Lionel on vasta täyttänyt kaksi vuotta ja alan huomata miten ystävät, joilla on saman ikäisiä (tai nuorempia) lapsia alkavat vähitellen saada perheenlisäystä. Pikkusiskoista ja pikkuveljistä ilmoitellaan ilouutisia ja samalla mietin, että miten tässä vielä puhutaan syntyvyyden laskusta. Lähipiiristä löytyy useampi iso perhe, jossa on neljäkin lasta. Omassa kuplassa näkee vain pienen osan kokonaisuutta.
Ennen kuin tapasin Eetun, lapsen saaminen ei ollut minulle suuri unelma. En saanut (tai teininä ehkä ajattelin, etten joutunut) hoitaa nuorena kovin paljon lapsia ja oma kokemukseni pienistä lapsista on jäänyt ennen oman lapsen saantia vähäiseksi. Samassa kodissa asunut pikkuveljeni on toki minua viisi vuotta nuorempi, joten häntä olen hoivannut, mutta hänenkään vauvavuodesta minulla ei ole tarkempia muistikuvia. Toiset pikkusisarukset asuivat kaukana ja heitä näin vain harvoin.
Eetun tavattuani ajatukset muuttuivat ja tiesin lähes heti, että haluan tämän miehen kanssa ehdottomasti lapsia ja yhteisen perheen. Mielellään kaksi lasta mahdollisimman pienellä ikäerolla.
Kaksi vuotta sitten saimme ilouutisia, kun aloimme odottaa Lionelia. Ruusuinen ajatus raskaudesta ei todellisuussa kuitenkaan itselleni ollutkaan niin ruusuista mitä olin ajatellut.
Oma lapsi on ollut parasta meidän elämässämme. Olen valmis tekemään mitä vain tämän pienen ihmisen vuoksi. Mitkään sanat, eikä teot voi koskaan kertoa tarpeeksi tarkkaan miten tärkeä tuo pieni ihminen on.
Miten paljon Lionel onkaan tuonut sisältöä elämään. Samaan aikaan alleviivaan sen, että mikään hyvä ei ole helppoa. Raskaus, synnytys ja vauvavuosi ovat olleet elämäni upeimpia kokemuksia, mutta myös rankimpia.
Olen ehtinyt käsitellä synnytystä jo moneen kertaan, mutten siltikään ole vielä aivan täysin sinut sen kanssa. En myöskään ole onnistunut kunnolla vielä käsittelemään ensimmäisiä kuukausia synnytyksen jälkeen. Jälkeen päin ajateltuna olisin tarvinnut paljon enemmän apua noina ensimmäisinä hauraina kuukausina.
Esitin neuvolassa, että pohjattomasta väsymyksestä huolimatta olen ihan ok, vaikka en todellakaan ollut. Olin aivan riekaleina ja hukassa. Koin yksinäisyyden tunnetta ja pelkäsin jatkuvasti tekeväni jotain väärin minulle aivan uudessa tilanteessa. Koin olevani henkisesti ja fyysisesti niin rikki, että välillä oli todella vaikea nähdä eteenpäin.
Moni antoi hyviä neuvoja tuoreelle äidille, mutten osannut ottaa niitä vastaan. Vasta nyt muuta vuosi synnytyksen jälkeen osaan ajatella paremmin mitä kaikkea olisin voinut tehdä toisin. Se tuo varmuutta siihen, että mikäli saisimme nyt lisää lapsia, osaisin suhtautua moneen asiaan paljon rennommin.
Tällä hetkellä meidän elämäntilanteessa en kuitenkaan näe, että kykenisin vielä lähtemään koko rumbaan uudelleen. Juuri, kun elämä on alkanut vähän helpottaa. Raskaus, synnytys ja vauvavuosi uudestaan. En tiedä olisiko minusta siihen. Monen asian pitäisi meidän tilanteessa muuttua, että kokisin oloni turvalliseksi lähteä tähän kaikkeen uudestaan.
Tällä hetkellä olen todella kiitollinen meidän ihanasta päiväkodista ja kaikista ihanista työntekijöistä, jotka jakavat osaltaan vastuuta meidän lapsen kasvatuksesta ja huolehtimisesta. Meillä on niin vähän tukiverkostoa lähellä, että päiväkodin merkitys on tosi suuri.
