Perhe on kaikki kaikessa ja mitä enemmän ja useammin kaikki perheenjäsenet ovat lähellä, sen parempi. Sanoo aivan joku muu, kuin minä. Perhe todellakin on minulle maailmassa kaikkein tärkeintä, mutta jatkuva läsnäolo perheen kanssa ei niinkään. Se ei kuitenkaan tarkoita, ettenkö rakastaisi perhettäni. En vain halua olla koko ajan saatavilla, haluan myös yhtälailla olla yksin.
En vain halua olla koko ajan saatavilla, haluan myös yhtälailla olla yksin.
Lapsesta asti olen vetäytynyt säännöllisesti omiin oloihini. Touhunnut tyytyväisenä yksin omassa huoneessani. Omaan kuoreeni vetäytyminen on aina ollut selviytymiskeino kaikessa, se on minulle lähes pakollinen tapa saada akut ladattua. En muista, että olisin koskaan kärsinyt yksinäisyydestä negatiivisesti. Olen ihminen, joka tarvitsee todella paljon hiljaisuutta ja tilaa ympärilleen.
Ulkomailla asuessamme yksi parhaimpia asioita oli se, että sain olla päiväkausia yksin. Kulkea täysin vieraiden ihmisten ympärillä, istua kahvilassa yksin muita tutkien ja nauttia vain omien ajatusteni seurasta. Pohdin paljon ja jatkuvasti. Päässäni käy niin suuri myräkkkä koko ajan, että sen vastapainoksi tarvitsen paljon hiljaisuutta ympärilläni. Useimmiten yksin kotona ollessani, olen täydessä hiljaisuudessa. Musiikkikaan ei juuri koskaan soi taustalla.
Kotoa muutin pois jo ennen kuin ehdin täyttää 16. Tarvitsin omaa tilaa ja halusin tehdä asiat omalla tavallani. Olen aina ollut todella voimakastahtoinen ja halunnut päättää kaikesta itse. Edelleenkään en voi sietää, jos joku sanoo minulle mitä pitää tehdä. Haluan päättää asiat itse. Eetu raukka joutuu tässä asiassa välillä miettimään pitkään mitä uskaltaa sanoa ja mitä ei… :D Saatan nimittäin ottaa hyvinkin pienet arkiset asiat ja pyynnöt hieman turhan kirjaimellisinä ja ymmärtää ne väkisin väärin.
Olen pystynyt tasapainottelemaan oman ajan, hiljaisuuden ja sosiaalisuuden kanssa varsin mallikkaasti siihen asti, kunnes saimme lapsen. Sitä ennen pystyin muuttamaan ulkomaille tuosta noin vain, pystyin määrittelemään kaikki aikataulut oman fiilikseni mukaan. Myös Eetu on aina ollut todella itsenäinen kaikessa ja olemme tottuneet siihen, että kummallakin on paljon omia juttuja. Me ollaan pystytty yhdessä olemaan paljon yksin. Me ollaan aina ymmärretty toistemme outoa yksinäisyyden kaipuuta.
Mitäs sitten, kun yhteiskunnan normit toivoo ihmiseltä toista?
Sitten nimittäin tuli yksi maailman suloisin vauva maailmaan ja yhtäkkiä kaikki täydellisen äitiyden odotukset koputtaa olkapäällä ja muistuttaa, että nyt elämä onkin vain tätä yhtä pientä elämän ihmettä. Ei ole enää aikaa minulle itselleni. Jos haluan olla pidemmän aikaa yksin, olen surkea äiti ja jokaisella vastaantulevalla on oikeus minua siitä moittia. Perään kannattaa vielä sanoa, että tulet katumaan sitä, että et ole tarpeeksi lapsesi kanssa. Kyllä niitä omia asioita ja töitä ehtii vielä tehdä ihan riittävästi. Pienen lapsen äidillä ei nyt vaan ole mahdollisuutta olla niin paljon yksin. Olisit kiitollinen.
Kyllä. Olen omasta lapsesta kiitollisempi, kuin mistään ikinä. Mutta opettelen myös hyväksymään sen, että meistä jokainen ei ole sadun täydellinen äiti, joka omistaa koko elämänsä lapsilleen. Arvostan ja kunnioitan näitä äitejä hyvin paljon, mutta minä en se täydellinen äiti ole. Enkä halua olla.
