6.9.2017

Mommy outfit

Mommy outfit @monasdailystyle

Ensimmäiset varsinaiset asukuvat synnytyksen jälkeen uunista ulos! Kahviteltiin eilen Cargossa Siirin kanssa ja käytettiin tietysti tilaisuus hyväksi nappaamalla asukuvat samalla. Edelleenkin kaikki on uuden opettelua ja valehtelisin jos sanoisin, että vauvan kanssa kotoa lähteminen olisi jo ihan rutiinia ja helppoa… :D Imetys sujuu jo paljon paremmin ja rintakumeille saatiin sanoa hyvästi, mutta sen tilalla rintaraivoillaan välillä ja ollaan yltä päältä puklassa molemmat:D Ei silti, en halua yhtään valittaa. Glamouri on kaukana tästä puklun täyttämästä arjesta, mutta silti tämä on parasta mitä tiedän. Eilen Eetun tultua kotiin Salama hymyily niin leveästi iskälle, että meinasin pakahtua onnesta ja liikutuksesta siihen paikkaan. Olen meditoinut ja harjoitellut läsnäolon taitoja jo monta vuotta, mutta tuntuu, että nyt vasta tiedän mitä todella tässä hetkessä eläminen tarkoittaa.

Mutta takaisin asuun. Edelleen mennään mukavuus ja käytännöllisyys asuissa edellä. Tämän asun lisänä oli pehmoinen poncho, joka toimi imetyksen aikana hyvin suojana. T-paidan helmaa vaan ylös ja minimies ponchon alle. Kotona vielä toistaiseksi heitän aina paidat kokonaan pois imettäessä. Välillä on päiviä, kun tuntuu että olen pelkästään tissi. Silloin on parempi olla koko päivä vain imetysliiveissä.. Tänään olen saanut ruhtinaallisesti omaa aikaa, mutta iltaa kohden poju kaipaa pelkästään rintaa ja syliä, eikä nukkumisesta omassa sängyssä ole toivoakaan. <3

Mommy outfit @monasdailystyle

Meidän Stokken rattaat on yhteistyössä testissä ja niistä kirjoitan vielä myöhemmin lisää, kun käyttöaikaa on tullut enemmän. Näin alkuun voin kuitenkin todeta, että nämä Stokken Xplory Athleisuret ovat super näppärät kaupunkiin! Meille tärkeintä oli käytännöllisyys ja se, että rattaat mahtuu sekä pieneen kotiin, että pieneen HISSIIN! Vaunukoppa toki on vielä aika iso, mutta kunhan saadaan pojan vähän kasvettua vaihdettua vaunukopan tilalle rattaiden osuus, niin kevenee kokonaisuus entisestään. Isoin plussa käytännöllisyyden lisäksi on se, että näissä saa vauvan tosi korkealle, mikä on erkonomian kannalta super hyvä juttu. Ei tarvitse kyyristellä paljon alemmas. Rattaista ja vaunuista kuitenkin vielä lisää ajatuksia tulevaisuudessa!

Mommy outfit @monasdailystyle

Mommy outfit @monasdailystyle

Mommy outfit @monasdailystyle

Pictures, Siiri Saarela / edited by me

(commercial links/kaupallisia linkkejä*)
shoes, Adidas here*
pants, Bubbleroom here*
Shirt, Bubbleroom here*
Jacket, Bubbleroom here*
Scarf, Zara similar here*
DKNY, Furla similar here*
Sunglasses, H&M similar here*

Melkoista sillisalaattia ja sekalaista ajatuksen juoksua nykyään nämä postaukset, mutta eiköhän tämä vauvakupla tästä joskus tasoitu. Moni teistä kyllä kommentoi aikaisemmin, että useammaksi vuodeksihan ne aivot sinne Naistenklinikalle jää. ;) Jotenkin niin hassua, kun olen itse aikaisemmin vähän naureskellut äitien hössötykselle ja miettinyt, etten itse tule olemaan samanlainen… Mutta miten väärässä olin :D Taidan olla yksi pahemmin luokan äiti-hössöttäjistä :D

Ihanaa torstaita (keskiviikkoa…) kaikille ja pusuja täältä puklujen keskeltä <3

You Might Also Like

6 Comments

  • Reply
    Heta
    6.9.2017 at 15:32

    Tänään on kyllä vasta keskiviikko! :)

  • Reply
    Jenni S. | big mamas home
    6.9.2017 at 18:28

    Hyvältä näyttää. Muistan hyvin miten itse en kestänyt minkäänlaista painetta vatsan alueella sektion jälkeen. Vielä näin vuosi ja kahdeksan kuukautta myöhemmin, jotkut housut tekevät arvelle pahaa. Mutta kyllä ne farkutkin tulevat menemään vielä jalkaan. :) Itse kuitenkin aion täydentää legginssivarastoa vielä ennen toista synnytystä.

    • Reply
      Mona
      7.9.2017 at 10:38

      Mulla myös farkut painavat tosi ikävästi joten niiden käyttö jäänyt vielä myöhemmälle. Eilen tosin ekaa kertaa olin koko päivän sellaisten tosi korkeavyötäröisten farkkujen kanssa jotka muutenkin tosi joustavat!! :) Mutta odotan kyllä jo kovin, että pystyy käyttämään arjessa vallan farkkuja <3 :)

  • Reply
    leena
    7.9.2017 at 12:14

    Miksi sulle tehtiin sektio?

  • Reply
    Ausku
    7.9.2017 at 15:38

    Mikä ihme viltti sulla on vaunujen suuaukon edessä?? Eihän vauva saa happea ja hiilidioksidimäärä nousee liian korkeaksi vaunujen sisällä! Hanki mieluummin vaunuihin vaikka Kurtis-vaunuverho. Niitä on monta tyylikästä vaihtoehtoa ja suojaa myös UV-säteiltä.

  • Leave a Reply

    Your email address will not be published. Required fields are marked *