Mikäli kaikki isovanhemmat ja meidän molempien sisarukset asuisivat lähellä, saattaisin uskaltaa haaveilla enemmän isommasta perheestä, kun tietäisin, että auttajia olisi saatavilla koko ajan.
Tällä hetkellä itselläni on kuitenkin todella syvä uskomus siitä, että keskenään emme jaksaisi palettia pyörittää kahden pienen lapsen kanssa. En myöskään olisi vielä valmis pitämään pitkää äitiyslomaa ja toisaalta aikaisemmasta viisastuneena, en missään nimessä haluaisi yhdistää niin tiiviisti työtä ja pikkulapsiarkea ensimmäisten kuukausien aikana mitä tein Lionelin synnyttyä.
Pystyn samaistumaan moniin syihin siitä miksi lapsia ei hankita tai miksi ei haluta useampaa lasta. Pystyn toisaalta samaistumaan myös suurperheiden ajatuksiin ja itsekin aina toisinaan haaveilen siitä millaista olisi olla ison perheen äiti. Äitiys on parasta mitä olen ikinä kokenut. ♥
11 Comments
Mommy87
28.10.2019 at 14:25Sama fiilis.:))
Ne ensimmäiset kuukaudet olin niiin hukassa. Joku sanoi, että nukuta vauva… mutta en tiennyt miten ihmeessä se tehdään.
Ja kaikki avuliaat neuvot otin tuputtamisena. Miten sekaisin sitä pälli olikaan ja miten siitä koen vieläki syyllisyyttä ja haikeutta, kun lapsi on jo reilu yksivuotias.
Ja se väsymyksen syvä suo, onneksi oli rakas mieheni, joka otti kopin öistä.. ilman häntä olisin vajonnut aika syville vesille.
Kyllä, haluaisin myös vielä toisen lapsen, mutta koko ajan ajattelen että uskallanko…
toisaalta, kaikki ei olisi enää uutta ja ahdistavaa. En tiedä.
Katariina
28.10.2019 at 19:24Ihanan rehellinen postaus ❤️ on varmasti tosi tärkeää miettiä asioita monesta näkökulmasta, nää on niin isoja asioita ❤️ en usko että lapsia kannattaisi tehdä sen takia että syntyvyys on laskussa Suomessa. Itsellä asia ei ole vielä mitenkään ajankohtainen mutta jos joskus lapsia haluan niin syyt on kyllä ihan muualla kun siinä että se ois jotenki yhteiskunnallisesti tärkeetä tehdä lapsia
Henrika
28.10.2019 at 21:05Ymmärrän hyvin mistä puhut. Meillä on kaksi lasta tasan kolmen vuoden ikäerolla ja aiemmin en olisi ollut valmis kaikkeen uudelleen. Tarvitsin omasta mielestäni erityisesti henkisellä puolella pidemmän toipumisajan kuin monet lähipiirissä, joilla syntyi lapsia kahden vuoden välein. Nyt meidän nuorempi alkaa lähestyä 2v ikää mutta en todellakaan ole valmis ajattelemaan kolmatta lasta. Sen olen kuitenkin huomannut jo omista lapsista, että sisaruus on aivan mieletön juttu, mutta onneksi sisarukset voivat olla läheisiä vaikka ikäeroa olisikin useampi vuosi <3
Erica
29.10.2019 at 12:21Voin niin samaistua sinuun, meillä on myös vuonna 2017 syntynyt poika ja osa on kuin mun suusta :D Välillä mietin että miten useamman lapsen äidit jaksavat ja pystyvät tähän, onko salaisuus laajassa tukiverkostossa vai ovatko vaan halunneet niin paljon sen toisen sisaruksenkin. Ymmärrän kyllä miksi monet haluavat lapset pienillä ikäeroilla mutta itse en vaan olisi voinut kuvitellakaan että tässä nyt olisi jokin vauvakin vielä :D Mutta luotan siihen että kaikki tapahtuu jos on tapahtuakseen myös toisenkin lapsen kanssa.