Minä olen onnellinen, kun elämässä on jonkunlainen tasapaino. Täydellistä tasapainoa en taatusti tule ihan hetkeen löytämään, mutta olen valmis etsimään ratkaisuja, joilla päästään ainakin sinne päin.
Toivon todella paljon, että saan jostain sisältäni vahvuuden hyväksyä itseni sellaisena kuin olen, erittäin paljon yksinoloa tarvitsevana. Huonon omantunnon ja huonon äitiyden tuskissa se ei tosiaankaan ole helppoa. Usein huomaa tekevänsä aivan vääriä ratkaisuja vain sen takia, että yrittää ajatella mitä muut toivoo ja ajattelee.
Pitkän kesäloman jälkeen olen tosi kiitollinen, että päiväkoti alkaa taas. Toivon myös, että löydämme jonkun ihanan tyypin auttamaan silloin, kun ei ole päiväkotia. Joskus iltapäivisin ja silloin tällöin viikonloppuisin.
Kannustan kaikkia (erityisesti itseäni) olemaan rohkeasti juuri sellainen äiti, kuin itsestä hyvältä tuntuu ilman, että miettii ja murehtii liikaa muiden mielipiteitä ja odotuksia. Miksi tämä asia on niin usein miehille paljon helpompaa, kuin naisille?
24 Comments
Anniina
5.8.2019 at 15:52Luen tätä junassa matkalla perheeni luo (1v kaksoset). Olen ollut yksin koko pitkän viikonlopun, perjantaista maanantaihin. Lapset on olleet isänsä kanssa mummolassa. Minä sain käydä festareilla ym. Oli ihanaa! Eli ei mulla muuta kun se että olen täysin samaa mieltä sun kanssa!
Mona
5.8.2019 at 16:03Oih mahtavaa :D Kiitos kommentista ja ah olen niin iloinen sun puolesta <3 IHANAA, että osaat ottaa aikaa myös itselle ja nauttia siitä 8) Noin se kuuluu mennä. <3
Introverttiäityli
5.8.2019 at 16:13Täällä painin samaa vauvamme kanssa! Ahdistaa tämä jatkuva saatavilla oleminen ja mies kun ei tunnu sitä pitkän yhdessäolon jälkeenkään vielä tajuta, että oma- aika, hiljaisuus, vetäytyminen sosiaalisista tilanteista … ne on mun tapa ladata akkuja, ei merkki siitä etten rakasta tai viihdy ihmisten parissa. Hän kun on täysi vastakohta asiassa! Joten help, samassa veneessä ollaan!
Äitiryhmät ei todellakaan ollut mua varten!
Töihin meneminen helpotti vähän, mutta ei sekään sitä täysin yksinolemista korjaa.
Suomessa on hyväksyttyä olla ekstrovertti äiti ja nainen, täysin kummallista introvertti. Ja mikä koomisinta, olen asiakaspalvelualalla ♀️
Että että.. jos keksit jotain millä tämän kanssa pääsee mielenrauhaan, kerro.☺️ Lohdutti jo tekstin lukeminen, aivan kuin omasta suusta olisi tullut!
Mona
5.8.2019 at 16:19Ah, kuin olisin omaa tekstiä lukenut :D Luulen, että paras tapa selvitä on se, että hyväksyy itsensä sellaisena kuin on muiden mielipiteistä huolimatta. Silläkin uhalla, että saattaa pahoittaa jonkun mielen tahtomattaan. Liika miellyttäminen ja muiden aatteiden mukana yrittäminen vain kostautuu ja satuttaa myös muita, kun itse ei tee niinkuin sydän sanoo. Mutta… Ei ole helppoa. Ainakaan mulla. Kun tulee mahdollisuus olla yksin, niin en välttämättä käytä sitä kun luulen, että se loukkaa muita. Mutta enemmän loukaan sillä muita että äksyilen ja olen karmea karhu.. :D Ehkä vuosien myötä oppii paremmin nämä jutut ja sen itsensä hyväksymisen sellaisena kuin on. Kaikkine outouksineen :D
Halit sinne ja iso kiitos kun laitoit viestiä <3
Sanna
5.8.2019 at 16:57Tunnistin itseni täysin tästä tekstistä. Kahden pienen lapsen yhna ilman kunnon tukiverkkoa huomaa välillä ylikuormittuvansa kun ei saa omaa aikaa ilman lapsia. Varsinkin kesäisin, kun viettää 24/7 vain lasten kanssa eikä yksinoloa omia hetkiä ole kuin pari kesässä, toivoo todella arjen alkavan ja että lapset menee päiväkotiin. Koen olevani parempi äiti kun käyn töissä kuin koko ajan kotona lasten kanssa. Olen kokenut tästä tosi paljon huonoa omaatuntoa ja huono äiti oloja, koska tuntuu että ympäristö ei ymmärrä ja koittanut liikaa sopeutua ns. normiin.
