Ajattelin pitkästä aikaa kirjoittaa ihan niitä tavallisia kuulumisia täällä blogin puolella. Viime viikkoina blogi on jäänyt ihan ulkopuolelle ja olen luonut itselleni kovin korkean kynnyksen tulla kirjottamaan mitään sen syvemmin. Ei todellakaan tuttu juttu minulle, jolle blogi on ollut henkireikä kohta kahdeksan vuotta. Ensin joulukuun sairastelut sai hiljentämään omaa tahtia reilusti ja nyt huomaan taas kaikkien muiden kasaantuvien asioiden vieneen sen verran energiaa, että se näkyy selvästi omassa luovassa olossani ja sitä kautta heijastuu tietysti myös blogiin. Pyrin pitämään blogin aina positiivisena paikkana, jonne on mukava tulla arjen kiireiden ja murheiden keskellä, mutta viime aikoina on tuntunut vaikealta antaa itsestään tänne mitään. Kaipa sekin on ihan normaalia ja jokaiselle bloggaajalle näitäkin aikoja tulee.
Oikeastaan koko vuosi on ollut sellaista tunteiden sekamelskaa, että ehkä se on tiivistynyt nyt loppuvuonna pieneen väsymykseen ja hengähdystaukoon. Vuoden aikana on sattunut niin hyviä, kuin huonojakin asioita. Ympärillä on ollut tusinoittain rakkautta, jännitystä, uutta ja ihmeellistä, mutta niiden vastapainona myös paljon surua ja vaikeita asioita. Elämä on todellakin tämän vuoden aikana näyttänyt kaikki puolensa ja tunteiden kirjo on ollut kattava.
Positiiviset asiat ovat niitä, jotka näkyvät aina täällä blogin puolella, mutta ne surullisemmat asiat jäävät usein tämän ulkopuolelle. Tämä vuosi on muistuttanut elämän hetkellisyydestä. Siitä, että kaikki on väliaikaista. On niin tärkeää muistaa rakastaa ja kertoa se rakkaimmilleen joka päivä. On niin tärkeää muistaa, että tämä hetki on kaikki mitä meillä on.
Krakovassa arki on sujunut pääsääntöisesti mukavasti. Eetu viihtyy töissään todella hyvin ja minä saan päivät kulumaan omien töiden parissa. Maaliskuussa tulee kuluneeksi jo vuosi Puolaan muutosta! En edelleenkään ole kyllästynyt Krakovaan missään määrin. Olen kerännyt postausta varten plussia ja miinuksia kaupungista ja jälkimmäisiä on vaikea löytää. Yksi iso huono puoli täällä kuitenkin on, joka on myös vaivannut mieltä jonkun verran nyt joulukuussa, kun ilmat ovat alkaneet kylmetä. Nimittäin todella todella huono ilmanlaatu. Normaalisti rakastan käydä lenkkeilemässä. En kaipaa järjettömiä hikilenkkejä, mutta terapeuttiset aamukävelyt hyvän äänikirjan kanssa ovat minulle paras tapa purkaa stressiä ja saada mieli sekä keho virkeäksi. Nyt talvella ilmanlaadun ollessa karmea, en voi kuvitellakaan lähteväni ulos lenkille “haukkaamaan happea”. Olen yrittänyt ajatella positiivisesti ja muistuttanut itseäni siitä, että salilla käynti on vähintään yhtä hyvä vaihtoehto ja vannoinhan hetki sitten vielä täysin juoksumattojen nimeen. Aikaisemmin itsestään selvänä pitämäni asia (raikas ilma!!) on kuitenkin nyt niin kaukainen haave täällä, että tuntuu hämmästyttävälle miten olen nyt vasta oppinut arvostamaan sitä ihan oikeasti. Odotan todella paljon sitä, että voin ensi viikolla käydä ihan oikeasti kävelyllä ja hengittää keuhkot täyteen puhdasta ihanaa ilmaa Suomessa!!!