Tuuli
29.10.2019 at 19:58Niin ihana ja samaistuttava kirjoitus. Itsellä oli hyvin samanlaiset fiilikset vauvavuoden alusta ja vieläkin nousee pintaan hirveä ahdistus kun ajattelen niitä pahimpia tunteita ja loputonta väsymystä. Tyttö on jo 5,5 vuotias enkä vieläkään ole valmis toiseen lapseen enkä varmaan ikinä tule olemaan. Kynnys alkaa olemaan jo aika iso, koska tyttö on jo niin omatoiminen ja helppo, nukkuu yössä 12h heräämättä, leikkii illat kavereidensa kanssa jne. Tuntuisi hurjalta aloittaa sama rumba uudelleen :D Samalla kuitenkin mietin kuinka paljon tyttö menettää kun ei saa kokea sisaruutta, varsinkin kun niin paljon toivoo omaa pikkusiskoa tai veljeä :/
Jenni S. | Big mamas home
29.10.2019 at 23:09Tosi mielenkiintoista lukea sinun ajatuksiasi aiheesta, kun omat ovat niin päinvastaiset. Itse haluaisin kokea tuon ajan vaikka jatkuvana luuppina. Muutamat huonot päivät hukkuvat siihen onneen ja autuuteen, jota koin. Omien kokemusten pohjalta voisin tehdä kymmenen lasta. Meillä tosin tulee vastaan taloudelliset resurssit. Olisi ihanaa saada vielä lapsia, mutta taloudellinen tilanne huolestuttaa.
Sara
30.10.2019 at 09:31Kiitos tästä postauksesta! Ihanaa , että joku voi kokea näin samalla tavalla kuin minä. Itselläni on saman ikäinen lapsi kuin sinulla ja kokemukseni vauvan saamisesta hyvin saman kaltaisia. Itselläni ehkä pelko on juuri suurimpana esteenä, että uskaltaisin enää lähteä uudestaan samaan. Minulle puhkesi synnytyksen jälkeinen masennus enkä ole ikinä kokenut mitään yhtään raskasta, vauva oli ihana ja helppokin mutta itselleni oli erityisen raskasta käsitellä ja käydä läpi niitä tunteita, joita vauvan saaminen minussa herätti. Toki osaltaan herkkyyteni ja kaipuu omaan tilaan vaikuttivat varmasti paljon. Vieläkin koen olevani hyvin hauras ja altis murenemaan helposti. Meillä myöskin parisuhde kriisissä, joka tuo omana rankkuutensa tähän. Joskus ajattelin, että minusta olisi usean lapsen äidiksi, nyt ajattelen, että ehkä yksi riittää. Äitiys on ihanaa mutta minun kaltaisellani ihmisellä äitinä olo ei ole niin helppoa kuin joskus luulin. Myös tietynlaista pettymystä itseen on joutunut käsitellä paljonkin juurikin tuon asian suhteen.
Suvi
30.10.2019 at 21:45Oli kyllä rehellinen ja aidon tuntuinen kirjoitus.Myös minä löysin itseni monesta kohtaa tekstiä.Toive toisesta lapsesta oli lopulta niin iso,että nämä muut pelot ja ahdistusta nostavat asiat päätimme kohdata,mikäli ne tulisivat uudestaan eteen.Niin ei käynyt.Monesta syystä.Uskalsin puhua peloistani neuvolassa ja sain apua.Saan edelleen apua.Äitiys on minulle vaikeaa,erityisesti tunnetasolla.Mutta se liittyy paljon omaan luonteeseeni ja elämääni.Toisen lapsen kohdalla osasin kuitenkin kuunnella omaa sydämeni ääntä paremmin,jolloin moni ensimmäisellä kerralla ahdistava asia ei sitä enää ollutkaan.Minulle kävi myös onni,että toisen lapsen synnytys,imetys ja koko pikkuvauva-aika oli helpompaa.Ensimmäisen kohdalla näin ei ollut todellakaan.Sain voimaannuttavan kokemuksen.Mutta sekään ei ole automaatio.Ymmärrän sen.Olen siitä kiitollinen.Toinen lapsi ajoi minut toisaalta siihen pisteeseen,että oli pakko miettiä omaa jaksamistaan vielä toden teolla ja vakavammin kuin ensimmäisen lapsen kohdalla.Ja se itseasiassa on ollut kaikkein paras asia,monta asiaa olen muuttanut elämässäni,jotta omat energiat säilyvät ”plussan puolella”.Ennen kaikkea omaa käsitystäni itsestäni.