Kiitos tästä tekstistä, huojentavaa kuulla että en ole ainoa tän asian kanssa. ☀️❤️
Mona
5.8.2019 at 17:08Kiitos, että kommentoit <3
" Olen kokenut tästä tosi paljon huonoa omaatuntoa ja huono äiti oloja, koska tuntuu että ympäristö ei ymmärrä ja koittanut liikaa sopeutua ns. normiin." Tämä on mullekin vaikein osuus ja sitten kun yrittää, sekin menee metsään, koska omia tunteita on tosi vaikea peittää.
Uskaltauduin kirjoittamaan tämän postauksen ystävän kannustamana, joka aina osaa valita just oikeat sanat ja sanoi nytkin, että pitää luottaa siihen, että vaikka olisi valtavirrasta poikkeava ajatus tässä on silti paras mahdollinen äiti omalle lapselle. <3
Pauliina
5.8.2019 at 18:17Äitiys taitaa olla yhtä huonoa omatuntoa vaikka miten tekisi tai olisi! Minusta se on maailman luonnollisinta että elämässä saa ja pitää olla muutakin kuin se lapsi ja äitiys, omaa aikaa on ihan luonnollista kaivata ja tarvita. Itsekin pienen vauvan äitinä todellakin kaipaan sitä ja olen nyt siinä mielessä onnellisessa asemassa että mieheni on kotona joten voin välillä mennä vaikka lenkille musiikit korvilla ihan itsekseni tai joogata puoli tuntia kaikessa rauhassa/juoda kahvit ja lukea kirjaa. Näitä hetkiä nimittäin todella kaipaa välillä eikä se ole sama asia silloin kun lapsi nukkuu päiväunia, sun pitää kuitenkin silloinkin olla ns. saatavilla. Haaveilen jo ensi kesästä kun ehkäpä pääsisin jopa festareille yhden kerran ilman lasta ja samantien kun edes ajattelenkin sitä niin tulee kauhea huono äiti- ajatus mieleen! Mutta loppujen lopuksi eikö ole parempi sellainen henkisesti vähän paremmin latautunut ja iloisempi äiti joka on saanut vähän omaa aikaa ja yksinoloa kuin aivan väsynyt ja lopussa oleva äiti joka on aina saatavilla mutta stressaantunut/ärsyyntynyt! Ja ihan totta että isät ei tästäkään jotenkin koe tälläistä huonoa omaatuntoa!
Anni
5.8.2019 at 18:18Hyvin tunnistan yksinolon tarpeen. Ulkomailla asuessa sitä saakin kokea hyvin. Tuo yksinolon tarve onkin niin suuri, että onkin varmaan yksi iso syy, miksi en lapsia koskaan ole edes halunnut. Erittäin ahdistava ajatus, että joku vaatisi niin paljon. Voimia vaan ja ota oma aikasi!
R
5.8.2019 at 19:32KIITOS! Mulla on ollut pitkään huono omatunto just siitä, että miks en vaan halua olla sellainen äiti. Välillä tuntuu ettei ympäristö luokittele mua äidiksi ollenkaan kun kaipaan omaa tilaa enemmän kuin vaikkapa mieheni. On ollut (ja on) hyvin vaikea löytää tilaa äitimaailmasta tälläisien ajatusten kera. Ehkä vielä joku päivä osais hyväksyä itsensä juuri tälläisenä äitinä kuin olen!:)
Lenski
5.8.2019 at 22:05Täällä myös yksi, joka tarvitsee yksinoloa voidakseen olla paremmin läsnä silloin, kun perhe on ympärillä. Yksinolon tarpeen huomasin ensimmäistä kertaa varmaan vuoteen todella konkreettisesti tänä kesänä, kun ollaan oltu kaikki yhdessä poikkeuksellisen paljon. Oli hetkiä, jolloin ajattelin, että onko minussa jotain pahasti vialla, kun mietin, miksi hermoja kiristää lomalla näin hirveän paljon. Arkisin teen paljon etätöitä ja olen siksi päivät usein yksin. Siksi jaksan paremmin arki-illat perheen kanssa. Ihanaa, Mona, kun jaat näitä äitiyden tabuina pidettyjä fiiliksiä! Kyllä äitikin saa kaivata omaa aikaa!
