Harmaita hiuksia, stressiä, ristiriitoja, huonoa itsetuntoa, sydänsuruja, itkuisia ja unettomia öitä, pettämistä, kiihkeitä suudelmia, perhosia vatsan pohjassa, heittäytymistä, luottamista, yhdessä kokemista, perheenlisäystä, somestalkkausta, mustamaalaamista, kiukuttelua, jankkaamista ja mitä vielä? Koko tunteiden kirjo taitaa olla edustettuna pienessä sanassa: Parisuhde.
Parisuhteesta on monesti toivottu täällä blogin puolella tarkempaa postausta ja päätinkin nyt tarttua aiheeseen kunnolla pintaa syvemmin omalta kohdaltani. Samaan aikaan hyvinkin henkilökohtainen ja arka aihe, mutta samalla myös se yksi elämän tärkeimmistä ja eniten esillä olevista aiheista.
Olen kohta 28-vuotias ja seurustellut kolme kertaa. Kaksi kertaa puolivakavasti. Miten puolivakavasti? No ensimmäisen poikaystävän kanssa aloitin seurustelemaan 13 vuotiaana. Harvemmin teininä alkavat suhteet päättyvät avioliittoon. Ei meidänkään, mutta muutaman vuoden seurustelu kyllä opetti hurjasti kasvavaa nuorta naista. Tosin ei vielä niin paljon mitä olisi voinut kasvattaa. Seuraava puolivakava poikaystävä sai nimittäin nuoren aikuisen pään aivan sekaisin. Rakastuneen huumaa ei hidastanut mikään. Haaveilin ennen kyseisen poikaystävän tapaamista muutosta ulkomaille ja olinkin päättänyt lähteä Au Pairiksi Englantiin. Kolmisen kuukautta ennen Au Pairiksi lähtöä tapasin poikaystäväni ja hullaannuin. Lähdin kyllä maailmalle, mutta takaisin tulin jo vajaan puolen vuoden jälkeen, vaikka tarkoitus oli asua Englannissa koko vuosi. Takaisin tulin siksi, että poikaystäväni oli pettänyt minua Suomessa ja koin velvollisuudeksi muuttaa takaisin parisuhteen takia, jotta saisimme sen toimimaan?! Tuntuu aika absurdille edes kirjoittaa edellinen lause ja ajatella, että se todella olin minä, joka niin teki. Toisaalta näiden ja monien muiden parisuhteissa tapahtuneiden käänteiden takia olen tänä päivänä se Mona joka nyt olen. Niin ja siis selvää taitaa olla, että tuo suhde toisen poikaystäväni kanssa ei tullut kestämään kovin pitkään. Tai no kolme vuotta. Se tuntuu jälkeen päin ajateltuna ihan hurjan pitkältä ajalta, koska koko sen ajan olin itselleni todella ankara. Henkisesti ankara. Kysyin itseltäni mikä minussa on vikana. Miksi minä en kelpaa. Jatkuvasti kyseenalaistin oman arvoni.
Olisin helposti voinut jäädä rypemään itsesääliin päättyneen parisuhteen jälkeen, mutten koskaan jäänyt katkeroituneeksi asiasta. Sain suhteen loppuajalla kuulla todella epämiellyttäviä huhuja ja stooreja monilta tutuilta ja jopa ystäviltä. Tuo aika on jäänyt jälkeen päin hyvin sumuisena mieleeni. Luottamus oli todella kovilla – niin ystäviin, kuin miehiin ja ennen kaikkea luottamus omaan itseeni. Oma arvostukseni oli aivan pohjalla. Luulisin, että aika moni nainen (ja tietty myös mies) tiedostaa kyseisen tunteen. Harvemmassa taitaa olla ne, jotka eivät koskaan ole kokeneet sydänsuruja. Jälkeen päin koen sydänsurut rikkautena. Niiden kautta olen oppinut paljon itsestäni ja myös muista. Ennen kaikkea niiden kautta olen oppinut anteeksiantamisesta. Eronneiden vanhempien lapsena olen myös käsitellyt paljon eroamiseen liittyviä tunteita pienestä asti. Olen kuitenkin ollut ihan kaikesta kiitollinen. Kaikki ei ole aina tuntunut helpolta saati oikeutetulta, mutta kaikesta olen oppinut ja kasvanut ihmisenä.
