Huh mikä yö takana. Meillä on nukuttu yöt unikoulun jälkeen pääsääntöisesti tosi hyvin muutamia levottomia öitä lukuunottamatta. Viime yö oli kuitenkin kunnon levottomien öiden levottomin yö pitkään aikaan. Luulen, että levottomuus johtuu takahampaiden puhkeamisesta tai sitten pikkuinen näkee vaan paljon unia aktiivisten päivien jälkeen…
No niin tai näin.. En siis ole moneen kuukauteen enää yöimettänyt. Taisi olla 7 kuukauden kohdalla, kun lopetin kokonaan yöimetykset. Ne olivat itselleni alusta asti todella vaikeita ja mainitsinkin asiasta jo Ajatuksia imetyksen alkutaipaleelta– postauksessa. En tarkkaan tiedä mistä yöimetysten vaikeus johtuu, mutta luulen, että niin kutsuttu D-MER on asian takana.
Imetyksen tuki ry sivuilta kopioituna tässä hieman tietoa D-MER:sta:
“D-MER tulee sanoista Dysphoric Milk Ejection Reflex, ja se tarkoittaa kirjaimellisesti juuri ennen tai maidon herumisen aikana tulevia negatiivisia tunteita, jotka kestävät muutamasta kymmenestä sekunnista muutamaan minuuttiin.
Tunteet tulevat yhtäkkiä, ikään kuin pyyhkäisevät yli aallon lailla ja usein juuri ennen herumisen tunnetta. Ja jo ennen kuin ensimmäinen heruminen on ohi, olo helpottaa. Herumisen aiheuttama fyysinen pahan olon tunne on eri asia, ja siihen voi auttaa veden juominen ja kevyt syöminen juuri ennen imetystä.
D-MER:iä kuvataan monilla eri sanoilla. Näitä voivat olla mm: ahdistus, surullisuus, kauhu/pelko, hermostuneisuus, ärtyneisyys, toivottomuus, ikävä tunne vatsan pohjalla.
Äiti voi tuntea ahdistusta joko imetyksen ensimmäisellä herumisella tai kaikilla herumisilla riippuen D-MER:in voimakkuudesta. Samoin ahdistus voi tulla myös pumpatessa tai herumisen alkaessa spontaanisti ilman, että vauva on rinnalla, ja tämäkin riippuu D-MER:in voimakkuudesta.
D-MER on refleksi, jota hormonit kontrolloivat, ja jolle äiti ei voi itse mitään. Sitä ei saa puhumalla tai järkeilemällä loppumaan tai häviämään. Sillä ei myöskään ole mitään tekemistä nännien koskettamisen kanssa. Tuntemukset eivät ole oikeita ajatuksia, vaan yksinomaan hormonien aiheuttamia.
Maidon heruminen alkaa, kun prolaktiinihormonin tasot nousevat jo ennen kuin maito alkaa virrata maitorauhasista rintojen läpi nänniin. Dopamiini auttaa kontrolloimaan prolaktiinin eritystä, ja siksi dopamiinitason tulee laskea hieman, että prolaktiinia erittyisi. Kun prolaktiinitaso alkaa nousta, dopamiinin eritys tasaantuu. Tämä tapahtuu kaikilla imettävillä naisilla.
Dopamiinin tiedetään vaikuttavan mielialaan, ja D-MER-äidillä dopamiinitason lasku on normaalista poikkeava (liian laaja, liian nopea tai liian matalalle). Tämä poikkeavuus aiheuttaa ahdistuksen ja negatiiviset tunteet. Dopamiinitason laskiessa aivojen mielihyväkeskuksessa sijaitsevat dopamiinireseptorit jäävät ilman tarvittavaa dopamiinia, ja tämä aiheuttaa negatiivisten tunteiden hyökyaallon. Kun dopamiinitaso jälleen vakiintuu, olo on poissa. D-MER -tuntemukset vaihtelevat eri äitien kohdalla lievästä koti-ikävän tunteesta aina vahvaan vihan ja itsetuhoisuuden tunteisiin.
Joillain D-MER alkaa hyvin varhaisessa vaiheessa ja on hävinnyt ennen kuin vauva on kolmikuinen. Toisilla tila jatkuu siihen asti, että lapsi vieroitetaan riippumatta lapsen iästä. Kuitenkin monien äitien on sitä helpompi tätä ahdistuksen tunnetta imetyskerran alkaessa on kestää ja sietää, mitä vanhemmaksi vauva tulee. Toisinaan tilan sietäminen voi olla vaikeaa niille äideille, joilla on esimerkiksi ahdistushäiriö.
Hoitokeinona vakavassa D-MER-tilanteessa voi lääkärin kanssa keskustella dopamiinitasoa tasapainottavasta lääkityksestä. Lievemmät tilat voidaan hoitaa mahdollisesti myös elämäntapamuutoksilla ja muilla luonnonmukaisilla keinoilla.