Maiju
6.8.2019 at 02:43Kuin omia ajatuksia olisi lukenut. Tällä hetkellä kahden lapsen äiti ja asia ehkä hieman jo tasoittunut, mutta varsinkin ensimmäisen lapsen kanssa nämä asiat oli pinnalla.
Minäkin rohkaisen kaikkia tekemään juuri niinkuin itselle ja perheelle sopii. Ei ole vaan yhtä tapaa olla oikeanlainen äiti. Lapsiakin on erilaisia ja ainakin omat vanhempani antoivat aina lapsille omaa tilaa, niillä oli työreissuja ja arki oli ihanan vaihtelevaa kun välillä toinen oli reissussa ja kehittyi erilaisia ihania perinteitä sen ympärille.
Monesti myös mietin miten näissä asioissa unohdetaan se erilaisuuden sietäminen vaikka se muissa asioissa olisi itsestään selvää. Ihanaa, että puhut näistä ääneen!
Sandy / La Dolce Vita
6.8.2019 at 07:09Ymmärrän täysin tunteesi Mona! Olen ihan samanlainen ja kipuillut melko kovasti oman ajan ja äitiyden tasapainoa hakiessani. Nyt kun lapsi on jo 7 tuntuu kuin pala palata saisi omaa elämäänsä takaisin lapsen ollessa jo niin itsenäinen että voi päästää pariksi tunniksi ulos keskenään kavereiden kanssa. Hiljaisuus kotona ja vaikkapa se, että on taas aikaa lukea kirjoja tuntuu uskomattomalta. Tsemppiä siis sinne! Aika tuo apua tässä asiassa.
Taru Leinonen
6.8.2019 at 12:27Lohduttaakseni kaikkia asian kanssa painiskelevia..
Tämä yh yrittäjä äiti poti samanmoista tuskaa aikanaan mutta nyt lapset 15v ja 18v
He kiittävät siitä että kun olin läsnä niin todellakin olen ollut läsnä, tehty esim. Yhdessä ruokaa ja liikuttu
Nyt kun molemmat muuttavat koulujen perään pois kotoota niin totesivat et hei ei heillä mitään panikkia o kun äiti opettanut pärjäämään itsenäisesti kotona
Paras kiitos tulee lapsen suusta
Muistakaa vaan olla läsnä kun olette lapsienne kanssa niin hyvin menee
Sara
6.8.2019 at 12:28Kiitos tästä tekstistä. Todellakin ymmärrän sua paremmin kuin hyvin! Luulin ennen äidiksi tulemista, että minusta kuoriutuisi sellainen pullantuoksuinen ja ihana äitihahmo, mutta sain kyllä todeta hyvin pian lapsen syntymän jälkeen, että tälläinen erityisherkkä introvertti ahdistuu ja kuormittuu todella paljon pienen lapsen tarpeista ym. Minulla suunnilleen saman ikäinen lapsi kuin sinulla ja olen ottanut sitä omaa aikaa aina kuin vain mahdollista, välillä se tuntuu pahalta mutta silloin muistutan itseäni siitä että minun on pakko saada latautua tai muuten kenelläkään ei ole kivaa:D tosiaan itsensä hyväksyminen ei ole aina ihan helppoa mutta itselläni auttaa kun karsii vähemmän tärkeitä asioita elämässä ja keskittyy niihin jotka itselle tuo hyvää mieltä. Tämän yksinolon tarpeen takia olen haudannut haaveet uusista vauvoista ja välillä täytyy myöntää, olisi jopa helpompi elää yksin ilman parisuhdetta ja saada edes välillä taukoja tähän arkeen. Mutta kaikesta huolimatta lapsi on rakas ja saa sen myös joka päivä tuntea/kuulla!
