Parisuhdekriisissä

KristaRuu

Mielenkiintoinen kirjoitus ja todella ajankohtainen aihe. Myös minusta tuntuu siltä, että tosi monet eroaa juuri nyt. Olen ollut mieheni kanssa yhdessä kohta 13 vuotta ja meille syntyi esikoinen tämän vuoden alussa. Tämä toki muutti parisuhdetta tosi paljon, mutta pelkästään hyvään suuntaan. Toki muutoksia tulee sitten, kun palaan töihin. Vielä on helppoa sopia omia menoja, kun olen kotona vauvan kanssa. Ollaan molemmat aika itsekkäitä ihmisiä oman ajan suhteen, jää nähtäväksi miten tulevaisuudessa saamme sovitettua kaikki yhteen. Lapsen syntymän jälkeen on ollut pakko opetella enemmän puhumaan tunteistaan, ajatuksistaan ja toiveistaan.

Kuten kirjoititkin, kaikki parisuhteet on erilaisia ja ikinä ei voi tietää mitä kenelläkin on menossa. Sillä ns. täydellisellä parilla voi mennä oikeasti tosi huonosti. Ei tosiaan kannata kadehtia kenenkään toisen elämää.

O

Mielestäni on aina hyvä myös mainita se milloin on ok erota. Mikä ei ole luovuttamista, vaan itsestään huolehtimista. Esimerkiksi väkivaltainen parisuhde henkisesti tai fyysisesti. Tai kun alkaa olla itsellä henkisesti erittäin huono olla toisen tekojen tai käyttäytymisen takia. Kuulun itse niihin, joka kärvisteli pitkässä suhteessa ja pelkästään siksi, etten halunnut luovuttaa. Etten halunnut olla yksinhuoltaja. Että halusin pitkän avioliiton, elämänpituisen. Ajatuksesta, että minun täytyy korjata kaikki, ja yrittää vielä. Tämä kommentti vain muistutuksena siitä, että osa eroaa “helposti”, osa taas ei tajua erota. Kyynelten ja kivun täyttämästä elämästä toisen osapuolen takia on aina ok lähteä. Silloin, kun parisuhde tai sen toinen osapuoli ei ole terve siten, että omalla rakkaudellaan voisi millään muotoa vaikuttaa positiivisesti mihinkään. Parisuhteeseen tarvitaan aina kaksi, jotka tukevat, hoitavat, selvittävät, välittävät ja muistavat sen, mikä on ok ja mikä ei. Ja olen itse siis eronnut suhteesta, jossa mies alkoi käyttää päihteitä ja hänellä on synnynnäinen mielisairaus. Hän teki kodistamme täysin sietämättömän paikan elää minulle ja lapsilleni. Silti 4 viimeistä vuotta suhteesta. Yritin. En halunnut jättää häntä yksin vaikeana aikana. Suhde päättyi dramaattisesti ja minulla ja lapsilla on elinikäiset traumat. Kaikki se vain siksi, että halusi rakastaa, huolehtia perheen jokaisesta osapuolesta ja ajatteli, että itse voi muuttaa kaiken paremmaksi. Joten jos nyt joku epäterveessä parisuhteessa ollut kokee, että täytyy yrittää. Ei saa luovuttaa.. Tämmöiset tekstit välillä eivät motivoi tarpeeksi lähtemään vaan yrittämään epäterveessäkin ja pahimmillaan vaarallisessa suhteessa. Parisuhteeseen mahtuu monen monta kriisiä, mutta omaa hyvinvointia sen ei kuulu viedä. Ihmisillä toden totta välillä on siloteltu kuva suhteista. Vain me itse tiedämme totuuden. En minäkään hylkäisi puolisoa vaikealla hetkellä, mutta oma turvallisuus ja lasten turvallisuus tulee muistaa. Mona, minusta te olette ihana perhe. Ja minusta on niin ihanaa, että Eetu tekee aina teillä ruoat. Luulen, että teidän parisuhteenne on terve ja kiinni pitämisen arvoinen. Olette molemmat fiksuja ihmisiä, ja teillä on turvallinen koti. Mitä tahansa kriisejä vastaan tuleekaan, selätätte varmasti KAIKKI. Olen jotenkin teidän suhteesta inspiroitunut. Ja haaveilen, että joskus tosirakkaus osuisi minunkin kohdalleni. ;) Vaikka se ei aina yhtä onnea olisikaan. ;)

Helena

Tosi tärkeä aihe, ja itsellekin ajankohtainen.. Lapsi täytti vuoden ja me ollaan yhä useammin napit vastakkain… Ai että se osaa ärsyttää se toinen! Ärsyttää kaikkki ne viat mitä ei ennen niin nähnyt. Miten minä sen valitsin.. Juuri luin jonkun juttusi siitä miten sinulla oli perhosia vatsassa vain kumppanin näkemisestä suihkun jälkeen tms, mietin silloin että kylläpä teillä on täydellinen suhde…<3 Ja itselle tuli huono fiilis kun ei tosiaan hirveästi kiinnosta nuo asiat tässä kriisin keskellä. Mutta ”ihana” lukea että teilläkin on ups and downs, eikä välttämättä ole niin täydellistä ja mahtavaa joka sekunti kuin voisi ymmärtää ;) Tulee olo ettei me ehkä ollakaan niin outoja ja huonoja, kun pitkään yritettiin lasta ja kun se vihdoin tuli monen vuoden kamppailun jälkeen, kaikki ei olekaan pelkästään onnellista ja ruusuista. Tsemppiä teille, ensimmäiset vuodet kuulemma ovat rankkoja, kun lapsi on pieni. Tätä yritän itse hokea… ;)