Olen aikaisemmin puhunut myös toisen ihmisen erikoisasemaan nostamisesta. Gabby tuo tätä “spesialisointia” paljon esiin kirjoissaan. Se on ollut omalla kohdallani anteeksiantamisen lisäksi valtava tekijä kaikissa suhteissa. Uskon juuri tämän erikoisasemaan nostamisen olleen yksi suurimmista syistä aikaisempien suhteiden epäonnistumiseen. Parisuhteessa toisen spesialisointi saa aikaan egon leikkikentän, jossa esiin astuvat mustasukkaisuus, kateus ja pelko. Olen aikaisemmissa parisuhteissa takertunut toiseen ja ollut riippuvainen. Olen aidon rakkauden sijaan valinnut suhteen, jossa ei kumpikaan voi hyvin. Olen ollut suhteessa, jossa olen asettanut toisen tarpeet omieni eteen, mutta silti odottanut toisen muuttavan omia tapojaan ja arvojaan. Olen aikaisemmista parisuhteista oppinut, että itselläni on ollut paljon kasvamista sen sijaan, että pitäisin itseäni ”uhrina” huonossa parisuhteessa. Vääristyneen egon ajatusmaailman takia en myöskään ymmärtänyt mitkä olivat niitä asioita, joita todella halusin parisuhteelta.
Eetun tavatessani olin aikaisemmista parisuhteista oppineena löytänyt itseni paremmin ja tiesin mitä parisuhteelta haluan. Tiesin myös, että olen onnellinen ilman parisuhdetta. Halusin suhteen, jossa voin tuntea itseni hyväksi ja arvostetuksi juuri sellaisena kuin olen. Parisuhteen, jossa elämänarvot ovat yhtäläiset. Parisuhteen, jossa voin luottaa toiseen 110%:sti tietäen, että toinen tukee ja pysyy rinnalla tapahtui mitä tahansa. Tavattuani Eetun tiesin heti ensimmäisten treffien jälkeen, että tässä se nyt on. Tämän miehen kanssa menen jonain päivänä vielä naimisiin.
Mikä sitten minussa oli muuttunut aikaisempiin suhteisiin verrattuna? Sen lisäksi, että Eetu oli tietysti maailman ihanin ja hullaannuin häneen miljoonakertaisesti siihen nähden mitä olin koskaan hullaantunut kehenkään tai mihinkään;) Erona oli se, etten antanut hullaantumisen viedä minuutta tai reaaliteettejä. Tiesin koko ajan, että tämä mies tekee minut maailman onnellisemmaksi naiseksi ja saan häneltä kaiken tarvittavan, MUTTA minä pärjään myös yksin. Olen onnellinen myös ilman tätä hullaantumisen kohdettani. Kuulostaa varmaan aika oudolta sanoa, että tietää pärjäävänsä ilman sitä kaikkein rakkaintaan. Mutta se on se tunne, jonka avulla pystyn antamaan itsestäni kaikkein rakkaimmalleni enemmän mitä ikinä voisin antaa, jos hän olisi ainut onneni lähde. Olen ymmärtänyt, että todellinen onnellisuus lähtee omasta itsestäni. Onnellisuus on tässä ja nyt. Onnellisuus on kiitollisuutta sitä mitä juuri tällä hetkellä on hyvin itsessäni. Jos olisin ajatellut löytäväni onnen vasta, kun olen parisuhteessa olisin joutunut etsimään onnea loputtomasti. Se olisi ollut myös väärin toista kohtaan. Sellainen asettaa toiselle osapuolelle valtavat odotukset. Ymmärsin myös sen, että minun ei tarvitse jatkuvasti pohtia kelpaanko minä toiselle sellaisena kuin olen tai miettiä mitä toinen tekee minäkin sekunttina ilman minua. Riittää, että olen oma itseni ja arvostan itseäni ja annan vapauden toiselle olla sellainen kuin on. Aikaisemmin käytin ihan liikaa energiaa sen miettimiseen olenko riittävä ja olenko tarpeeksi hyvä toiselle. Osasin kuitenkin antaa aikaisemmille tapahtumille ja itselleni anteeksi ja päästää ne menemään. Eetun tavattuani oli niin helppo olla yhdessä toisen kanssa, kun ei pitänyt tiukasti kiinni aikaisemmista uskomuksista parisuhteesta. Otin tulevan vastaan sellaisena, kuin se oli ja odotin jotain upeaa ja ihmeellistä. Sitä ja paljon enemmän myös sain.