Tsemppiä Mona!Olet hurjan rohkea,kun tuot avoimesti erilaisia vaikeuksia esille.
Maria
31.10.2019 at 06:36Itse olen ollut koko ajan sitä mieltä, että haluan lapsille (jos toinen vielä tulee) isomman ikäeron. Moni on eri mieltä asiasta, mutta itse en jaksaisi kahta pientä lasta peräkkäin. Haluan lasten välissä olla töissä ja palautua riittävästi, mikä on minulle tärkeää, enkä vain selviytyä niistä vauvavuosista, jotta joskus ehdin taas toteuttamaan omia unelmia ja saamaani itseni kuntoon fyysisesti ja psyykkisesti. Ja itse en usko, että nauttisin siitä, että “joutuisin” olemaan kotona pitkään, en koe sen olevan oma juttuni. Mutta ymmärrän kyllä toisenkin näkökannan!
Ja toki elämään vaikuttavat järkisyytkin. Itselläni on lapsettomuusongelmaa, minkä vuoksi halusin aloittaa lapsen yrittäsen nuorempana kuin ehkä muuten olisin tehnyt. Ja nyt syntyykin lopulta esikoinen kuukauden sisällä :) Tämän vuoksi tiedän myös sen, että toisen lapsen yrittämisen siirtäminen pidemmälle lisää riskiä, ettei lapsen saanti enää onnistukaan. Koen kuitenkin, että saan olla onnellinen yhdestäkin lapsesta ja olla tälle mahdollisimman hyvä äiti sen sijaan, että väkisin yrittäisin heti toista lasta ja en tuntisi itseäni niin onnelliseksi. Koska hyvinvoiva ja onnellinen äiti (ja isä) on kaiken perusta :) toisen lapsen yrittämisen aika on myöhemmin, jos sellainen olo silloin vielä on.
Lisäksi samoin kuin sinulla, raskausaikani on ollut aika haastavaa ja pienen lapsen kanssa raskausajan väsymys ja ongelmat vaikuttaisivat varmasti myös lapseen.
Kiitos kun kirjoitat rehellisesti tunteistasi ja ajatuksistasi! :)
Elli
31.10.2019 at 08:30Tosi mielenkiintoinen postaus, vaikka itselläni ei ainakaan vielä ole lapsia. Tunnistan kuitenkin tekstistäsi itseäni, suurin syy siihen miksi en ole (ainakaan toistaiseksi) halunnut lapsia on se, että pelkään uupuvani lapsen kanssa ja että en olisi tarpeeksi hyvä äiti. Olen siis ihan ns. normaali työssäkäyvä 30+ nainen, jolla ei ole minkäänlaista taustaa uupumuksesta tai sellaisesta, mutta yöunet on aina olleet mulle erittäin tärkeät. Jos nukun yhdenkin yön huonosti tai liian vähän, muutun heti huonotuuliseksi zombiksi. Millaista se olisi sitten, jos huonoja yöunia olisi jatkuvasti? Pelottaa edes ajatella. Se ollaan miehen kanssa päätetty, että jos vielä halutaan lapsen saantia yrittää ja lapsi meille suodaan, se tulee jäämään ainoaksi lapseksemme. Ymmärrän hyvin noita pohdintojasi ja mielestäni teidän perhe voi hyvin olla täydellinen tuollaisenaan, jos se on teille paras vaihtoehto :) Muutamalla ystävälläni ei ole sisaruksia, eikä he ole koskaan kertoneet siitä kärsineen. Lapsen elämässä voi olla muita yhtä lailla tärkeitä ja rakkaita ihmisiä <3
Heidi
23.11.2019 at 21:11Allekirjoitan kaiken täysin. Äitiys on parasta mutta en tiedä kykenenkö toiseen lapseen.
Asia josta käyn väittelyä itseni kanssa viikoittain.