Alkuillasta odotat kuin kuuta nousevaa, että mini menee nukkumaan ja saat omaa aikaa. Ei mene varmasti kymmentä minuuttia kauempaa nukutuksen jälkeen, kun tulee jo ikävä pientä tuhisijaa. Haha, miten niin äitiys on täynnä ristiriitaisia tunteita?!:D Mihin näiden tunteiden kanssa oikein joutuu. Taitaa olla koko vanhemmuus yhtä tunteiden vuoristorataa hamaan loppuun asti. Edelleen se tunteiden ja rakkauden määrä omaa lasta kohtaan saa välillä hämilleen. Sitä on valmis tekemään ihan mitä vain pienen eteen ja rakkauden määrää ei voi koskaan selittää sanoin riittävän hyvin. Silti kaiken rajattoman rakkauden lomassa on samaan aikaan myös negatiivisia tunteita. Väsymystä, turhautumista, riittämättömyyden tunnetta, huonoa omaatuntoa ja vaikka mitä. Välillä niitä negatiivisia tunteita on tosi vaikea käsitellä, kun samaan aikaan olet elämäsi onnellisimmassa tilanteessa. Itselleni kaikkein suurin apu on ollut se, että saan sanottua asiat ääneen. Sen jälkeen havahtuu aina siihen, että no niin tuossa tuli tuollainen ajatus ja se on ihan ok, mutta nyt taas silmä käteen ja nää se kaikki ihana mitä juuri nyt elämässä on.
Vaikka rakastan olla Salaman kanssa kotona, myönnän monesti haaveilevani siitä, että saisin vain rauhassa tehdä omia juttujani ja olla vaihtamatta vaippoja. Välillä ajattelen, että vauva-arki on suorastaan ihan perseestä ja samaan hengenvetoon nipistän itseäni, että tämä on elämäni parasta aikaa ja tulee menemään paljon nopeammin mitä haluaisin. :D
En usko, että olen ainut pienen lapsen äiti, jolle tulee välillä myös niitä negatiivisia tunteita. Niistä helposti soimaa itseään ja ajattelee olevansa huono äiti tai kummajainen, kun moisia ajatuksia ylipäänsä edes tulee mieleen. Fakta on kuitenkin, että varmasti meille jokaiselle tulee joskus negatiivisia ajatuksia, mutta eri asia on se miten niihin suhtautuu. Haluankin omalta osaltani olla rehellinen täällä blogissakin siitä, että ei se arki aina ole niin helppoa ja yhtä hymyä. Huonoja hetkiä mahtuu kyllä melkein jokaiseen päivään. Mutta yhtään huonoa päivää ei ole. Aina, AINA on hyviä hetkiä ja itse pidän tärkeänä sitä, että voin aina valita miten tunnen ja miten nään asiat. Kun opin hyväksymään sen, että niitä huonoja hetkiä tulee, pääsee niistä paljon nopeammin yli ja saa palata taas siihen ihanaan rakkauden täyteiseen arkeen, jossa myös niiden vaippojen vaihto on yhtä juhlaa pienen pojan leveästi hymyillessä.:’)
Joten tiivistetään tiistai-ilta näin:
Muistakaa äidit olla avoimia kaikista tunteista. Negatiiviset tunteetkin on sallittuja, mutta niihin ei kannata jäädä makaamaan. Asioista ääneen puhuminen auttaa ihan hurjasti ja antaa asioille perspektiiviä. Se, että negatiivisia tunteita tulee välillä mieleen ei tee kenestäkään huonoa äitiä.
Haleja ja pusuja kaikille, olette ihania. ♥
Ps. Käykää Instan puolella osallistumassa ihanan Baby Wallabyn arvontaan! Super ihania ja laadukkaita tuotteita perheen pienille. :)
6 Comments
Eve
13.3.2018 at 23:34Vanhemmaksi tuleminen mullistaa elämän kertaheitolla ja ei sen tuomaan muutokseen kukaan osaa täysin valmistautua. Siittä ei ole paluuta entiseen enään koskaan. Sitä on jokapäivä vastuussa toisen hyvinvoinnista ja tarpeista, lapsen tarpeet vaan muuttuu eri ikäisenä. Vanhempien luonteenpiirteet ovat toki erilaisia ja toiset mm. Viihtyvät vuodesta toiseen kotiäiteinä ja haluavat elää / kokea vauva arjen uudestaan ja uudestaan. Toiset taas haluavat palata takaisin työelämään ja sovittaa perhe-elämän tähän kaavaan. Lapsen kasvaessa arki muuttuu vauva-ajasta mutta kuitenkin lapsi ja hänen tarpeet ovat aina läsnä. Työelämään siirtyessä päivistä tulee hetkisiä, kun täytyy pysyä aikatauluissa yms… Vanhemmuudessa on normaalia tuntea hetkittäin ristiriitaisia tunteita ja hyvä että niistä uskalletaan rohkeasti puhua. Lapset on ihania ja rakkaita. Aikuisten täytyy vaan etsiä uudet toimintamallit ja roolit sekä hyväksyä se tosiasia että samanlaista vapautta toteuttaa omia juttuja ei enään vanhemmuuden myötä ole. Sen sijaan elämään saa uutta erilaista sisältöä ja ajanmyötä sitä omaa aikaakin hieman enemmän jää.