Erica
6.8.2019 at 13:18Tuo ristitiriitaisuus on kyllä jotain ihan käsittämätöntä; haluat että lapsi on jo nukkumassa mutta hetkeä myöhemmin löydät itsesi siitä sängyn vierestä tuijottamasta lasta :D Itse olen suurien valintojen äärellä ja voi kun asiat olisi tehty yksinkertaiksi. Luotan siihen että asiat järjestyy kyllä ja varmaan näistä ristiriitaisista tunteista pääsee joskus eroon, ehkä :D
R
6.8.2019 at 14:53Uskon, että tämä oli erittäin tärkeä postaus samassa tilanteessa oleville. Minulla ei ole lapsia, mutta luulen että osaisin melko hyvin ottaa omaa aikaa. Muiden paheksuntaa ja turhia mielipiteitä taas en välttämättä kestäisi.
Sini
6.8.2019 at 18:30Ymmärrän hyvin pointin. Ehdottomasti jokainen tarvitsee sitä omaa aikaa, jotkut enemmän ja jotkut vähemmän. Voihan tuota asiaa ajatella myös niin, että se kuka tarvitsee enemmän sitä omaa aikaa, on jollainen muulla osa-alueella ns. se parempi äiti. Esim. Ymmärtää tätä osa-aluetta paremmin myös omassa lapsessaan, jos esim. lapsikin sattuisi olemaan sellainen kuka tarvitsee rauhaa ja hiljaisuutta.
Tai sitten jotain muuta…
Itselle pienet omat hetket on vättämättömiä, että voi olla läsnä ja jaksaa. Näin erityisherkkänä huomaan selvän eron itseni ja mieheni välillä, kun hän ei välttämättä sellaisia kaipaa. Mutta onneksi ymmärtää.
Hieman sekava teksti, mutta tiivistettynä pointti oli se, että jokainen äiti on erilainen ja tärkeää on tunnistaa myös ne omat tarpeensa, että voi sitten vastata parhaansa mukaan oman lapsen/perheen tarpeisiin.
Henni
7.8.2019 at 08:44Ihan ekaksi, kiitos Mona kun kirjoitit tästä ja puhuit vähän myös ig:ssä.<3 Ihan huikeaa että joku uskaltaa ottaa tämänkin asian esille. Olen itse ihan samanlainen, kaipaan ja tarvitsen yksinoloa, jotta saan akut ladattua. Olen ollut koko ikäni sosiaalisessa asiakaspalvelutyössä, ja tämän työn vastapainoksi todellakin tarvitsen sitä omaa aikaa ja rauhaa. Jos mulla on joskus arkivapaa, niin vietän sen myöskin täydessä hiljaisuudessa, enkä laita mitään radiota soimaan taustalle tms. Pari vuotta sitten mun voimavarat tyhjeni niin tyystin, että pakkasin matkalaukun ja lähdin viikoksi yksin lomamatkalle. Tätä mun ratkaisua ei kukaan oikein vieläkään ymmärrä, mutta itse todella tarvitsin sitä silloin ja viikko omassa rauhassa tuli todella tarpeeseen. Olen myös lapsesta asti ollut loistava leikkimään yksin, ja parhaat leikit onkin olleet ne kun olen itse saanut päättää kaikesta. :D Meillä ei mieheni kanssa ole lapsia, ja itseäni ahdistaa asiassa suunnattomasti se, kuinka sitovaa lapsen hankkiminen on. Kiva kuitenkin lukea, että en ole mitenkään yksin tämän asian kanssa, vaan meitä omaa aikaa ja rauhaa kaipaavia on muitakin. :)
Mariaana
7.8.2019 at 12:59Olen seuraillut blogiasi vähän ohimennen jo jonkin aikaa, mutta nyt vasta heräsin kunnolla lukemaani ja koukutuin täysin. Miten ihanaa on, että osaat pukea sanoiksi juuri samat tunteet, joita itsekin koen. Ja mikä parasta, ilman pienentäkään häpelyä tai syyllistymistä, vain todeten, että tällainen minä olen.