Tiedän meidän yhteisen tulevaisuuden tuovan paljon mahtavia asioita eteen, mutta ei se tarkoita, etteikö meillä olisi ollut vaikeita asioita käsiteltävänä ja tule vielä olemaan. Säännöllisesti molempien ego takaraivossa päästää kunnolla höyryjä ulos ja voin kertoa, että ei aina ole helppoa antaa anteeksi ja nieleskellä toisen perseilyä. Välillä tekee mieli heittää kattilat ja lautaset lattialle ja lähteä vetämään. Parisuhde vaatii jatkuvasti töitä ja ennen kaikkea sitä anteeksiantoa ja täyden rakkauden valitsemista. Parisuhteen pohjan ollessa kunnossa on niin paljon helpompi käsitellä myös niitä negatiivisiä asioita. Tärkeintä on olla suhteessa, jossa kokee molemmin puolisen kunnioituksen ja rakkauden ilman tarpeetonta spesialisointi, joka vain turmelee suhdetta sekä sisältä että ulkoa.
Uskon, että meidän toimivan suhteen perusta on luottamuksessa, anteeksiantamisessa ja siinä, että olemme molemmat riittävän itsenäisiä. Kumpikaan ei ole riippuvainen toisesta vaikka paljon yhdessä asioita teemmekin. Tukeudumme paljon toisiimme, mutta molemmat tiedostamme sen, että kumpikin pärjää myös yksin, eikä toisen tarvitse jatkuvasti olla murehtimassa toisen touhuja. Toisen ärsyttävät piirteet ovat myös loppujen lopuksi todella pieniä ja ne on hyväksyttävä ja tavallaan annettava anteeksi. Koskaan ei todennäköisesti tule tilannetta, että saisi toisen mielipiteet täysin käännettyä ristiriitaisissa asioissa. Varsinaisia riitoja meillä on ollut yllättävän vähän, mutta sitäkin enemmän kinastelua ja erimielisyyksiä. Yleensä kinastelua siitä kumpi on oikeassa ja kumpi väärässä. Tai siitä, että toinen tekee jonkun asian ärsyttävästi – esimerkiksi minä kuulemma juon vettä väärin?! Loppujen lopuksi on kuitenkin niin paljon helpompaa olla, kun sisäistää vastauksen A Course in Miracles kirjassakin kysyttyyn kysymykseen: Oletko mieluummin oikeassa vai onnellinen?
Kaikissa jälkeen päin ajateltuna turhanpäiväisissä (ja niissä isommissakin) riidoissa parhaimpana ratkaisuna on ollut puhuminen ja anteeksiantaminen. Oli aihe miten tyhmä (veden väärin juominen!) tai turha tahansa niin anteeksiantaminen on mielestäni ensisijaisen tärkeää. Nykyään muistutan itseäni antamaan anteeksi hyvin pienissäkin asioissa arjen keskellä. Liitän anteeksiantamisen päivittäiseen meditointiin mikäli mieltä vaivaa jokin ärsyttävä asia. Olen näinkin pienen asian kautta kokenut saavani entistä enemmän varmuutta ja syvyyttä parisuhteeseen. Eetu puolestaan on aina ollut meistä se osapuoli, joka on halunnut puhua kaikista asioista mahdollisimman tarkasta. Olenkin äärimmäisen kiitollinen siitä hänelle, sillä itse annan helposti keskustelussa periksi ja ”luovutan”. Puhuminen on kuitenkin suuri rikkaus parisuhteessa ja kantaa todella pitkälle.