Kenenkään ei pitäisi joutua vieroittamaan vauvaa rinnalta D-MER:in takia. Jos äiti ymmärtää, että kyse on hormonaalisesta tilasta, jota voidaan mahdollisesti lääkityksellä helpottaa, imetyksen jatkaminen voi tuntua paremmalta vaihtoehdolta vieroittamisen sijaan. ”
Viime yönä ei meinannut alkuun kelvata mikään ja erehdyin antamaan rintaa yöllä. Iso virhe! Apua miten kaikki ensimmäisten kuukausien imetystuskat pulpahti ihan vyörymällä pintaan. En pysty sanoin kuvaamaan sekä henkistä että fyysistä pahaa oloa. Olin itseasiassa niin järkyttynyt, että loppujen lopuksi itkettiin pojan kanssa yhdessä molemmat sängyn laidalla. Luojan kiitos, Eetu osaa aina olla tosi rauhallinen ja otti tämänkin tilanteen haltuun. Eetun sylissä Lionel rauhottui nopeasti ja minä puolestani sain kerättyä itseäni kasaan.
Luojan kiitos myös siitä, että näitä tunteita ei ole tullut imettäessä alusta asti koko ajan. Ainoastaan öisin! :O En tiedä onko oma hormoonitasapainoni erityisesti öisin herkkä ja juuri nuo mainitut dopamiinitasot erityisen alhaiset minulla yöllä vai mistä se johtuu… Päivisin imetys on ihanaa. Mikäli olisin kärsinyt D-MER:sta myös päivisin olisin varmasti jo lopettanut ajat sitten imetyksen. En usko, että olisin pystynyt jatkamaan kolmea kuukautta pidempään, jos niinkään pitkään.
Se huonommuuden tunne siitä kamalasta olosta on kyllä ihan yhtä hirveä, kuin ne kamalat negatiiviset tunteet imetyksestä. Siinä on itsellä pää sekaisin, kun pieni lapsi itkee, että kertakaikkiaan vaan pysty jatkamaan imetystä. En ole keneltäkään läheiseltäni tai tuttavaltani kuullut vastaavia kokemuksia ja sekin ehkä vain pahentaa omaa oloa tämän suhteen. Onneksi Eetu jaksaa aina näissä hetkissä lohduttaa ja muistuttaa faktoista.
Ensimmäisinä kuukausina paha olo lieventyi hieman ajan kanssa, mutta joka kerta yöimetyksen aikana jouduin todella tekemään töitä oman pääni kanssa, että pystyin jatkamaan. Kehittelin erilaisia tapoja meditoida samalla, jotta pysyin rauhallisena. Joskus onnistui, mutta ei kyllä aina.
Olo kyllä helpottuu melko nopeasti imetyksen jälkeen, mutta nyt esim aamulla on aika pöllämystynyt olo siitä, että miten ihmeessä muuten ihana yhteinen asia, voi muuttua niin kamalaksi ihan hetkessä. :'(
Rakastan imettää ja olen tosi iloinen, että meidän imetystaival on jatkunut pitkään, mutta näitä D-MER tunteita en ollut ikävöinyt sitten alkutaipaleen. Mikäli jatketaan vielä useamman kuukauden imetystä ja vastaavia öitä tulee niin pitää varautua tuttipullolla. Yöimetykseen en kertakaikkiaan enää pysty.
Sanoin itseasiassa yöllä Eetulle, että tämä on asia, joka jopa hävettää, enkä kehtaa koko asiasta puhua juuri kenellekään. Koko hommassa ei vaan kertakaikkiaan ole mitään päätä eikä häntää. Mutta nyt aamulla mietin, että jos voin omalla kokemuksellani ja avoimuudellani helpottaa edes yhden samasta asiasta kärsivän tuskaa niin parempi siitä on kirjoittaa. En tietenkään toivo, että kukaan kärsisi samasta olosta, mutta myönnän, että omaa oloani olisi helpottanut erityisesti ensimmäisten kuukausien aikana, jos olisin voinut avoimesti puhua tästä asiasta jonkun ystävän kanssa, joka olisi ymmärtänyt mistä puhun. En nimittäin usko, että on helppo ymmärtää näin outoa asiaa, mikäli ei ole kärsinyt D-MER:sta…
Mutta onneksi kaikki on taas hyvin ja poju terveenä. Ei ole kuumetta ja aamulla muutenkin jätkä oli taas ihan tuttuun tapaansa täynnä energiaa ja tarmoa. Äiti ei sen sijaan muutaman tunnin yöunien jälkeen ole ehkä kaikkein hehkuvimmillaan.
Tsemppiä ihan hurjasti kaikille, jotka mahdollisesti kärsii D-MER tuomasta kamalasta olosta. Ei kannata jäädä tämänkään kanssa yksin. Itselleni on ollut ihan ensiarvoisen tärkeää, että olen voinut puhua Eetulle alusta asti asiasta vaikka se on ääneen sanottunu tuntunut joka kerta yhtä hullulle.
Lisää tietoa D-MER:sta löytyy Imetyksen tuki ry sivuilta, josta myös postauksen lainaus on otettu.
Parhaiten lieviin D-MER tapauksiin auttaa seuraavat asiat:
♥ Liikunta, terveellinen ruokavalio, riittävä lepo
♥ Meditointi ja tunteiden tullessa mahdollisimman rauhallinen hengittäminen
♥ Vakavissa tapauksissa kannattaa ottaa yhteyttä lääkäriin.
Itse olen todella imetysmyönteinen, mutta tähän kohtaan on pakko sanoa, että ymmärrän 110%:sti mikäli joku lopettaa imettämisen D-MER:n takia. Mielestäni siitä ei pitäisi joutua kokemaan huonoa omaatuntoa.
Tällä kertaa hieman erilaisten kuulumisten kera uuteen viikkoon… Palataan pian taas tuttuun tapaan positiivisemmilla jutuilla. ♥