Äitien yksinäisyydestä puhutaan ja kirjoitellaan paljon, mutta minä löydän itseni unelmoimasta viikosta yksin jossain kaukana, vaikka vieraassa maassa, missä en tuntisi ketään eikä ketään kiinnostaisi minun tekemiseni. Samalla, kun unelmoin, ikävöin jo pelkästä ajatuksesta omaa pientä poikaani, joka on minulle kaikki kaikessa ja oikeasti elämäni tarkoitus ❤️
Olen onnellisempi kuin koskaan, koska pitkään jatkuneen lapsettomuuden, epäonnistuneiden hedelmöityshoitojen ja epätoivoisen eristäytymisen jälkeen olen saanut kaiken, mitä ikinä olen toivonut – perheen, jossa saan olla äiti. En ikipäivänä voisi valittaa, että äitiys on liian rankkaa tai että saisinpa olla vielä villi ja vapaa, vaikka nekin tunteet ovat täysin sallittuja ja äitejä on niin erilaisissa elämäntilanteissa, ettei toisen kokemusta voi kukaan tulla arvostelemaan.
Siitä huolimatta, että ikävöin lastani joka sekunti, tunnen suurta kaipuuta saada olla yksin. Rakastan yksinoloa, enkä tiedä, kuinka kauan pitäisi olla yksin, että saisin tarpeeksi. Tunti yksinoloa ei oikeastaan riitä mihinkään, tahtoisin ainakin muutaman tunnin tai mieluiten koko päivän, että pystyisin täysin heittäytymään siihen ihanan rentoon ”minä vain” -tunteeseen. Niitä päiviä ei ole juurikaan näköpiirissä, joten unelmointiin on nyt pääasiassa tyydyttävä, ja siihen pelottavaan tietoon, että joskus tuo pieni poika on iso poika, eikä halua äidin seuraa jatkuvasti
Kirjoituksesi on saanut minut huomaamaan itseni ja tunteeni paremmin. On OK viihtyä yksin ja nauttia yksinolosta, joten on OK myös järjestää itselleen aikaa ja tilaa olla yksin.
-Lena
14.8.2019 at 21:53Ihan yhtälailla kaipaan yksinoloa, lapset nyt 6v ja 3v. Yhden lapsen kanssa omaa aikaa tuli luontevasti ja helposti ilman suurempia järjestelyjä. Toisen lapsen syntymän jälkeen en koe että oisin ollut enää oma itseni :((( Luulen sen johtuvan siitä, että akut eivät vaan lataudu.
Nyt päätinkin pitää syksyisin ja keväisin hotelliviikonlopun- all by My Self tai lapsettoman ystävän luona. Lisäksi juoksu-ja kävelylenkit omien ajatusten kanssa takaisin päivittäiseen rutiiniin. Työmatkalla saan olla yht. 45min yksin. Se on taivas, en kuuntele edes radiota matkoilla, annan ajatusten vaan virrata. Minäkin muutin 16v pois kotoa ja perheen sain 27- vuotiaana. Siinä välissä opin hyvin itsenäiseksi ja tarkaksi omasta reviiristä. Nyt kaikki on päälaellaan, eikä mikään pysy käsissä. Tietenkin kiitollinen siitä mitä oon saanut, mutta myös yritän hyväksyä tämän puolen itsessäni joka tarvitsee yksin oloa.
Mirjami
16.8.2019 at 08:42Yksinolo ja ajoittainen itsekkyys on äidillekin erittäin sallittua ja hyödyttää kaikkia osapuolia! Voit tuoda Lionelin sisäpihan toiselle puolelle leikkimään Jasperin kanssa aina kun kaipaat hengähdystaukoa!
Mona
16.8.2019 at 09:54Samat sanat sinne, Jasper meidän kanssa takapihalle tai meille vaan milloin vaan!!! <3
Elisa
18.6.2020 at 21:56Kiitos tästä tekstistä. Oli ihan kuin omat ajatukseni. Olen aina tarvinnut omaa aikaa ja nyt lapsensaannin jälkeen ja muutenkin ruuhkavuosien kiireissä tarve omaan tilaan ja omiin juttuihin on hautautunut kaiken muun alle. Viime viikonloppuna otin pitkästä aikaa omaa aikaa yksin patikoimalla ja olin onnellisempi kuin pitkään aikaan. Vaikka perhe on rakas, omia tähtihetkiäni on omat reissut, joilla saan olla ihan itteni kanssa.
Mona
22.6.2020 at 09:12Tasapaino <3 On kaikkien hyväksi, että kuuntelee myös omia tarpeita <3 :)