3.3.2015

Haaste: Aktiivinen arki

treeni2treeni1

Sporttimotivaatiota uudesta Shape lehdestä ja pre workout coffee;)

Mainitsin Ihana kamala hyötyliikunta– postauksessa aloittavani tämän kevään ja kesän osalta pienen haasteen aktiivisen arjen puolesta! :)

Tarkoitukseni on 15 viikon ja 105 päivän aikana kerätä treenikalenteriini 1050 kilometriä. Tähän summaan lasken kaikki lenkeillä tulleet kilometrit sekä kaiken hyötyliikunnan, joka kertyy Moves sovellukseen. Alkuun 1050km kuulostaa suurelta määrältä 15 viikon ajalle, etenkin vanhalle autoiluun kangistuneelle. Loppujen lopuksi 10km päivässä tulee kuitenkin täyteen todella helposti. Aamulenkistä tulee ensimmäiset 3 kilometriä ja päivän aikana 7km tulee  muusta hyötyliikunnasta suhteellisen nopeasti.

Aktiivinen arki antaa ihan hurjan paljon energiaa ja hyvää oloa, joten haluan ehdottomasti saada hyötyliikunnasta elämäntavan. Totta kai on tärkeää muistaa välillä myös levätä, mutta kevyttä liikuntaa on hyvä tehdä ihan jokainen päivä! :) Aktiivisena pysyminen pitää kropan lisäksi myös pään kunnossa.

Lähdettekö mukaan aktiisen arjen haasteeseen? :)

Tulen päivittämään tilannetta aina silloin tällöin blogin puolella. Kesäkuun 15. päivään mennessä tavoitteena on siis saada kerättyä 1050 km kalenteriin! :) Instagramiin (@Monasdailystyle) lisään treenikuvien yhteyteen hastagin #aktiviinenarkionyhtäjuhlaa, jotta se muistuttaa liikunnan ja aktiivisen arjen tuomasta hyvästä olosta ja mielestä! :) Mikäli lähdet mukaan, niin lisääthän myös hastagin instagramiin niin pääsen fiilistelemään myös teidän treenejä ja hyvää oloa!! Mikäli liikunta ei ole kuulunut laisinkaan omaan arkeen, mutta suunnitelmissa on suunnan muutos voi aloittaa vaikka 3km päivätavoitteella! :)

Miltä kuulostaa? Let’s do this! :)

The challenge I mentioned earlier is that I am trying to move 1050km within these 105 days or 15 weeks while we are here in KL. This means 10km per day but it is not that much if you remember what I told you about my new way of thinking about informal physical activity. ;) With the #aktiivinenarkionyhtäjuhlaa you are able to follow my progress and join me into the challenge. We will see on the 15th of June how have we all done!! 

You Might Also Like

2 Comments

  • Reply
    Essi
    4.3.2015 at 16:09

    Suurena hyötyliikunnan puolestapuhujana ja kannattajana ehdottomasti mukana! :)

    • Reply
      monasdailystyle
      4.3.2015 at 16:45

      Mahtavaa!!!!! <3 :) Ja tuo 15 viikon kilometri määrähän voi olla mitä vaan mikä itsestä tuntuu hyvälle. Ennemmän tai vähemmän:)

    Leave a Reply

    Your email address will not be published. Required fields are marked *