Saamattomuutta ja riittämättömyyden tunnetta

Olen viime päivinä miettinyt (taas) paljon sitä tekeekö tekeminen onnelliseksi. Vauva-arjessa päivät täyttyy rutiineista ja pienistä ihanista hetkistä, mutta nuo ihanat hetket eivät aina ole niin ihania. Levottomat ja valvotut yöt aiheuttaa välillä pohjatonta väsymystä ja väsymys puolestaan kärttyisyyttä ja saamattomuutta. Samaan aikaan yritän muistuttaa itseäni siitä, että väsymys on ihan ok ja sitä pitää vain oppia sietämään ja käsittelemään. Olen kuitenkin tyyppi, joka saa energiaa siitä, että on tekemistä ja projekteja. Jotain mielekästä tekemistä, jonka eteen tehdä töitä. Projektit tuo tiettyä sisältöä ja auttaa voimaan paremmin arjessa.

Projektien hallinta vauva-arjessa on kuitenkin ihan oma taiteenlajinsa. Pelkästään arkisten askareiden hallitseminen (astianpesukoneen tyhjentäminen) tuntuu välillä ylitsepääsemättömän vaikealta, saati sitten ulkopuolisten projektien aloittaminen ja loppuun saattaminen. Joka kerta yhden projektin valmiiksi saatua on kuitenkin onnistunut ja hyvä fiilis. Nyt jopa parempi mitä ennen vauva-arkea. Silloin en osannut arvostaa ja juhlia yhtä onnistunutta saavutusta samalla tavalla mitä nyt. Huomaan nimittäin iloitsevani pienistäkin saavutuksista ja pienenkin projektin valmistumisesta aivan uudella kiitollisuudella.

Vaikka olen aina puhunut kiitollisuuden puolesta, huomaan etten siltikään ole osannut arvostaa tiettyjä asioita arjessa  “riittävästi”. Pidin esimerkiksi unta tärkeänä, mutta voi pojat minulla ei todellakaan ollut käsitystä siitä miten tärkeänä sitä tulen myöhemmin pitämään. Hyvät yöunet oli aivan liian itsestäänselvää aikaisemmassa elämässä.

Jos jotain vauva-arki on opettanut niin kärsivällisyyttä. Kärsivällisyyttä olla vain paikoillaan, kärsivällisyyttä hyväksyä saamattomuuden tunnetta, kärsivällisyyttä olla väsynyt, kärsivällisyyttä odottaa seuraavaa vaihetta. Painin edelleen päivittäin riittämättömyyden tunteen kanssa ja pyrin muistuttamaan itseäni elämään hetkessä ja olemaan kärsivällinen. Löytämään tästä hetkestä ne palkitsevat asiat.

Silti riittämättömyyden tunne nalkuttaa selkärangassa. Se on täysin itse luotua ja opittua. Aina haluaa tehdä enemmän, saada aikaan enemmän. Niinkuin sanottu tietynlainen riittämättömyyden tunne voi myös johtaa onnellisuuteen.

Riittämättömyyden tunne voi ajaa tekemään enemmän asioita, joita rakastaa. Se voi myös olla haitallinen ja jatkuvasti itsetuntoa syövä pirulainen. Haluan valita näistä ensimmäisen. Pyrin tekemään ystävyyttä riittämättömyyden tunteeni kanssa ja kunnioittamaan sen tarvetta tuoda stressin sijaan eteeni hyviä asioita. Haluan valjastaa riittämättömyyden tunteeni olemaan voimavara ja potkuri, josta saan vauhtia asioiden tekemiseen ja projektien aloittamiseen. Niinkuin olen ennenkin sanonut: Aina voi valita miten ajattelee. Aina on mahdollisuus valita ajatella toisin.