Valitettavan iso huono puolihan tuo on Krakovassa, mutta onneksi sentään muuten meillä täällä on kaikki hyvin. Tänään kiertelin viimeisiä jouluostoksia Krakowskalla ja kävin syömässä Miyako sushi ravintolassa lemppari sushini. Joulutorit saavat ison hymyn huulille ja täyteen jouluvaloloistoon valaistut ostoskeskukset ja kadut jos mitkä saavat joulumielelle. Istuskelin pitkän tovin ravintolassa yksin ja join über hyvää sencha teetäni kaikessa rauhassa. Olen aina rakastanut käydä yksin kahvilla ja syömässä, mutta täällä Krakovassa asuessa se on saanut vielä ihan uuden merkityksen. En tiedä, mutta siinä on vaan jotain ihan omaa taikaa. On mukava antaa omille ajatuksille tilaa ja samalla seurailla ohi kulkevia ihmisiä ja tunnelmaa. Ulkomailla asuessa sitä on niin helposti omassa kuplassa varsinkin, kun ei ymmärrä paikallista kieltä. Jotenkin tuo on tuntunut minusta kiehtovalle. Seurata ympärillä tohinaa ja touhua samalla, kun ei kuitenkaan ymmärrä yhtään mitään mitä ihmiset puhuvat :D Jotenkin sitä tulee kiinnittäneeksi niin paljon enemmän huomiota ihmisten eleisiin, ilmeisiin ja äänen sävyyn. Taidan olla se kriippi tyyppi, joka seurailee ja stalkkaa ihmisiä sivusta täällä, mutta olen ylpeästi kriippi minä :D Toki välillä on ihana valloittaa kahvilan paras paikka, tilata iso kannu teetä ja uppoutua omiin oloihin hyvän kirjan kanssa, muiden stalkkaamisen sijaan. Usein muuten tällöin uudet ihmiset tulee eniten juttelemaan! :) Sekin on yksin ravintoloissa istumisen parhaita puolia. Ei koskaan tiedä keneen tutustuu. Paljon helpommin nimittäin uudet ihmiset tulevat juttelemaan “yksinäiselle”, kuin ryhmässä oleville. Sama pätee kyllä omallakin kohdallani. On paljon helpompi kysylle vieressä yksin istuvalta mistä hän on kotoisin, kuin keskeyttää vaikka pariskunnan keskustelu.
Tänään tosiaan sain viimeisiä jouluostoksia tehtyä. Toki Suomen päässä tulee hankittua vielä joitakin juttuja, mutta suurimmaksi osaksi alkaa olla valmistelut kunnossa. Ylihuomenna lennetään yhdessä Eetun kanssa Suomeen ja suunnataan aluksi Turkuun. Vietetään Suomessa melkein kaksi viikkoa ja osa siitä ollaan Turussa ja osa Porissa ja Huittisissa. Reissaamista on siis tiedossa Suomen päässä. Ihana päästä viettämään aikaa perheen ja ystävien kanssa. Samalla kuitenkin tulee jo ennakkoon pieni stressi siitä, ettei ehdi käydä joka paikassa. Taitaa olla ikuinen ulkomailla asuvan murhe. Sitä haluaisi antaa aikaa kaikelle, mutta usein se jää vaan toiveen tasolle. Nyt koitan kuitenkin keskittyä aikaan mitä on.
Uusivuosi tullaan viettämään täällä Krakovassa ja saadaan myös pikkuveljeni ja hänen tyttöystävä tänne meidän kanssa. Maria on muuten aloittanut aivan huikean upean blogin ystävänsä kanssa! Käy tsekkaamassa tyttöjen upea alku täältä.
Huomenna vuorossa on pakkaaminen mikä tuleekin olemaan erityisen mielenkiintoista, kun pitäisi saada mukaan kahden viikon vaatteet ja sitten vielä kaikki joulutilpehöörit lahjoineen.. :D Tosin taidan tälläkin turvautua isolta osin äidin vaatekaappiin ja hänen kosmetiikkaan… Onneksi on ihana äiti, jolla on kivoja vaatteita :D
Tavarasta puheen ollen olen muuten myös muutamaan otteeseen miettinyt, että milläköhän ihmeellä sitä joskus tulee muutettua täältä Krakovasta seuraavaan paikkaan. Tavaraa todellakin tuntuu kertyneen ja olen myös tuonut paljon Suomesta tavaroita aina siellä käydessäni. Tietysti täällä on vain pienen pieni murto-osa siitä mitä omassa kodissa Turussa aikaisemmin oli. Suurinosa ihan kaikestahan me laitettiin hyväntekeväisyyteen, kierrätykseen tai myytiin. Silti sitä tavaraa vaan on. Meillä on kyllä kalustettu asunto, mutta jotenkin sitä on vaan halunnut saada oman peiton, tyynyt, pyyhkeet yms yms. Ja äkkiä siitä kertyy aika kasa. No mutta sitä on turha tässä vaiheessa murehtia. Jos joskus siirrytään muualle taitaa olla taas aika laittaa tavaraa isosti kiertoon. Ulkomailla asuessa oppii ainakin sen, että loppujen lopuksi pärjää todella vähälläkin ja on paljon helpompi luopua myös kaikesta. Turusta muuttaessa koin kyllä melkoista luopumisen tuskaa muutamaan otteeseen. Kaikkein eniten, kun laitoimme oman kodin oven viimeistä kertaa kiinni.
Tässä ajatusten juoksussa ei tainnut juuri mitään punaista lankaa olla, mutta sainpa ainakin jotain koottua ajatuksista tekstiksi asti. Eiköhän tämä luovuus ja energiat taas lähde pian käyntiin. Sen ainakin tiedän, että ensi vuodesta tulee aivan taatusti ihan huikea!
Nyt keitän kupin teetä ja linnoittaudun katsomaan jakson jos toisenkin Gilmore girlsia. Normaalisti en juuri sarjoja katso, mutta kipeänä ollessa jäin AIVAN koukkuun Gilmoren tyttöihin. Oli niin virhe edes aloittaa! :D
Nyt toivottelen ihanaa ja tunnelmallista tiistai-iltaa kaikille. ♥
