Gilmore Girls seitsemän tuotantokautta on nyt kahlattu läpi. GG:n katsominen on ollut meidän yhteinen juttu koko talven ja kevään ajan. Tänään oli vuorossa viimeinen jakso ja minä tietysti hormoonimyrskyissäni nyyhkytin vessapaperirullallisen. Katsoin viime syksynä neljä uutta jaksoa yksin, jonka jälkeen innostuin aloittamaan koko sarjan alusta.
Toisella tuotankaudella alettiin katsoa jaksoja yhdessä Eetun kanssa. Siitä lähtien jaksojen katsominen on ollut yhteinen tapa ottaa iltaisin hetki rennosti. Ei olla oikeastaan koskaan aikaisemmin innostuttu katsomaan mitään sarjoja yhdessä, mutta Gilmore Girls vei ihan mukanaan. Raskaana ollessani olen kaivannut extra paljon läheisyyttä, joten tuo tunnin kainalossa olo on samalla ollut aika terapeuttista puuhaa. Pitää äkkiä kehittää toinen sarja, jotta saan jatkettua tuota kainaloterapiaa vielä loppuraskaudenkin!:D Sarjasuosituksia siis kehiin ja mielellään sellaisia, joissa on mahdollisimman monta tuotantokautta..
Krakovan sateisesta ja koleasta kelistä huolimatta oli ihana ja ennen kaikkea todella rento pääsiäinen. Vielä muutama päivä täällä ja sitten suuntaan Suomeen. Viimeisiä pakkailuja siis luvassa ja tietysti suosikkipaikkojen läpikäymistä. Tällä viikolla tuleekin varmaan raskauskiloja koko raskauden edestä, jos meinaan ehtiä vielä herkuttelemaan kaikki must have paikat läpi:’D
Mukavaa uutta viikkoa kaikille ja kuullaan pian. ♥
4 Comments
Kia
17.4.2017 at 21:38Minäkin innostuin katsomaan kaikki kaudet viimeisen puolen vuoden sisällä kun en sarjaa aiemmin ollut katsonut. Oli kyllä niin koukuttava, hyvän mielen hömppäsarja. Uutta kautta odotellessa… :)
Sanna
18.4.2017 at 08:02Jos et vielä oo kattonu niin suosittelen Yle Areenasta norjalaista sarjaa skam ☺ tosi hyvä oon jäänny siihen koukkuun
Laura
18.4.2017 at 12:09Mäkin oon katsonut miehen kainalossa Gilmore Girlsiä koko talven ja kevään. Tosin vähän hitaampaa tahtia, joten jaksoja on vielä paljon jäljellä! :) Sopivaa katsottavaa raskaana olevalle, kun ei oo liian jännä. :D
A
22.4.2017 at 20:38Kannattaa ehdottomasti katsoa Downton Abbey, jos se ei vielä ole tuttu :)