Tatuoinnin tarina

Ohimennen olen joskus maininnut, että nuorena tuli otettua tatuointi. Hetken mielijohteesta. Sen enempää ajattelematta. Tatuoinnit eivät ole oma juttuni, ei sitten lainkaan. Ihailen kyllä tatuoituja naisia ja mielestäni tatuoinnit ovat kauniita. Nata hyvänä esimerkkinä. Ne todella näyttää hyviltä räväkällä Natalla. Minulla ei siis ole mitään tatuointeja vastaan. Omaan ihooni en niitä kuitenkaan lisää aio ottaa. Ensimmäinen syy on äärimmäisen pieni kipukynnykseni ja toinen se, että kyllästyn kaikkeen nopeasti. Kolmas syy on myös terveydellinen. En ole aivan varma onko tatuoinnit hyväksi keholleni terveydelliseltä kannalta. En ole selvittänyt asiaa tältä osin kovinkaan paljon.

Teininä olin sitä mieltä, että haluan monta tatuointia. Halusin myös paljon lävistyksiä. Olin ottamassa jo nännilävistystä, mutta äiti taisi pistää vähän vastaan. Kieleen laitoin lävistyksen äidin vastusteluista huolimatta. Myös navasta löytyi koru. Nenäkorua en koskaan kaivannut teininä valloilla olleen nenäkompleksini vuoksi.

Noh, kohta kolmekymppisenä olen kovin tyytyväinen, että tatuointikokemukseni jäivät vain yhteen ja senkin ymmärsin 17 (vai olinkohan jo 18? )  kesäisenä laittaa paikkaan, josta sen nyt näkee vain Eetu.

Äidiltä kysyttäessä en olisi saanut lupaa tatuoinnin laittamiseen, mutta silloinhan ei enää äidiltä lupia kyselty. Lukion viimeisellä luokalla ennen kirjoituksia ikätoverit lähtivät abiristeilylle ja minä laivakammoisena sen sijaan suuntasin ystäväni kanssa seikkailuretkelle Miamiin. Ensimmäinen pitkä matka yksin ja olimme varanneet ystäväni kanssa ainoastaan lennot rapakon taakse. Aikamoinen reissuhan tuo oli. Matkalla sattui ja tapahtui. Itkin muun muassa Ranskan kentällä virkailijalle jatkolennolta myöhästymistä. Paluumatkalla pääsimme puolestaan business luokkaan jakkupukuisten miesten viereen.

Miamissa tallustellessamme pistimme merkille ystävämme kanssa lähellä olleen tatuointiliikkeen. Hetken mielijohteesta piipahdimme käymään sisällä ja kaverilleni piirrettiin olkapäähän kiinalainen kuvio. En muuten yhtään muista mitä tuo merkki tarkoitti. Pitänee kysyä näin jälkikäteen muistaako hän itse.

Kuvat, Eetu Visuri / Alushousut, Sloggi* / Pitsiliivit, Lindex (*gifted)

Minä löysin paikallisen taiteilijan kansiosta hienoja perhosia mitkä oli piirretty asiakkaiden nimikirjaimilla. Sellainenhan se oli siis saatava. Taiteilija piirsi MONA nimikirjaimista muotoillun perhosen seuraavaan päivään mennessä ja siellä sitten istuin itku silmässä tuolissa täristen. Ei muuten tullut piirtämisestä tuon taivaallista, kun meikäläisen vatsa kramppasi jännityksestä ja kivusta niin paljon, ettei taiteilija päässyt työnsä pariin kuin milli kerrallaan. Emlaa oli siis otettava kehiin, jotta taiteilija sai tehtyä työnsä loppuun.

Siinä se nyt sitten on ollut jo reilu kymmenen vuotta. Omista nimikirjaimista koottu perhonen:D Itse tatuointia en kadu yhtään, mutta kyllä se sinetöi hyvin tarkasti sen, että sai jäädä ensimmäiseksi ja viimeiseksi piirustukseksi minun ihollani. Vaikka kovin kyllä uhosin kymmenen vuotta sitten piirtäväni vielä koko perhosparven vatsaan :D

Vaikkei tuota parvea vielä ole syntynyt niin hauska muisto jäi tästä Miamin tatuoinnista. Ja ei, en aio kuvata perhosta blogiin :D

Onko siellä muita vastaavia yhden tatuoinnin tarinoita?? :) Muitakin saa toki jakaa ;)