Äiti ja mumma
14.3.2018 at 09:55Hyvä kirjoitus Monaseni <3 Äitiys on maailman kaikista tehtävistä tärkein, olet vastuussa suurimmasta aarteesta, mitä ylipäätään koskaan sinulle suodaan. Olen ylpeä, että olen onnistunut tehtävässäni ja tiedän, että myös sinä tulet onnistumaan, siitä ei ole epäilystäkään. Silloin kun olitte pieniä, pidin itsestään selvänä ottaa myös omaa aikaa (se oli tosin helppoa silloin kun sinä olit vauva,koska nukuit 4 tunnin päikkäreitä!). Äidille kuuluu ehdottomasti erilaiset tunteet, ihana kun käsittelet niitä täällä blogissasikin. Negatiivisetkin tunteet kuuluvat asiaan, eikä ne vähennä rakkauden määrää omaan kultakimpaleeseesi yhtään <3
Kissis
14.3.2018 at 11:13Huh, just näin. Elämäni rankimmat 4 kk takana, ja samalla kuitenkin myös ne ihanimmat….
Erica
14.3.2018 at 12:02Totta puhut! Kuin mun ajatuksista… sitä odottaa että pieni menee nukkumaan ja omaa aikaa ja hetken päästä sitä on kuitenkin pinnasängyn luona :D
nimetön
14.3.2018 at 14:51Musta on joskus kurjaa, kun tuntuu, että joskus vain sellaisia ns. täydellisiä mammoja ylistetään hyviksi äideksi :D Siis ihan mahtavaahan se on, jos joku ei koe vauvavuotta rankaksi ja kokee kaiken ihan omaksi jutukseen. Se on hienoa <3 Mutta suurimmalle osalle vauvavuodessa on myös paljon raskasta. Kyllä mullakin välillä tulee olo, että haluais vaan yhen illan keskittyä omiin juttuihin, ei koko ajan vaihtaa vaippaa, kokata soseita, siivota sotkuja ja nukuttaa päikkäreille ja iltaunille. Onneksi on toki mies jakamassa arkea ja vanhemmuutta aivan yhtä lailla <3 Mutta musta jokainen lapselleen parasta toivova äiti on ihan super-mutsi, vaikka kokisi toisinaan vauvavuoden raskaaksi ja ei aina 100% nauti vaipan vaihdoista ja muusta vauvan hoidosta. Tai siis kyllähän mäkin siitä tavallaan nautin 100% mutta koen sen toisinaan raskaaksikin, etenkin jos omaa aikaa ei ole hetkeen ollut ollenkaan.
Samalla sitä kuitenkaan ei toivo liikaa omaa aikaa, sillä tunnissa parissa on jo niin ikävä tuota pientä :D Heh, juurikin tämä ristiriitaisuus on tuttua! Mutta täytyy keskittyä positiiviseen, vaikka ei se tarkoita sitä, että ei saisi saada vertaistukea myös puhumalla niistä ei-niin-kivoista tunteista. Kaikki tunteet on sallittuja, ja suurin osa äideistä varmasti samaistuu siihen, että vanhemmuuteen kuuluu kaikki tunteet laidasta laitaan. Niin suuri rakkaus, ilo ja onni, mutta toisaalta myös väsymys, ärtymys ja huoli.
Rosa
15.3.2018 at 09:41Kiva postaus, tuo jotenkin tietynlaista inhimillyyttä kun uskaltaa kirjoittaa myös niistä negatiivisista tuntemuksista. Itsekin tiedostan tuon ristiriidan ja uskon, että se osittain johtui siitä kun on saanut elää niin vapaata elämää vain itselleen ja yhtäkkiä eteen lätkästään pieni nyytti joka ottaa sinusta kirjaimellisesti kaiken irti mitä saa, samalla se pieni on myös niin valloittavan ihana persoona joka sulattaa sydämen kuin sydämen ja saa uskomaan hyvään.
Äidiksi tuleminen on pelottavaa, ihanaa, ahdistavaa, aitoa, uuvuttavaa, rakkaudentäyteistä ja jatkuvaa itsensä kehittämistä. Tehtävä johon ei voi valmistautua ja johon ei ole käsikirjaa, täytyy vain ottaa vastaan avoimin mielin kaikki mitä tulee. Kyllä elämä – ja lapsi opettavat! :D