanko näin, että lapset eivät myöskään olisi olleet este meidän unelmien ja haaveiden toteutumisille.

Seuraava unelma on saada lapsia. Tiedän ettei lapsia vaan tehdä, lapsia suodaan. Minulla on aina ollut mielikuva, että tulen raskaaksi todella helposti. Tämä mielikuva johtunee siitä, että sukuni naiset ovat tunnetusti todella sikiävää porukkaa. Ikävuosia tulee kuitenkin koko ajan lisää, enkä ole enää parikymppinen (täytän heinäkuussa 29) niin kuin moni sukuni ensisynnyttäjistä. En siis voi kieltää, etteikö välillä mielessä käy, että mitä jos en sittenkään tule raskaaksi?

Toisaalta olen oppinut, että on turha murehtia asioita. Elämä kantaa ja tuo eteen juuri niitä asioita, joita on tarkoitettu eteen tuotavaksi. Niin kuin tämä meidän Krakovan kokemus. Olen kiitollinen tästä mahdollisuudesta ja uskon kaiken menneen juuri niin kuin meille on tarkoitettu.

Odotan kuitenkin enemmän kuin paljon sitä hetkeä tulevaisuudessa, että voin kertoa rakkaimmille läheisilleni perheenlisäyksestä. Hassua, mutta voin jo lähes tuntea sen ilon, rakkauden ja ylitsepursuavan kiitollisuuden tunteen sillä hetkellä, kun tuo tieto tulee ajankohtaiseksi meidän elämässä.