Hunkydory neule & Leviksen kasarifarkut

Ei kiitos enää koskaan matalavyötäröisiä Miss Sixty farkkuja minulle. Ei kyllä pitäisi koskaan sanoa ei koskaan. En kuitenkaan nää enää itseäni sullomassa massaani liian kireisiin farkkuihin, joista paistaa koko takapuolen komeus pienenkin kyykistämisen seurauksena. Nämä Leviksen Mile high farkut ovat juuri sitä mitä minä rakastan. Taivaallisen mukavat päällä materiaalin sekä vyötärön korkeuden puolesta. Sanokoot minun puolestani, että farkkuja käyttävät naiset ovat masentuneita. Itse olen varsin onnellinen mukavuusfarkuissani ja pidän niitä myös hyvännäköisinä. :D

Onnelliseksi minut saa mukavien farkkujen lisäksi myös maailman mukavimmat ja pehmeimmät neuleet. Mukavuusintoilija täällä siis vaan moi! Muoti on ihanaa ja silloin tällöin ihan mahtava irrotella, mutta kyllä arjessa parasta on käytännölliset vaatteet, joissa ei tarvitse jatkuvasti murehtia vilahtamisvaaraa tai hengitystä salpaavaa kiristämistä paikasta tai toisesta.

Hunkydoryn Atherton knit- neuleessa on yli puolet villaa ja se on oikeastaan aika täydellinen 10+ näille kylmille keleille. Tykkään myös tämän hempeän vaaleansinisestä sävystä. Se tuo ihanaa raikkautta syksyn pukeutumiseen. Vastaavaa Hunkydoryn neuletta löytyy myös kauniina (Lani Knit) pooloneuleena, joka puolestaan on kaunista joustinneuletta. Poolot ovatkin tavallisten neuleiden lisäksi omia talvisuosikkejani.

Pictures, Joonas Laine / edited by me

(*giveaway/adlinks)
Shoes, Adidas* HERE
Jeans, Levis* HERE
Shirt, Hunkydory* HERE
Jacket Zara
Bag, Chanel

Farkut ja neule ovat kyllä ikuisesti mun suosikkeja;) Vastaavan asun kuin tämä voisin pukea vuodesta toiseen. Mitäs mieltä olette syksyn turva-asusta?

Täällä aletaan nyt taas pakkailla tavaroita kasaan. Lähden iltapäivästä jälleen lentokentälle ja kohti Puolaa. Ihan kamala ikävä Eetua. Jännä juttu miten nopeasti toista tulee ihan kauhea ikävä vaikka ei me kotonakaan olla mitenkään järjettömän paljon yhdessä. Se toisen läsnäolo on kuitenkin parasta. Huomaan, että ikävä aiheuttaa myös helposti sen, että kiukuttelen puhelimessa ihan turhista asioista. Tai no, taidan tehdä sitä usein ihan kasvotustenkin:D

Nämä viikon reissut tuntuu itselleni vähän turhan pitkiltä ilman Eetua, mutta toisaalta nautin ihan hurjasti siitä, että voin Suomessa viettää aikaa ystävien, perheen ja kolleegoiden ja muiden tuttujen kanssa. On jotenkin niin energisoivaa nähdä mahtavia uusia tyyppejä ja hoitaa työasioita täällä Suomessa. Puolassa on kuitenkin arki niin erilaista.

Kaikella on aina puolensa. Vilma kirjoittikin kauniisti kodista ja siitä, että ulkomailla asuessa oikeastaan aina on ikävä jotain. Samaistun tuohon tekstiin todella vahvasti. “Aina on ikävä.” Alkaa ihan itkettää tätä kirjoittaessani, koska se on niin totta. Aina on ikävä. Nyt Puolaan lähtiessäni tulen ikävöimään ystäviä ja perhettä. Toisaalta ikävöin myös monia, jotka asuu aivan muualla, kuin Suomessa tai Puolassa. Haluan kuitenkin pitää sitä tunnetta rikkautena.

Vilman postauksen kommenteista poimin vielä hyvän lainauksen tähän viitaten: ““Mutta varsinainen kysymys kuuluu: kummat ovat onnellisempia, ne, jotka eivät osaa kaivata koska eivät tiedä muusta, vai ne, jotka kaipaavat koska kantavat mukanaan niin montaa maailmaa?” – Riikka Pulkkinen, Vieras, sivu 23”

Hyvä kysymys, johon jokainen voi määritellä oman vastauksensa. Itse koen jatkuvasta ikävästä huolimatta olevani loputtoman kiitollinen ja etuoikeutettu siitä, että minulla on niin paljon ihania ihmisiä ympäri maailmaa joita ikävöidä ja jotka nähdessäni tuntuu, kuin en olisi pois heidän viereltä ollutkaan.