Vaikka me Eetun kanssa toisiamme kovin spesiaaleina, ja kaikkein rakkaimpina pidämme ei se kuitenkaan ole sitä, että toinen nousee valokeilaan kaiken muun kustannuksella. Tiedostamme molemmat sen, että olemme kaikki yhdenarvoisia. Ei ole parempia eikä huonompia. Toki siitä pitää aina aika ajoin itseään muistuttaa. Usein sitä spesialisoi jonkun ihanan ja valovoimaisen tyypin ihan huomaamattaan. Vääränlainen spesialisointi kuitenkin sabotoi suhdetta kuin suhdetta. Ei pelkästään parisuhdetta, vaan myös ystävyyssuhde kärsii spesialisoinnista.
Olemme Eetun kanssa olleet nyt yhdessä viisi ja puoli vuotta. Tänä aikana olen kasvanut ihan hurjasti niin ihmisenä, kuin puolisona. Vielä on varmasti kasvettavaa ja opittavaa. Viimeisen neljän kuukauden aikana olen myös oppinut meidän suhteesta varmasti enemmän kuin koko viiden vuoden aikana yhteensä. Uudessa ympäristössä ja haastavissa tilanteissa parisuhdetta on todella mitattu ja ei toivottuja egon päähänpistoja on myös noussut välillä pintaan. Koko tämän neljän kuukauden aikana olemme tosin riidelleet vähemmän kuin koskaan aikaisemmin. Molemmille uudessa tilanteessa on paljon helpompi oppia antamaan ärsyttävissä jutuissa anteeksi ja mennä eteenpäin. Täällä olemme molemmat huomanneet aikaisempaakin selvemmin asioiden pienuuden. Ainut mikä merkitsee on rakkaus.
Olen jälleen todella kiitollinen, mikäli tekin jaatte kommenttiboksissa ajatuksia parisuhteesta. Mitä parisuhde teille merkitsee ja mitä olette oppineet itsestänne tai puolisostanne parisuhteen kautta? Onko parisuhde aina vain ruusuilla tanssimista vai kuuluuko siihen myös ne kuopat? Mitä odotuksia teillä on parisuhteesta ja miten se näkyy arjessa?
Loppuun haluan taas toistaa itseäni, sillä koskaan ei voi olla tarpeeksi kiitollinen. Olen niin kiitollinen kaikesta mitä olen kokenut. Kiitollinen kaikesta mitä olen oppinut. Kiitollinen siitä, että rakkauden täyteisen parisuhteen lisäksi minulla on paljon muita ihania suhteita, ystävien, perheen ja työn kautta. Kiitollinen siitä, että tapaan päivittäin uusia ihmisiä ja opin jokaiselta jotain. Kiitollinen siitä, että olen tässä ja nyt.
” Choosing happiness is a full-time job. We must surrender to love. – Gabby “
This relatively long post describes my thoughts about relationship between man and a woman. I have had three longer relationships in my life and this third one with Eetu should be the last. Our relationship is not always pure sunshine but we are always able to solve out our disagreements. Eetu is actually the one who always wants to talk about issues as I most often want just to leave the arguments behind.
The most important thing when being in relationship is to be aware of that you will be able to survive on your own also. You should not specialize the other or become too dependent on the other. I know that we are both individuals and need our on space and time for now and then and this is what we both need to respect. At the end all that matters is love.
Ps. Monet kyselevät mitä kirjoja suosittelen parisuhdetta ajatellen ja mainitsenkin kerta toisensa jälkeen ihanan Rakkauden kieli kirjan. Pitäisi löytyä jokaisen kotoa <3 Kirja löytyy täältä
. / affialiteslinks
