Heissulivei! Täällä riittää tekemistä ja tuntuu, ettei aika ole riittänyt millään kaikkeen. Huomenna pääsemme vihdoinkin Saksaan
Maijan ja hänen miehensä luo kylään!! Niin ihanaa!:) Ihanuudet ovat suunnitelleet jo vaikka mitä kivaa ohjelmaa. Tuskin maltan odottaa, että päästään perille. Sitä ennen pitää tehdä tämä ilta ja huominen aamu vielä blogihommia. Koitan saada ajastettua loppuviikolle postauksia. Kivoja kamppiksia on ainakin luvassa yhteistöiden puitteissa!:) Mahdollisuuksien mukaan päivittelen kuulumisia myös Saksasta ja ihan viimeistään reissun jälkeen luvassa taas kasallinen kuvia. Koitan toimia matkalla ahkerana kuvaajana ja ajattelin myös taltioida tyylikkään Maijan asuja tänne bloginkin puolelle!;)
Mun mielestä on huikeen ihanaa, kun arki pyörii hulinan ja ohjelman ympärillä, mutta viime aikoina olen huomannut, että kaipaan koko ajan enemmän ja enemmän myös vastapainoksi seesteisyyttä ja rauhoittumista. Olen ihan äärimmäisen huono sanomaan ei ja pyrin aina järjestämään asiat niin, että saan kaikki sovitut jutut hoidettua. Rauhoittuminen kuitenkin väkisin vaatii sen, että joskus on vain kieltäydyttävä toisista jutuista ja opittava sanomaan ei. Se ei todellakaan ole aina niin helppoa. Tasapainon löytäminen arkeen on itseasiassa ihan äärimmäisen vaikeaa.
Itse rakastan bloggaamista työnä enemmän kuin koskaan ja koen, että pääsen tämän kautta toteuttamaan itseäni huikealla tavalla. Bloggaaminen työnä on todella omaehtoista eikä sitä ole sidottu tarkkoihin työaikoihin. Toisaalta tavallaan teen koko ajan työtä. Olen kuitenkin täysin sitä mieltä, että kun tekee työtä, jota aidosti rakastaa ei oikeastaan koskaan joudu tekemään minuuttiakaan töitä. Do what you love, love what you do. Niinhän se on.
Myöskään pankkitilin summa ei määrittele ainakaan minulle arjen onnea. Raha todellakin helpottaa arkea ja välttämättömin tulo on suorastaan onnen ehto. Onnellisena oleminen ei kuitenkaan tarkoita sitä, että palkan perässä pitäisi olla loputtomasti nollia. Rahalla ei saa rakkaita ystäviä joihin voi luottaa missä tilanteessa tahansa, eikä sillä saa puolisoa, joka tuo arjen pienistäkin hetkistä kormaamattoman arvokkaita.
En todellakaan tiedä mitä tässä nyt ajan takaa näillä höpötyksillä, mutta ainakin sitä, että joskus on ehkä ihan hyvä oikeasti vain hetkeksi pysähtyä. Arvostaa sitä hetkeä ja arvostaa itsessään sitä, että uskaltaa myös sanoa ei. Nykyisin monen arki pyörii hektisyyden ja kiireen ympärillä. Itsekin sorrun siihen, että saatan mainita ystävälle tai tutulle, että joo taas on ihan kauhea kiire. Olen kuitenkin nykyään pyrkinyt enemmän siihen suuntaan, että eihän mulla enää mikään kiire ole. Olen saanut aikaseksi perustaa oman pienen yritykseni, teen työtä blogin parissa ja rakastan sitä, käyn sen lisäksi palkkatyössä kaksi tai kolme kertaa viikossa, opiskelen (tai no yritän;) ) yliopistossa ja rakastan opiskelijaelämää ja sen tuomia rajattomia mahdollisuuksia akateemisessa ympäristössä. Mulla on tällä hetkellä elämässä kaikki juuri niin hyvin ja paremmin kuin voisin kuvitellakkaan, eikä mulla oo oikeesti näiden ihanien juttujen kanssa mihinkään kiire.
Saan jakaa jokapäiväisen arjen ihmisen kanssa, jota rakastan enemmän kuin mitään. Lähelläni on kourallinen ystäviä, jotka antavat minulle enemmän kuin voisin koskaan toivoa. Vanhemmat ja sukulaiset tukevat ja antavat pyyteetöntä rakkauttaan sitä pyytämättä. Mä oon vaan kaikinpuolin niin onnellinen ja koen suurta etuoikeutta kaikesta siitä mitä elämä on tuonut mukanaan. Niin hyvine kuin huonoine puolineenkin. Ei aina oo helppoa. Ei todellakaan. Ei kai kuulukkaan? Aina saa kuitenkin olla unelmia ja tavoitteita. Kaikkein tärkeintä on mun mielestä nauttia matkasta kohti niitä unelmia. Välillä saa myös pysähtyä ja hengähtää.
Mun selkeä uusi tavoite on oppia sanomaan enemmän myös ei. Kun opin sanomaan joskus ei opin samalla sanomaan itselleni kyllä. Ja se tarkoittaa myös sitä, että sanon kaikkein läheisimmille ihmisille kyllä. Huomaan usein tekeväni niin hemmetin paljon hommia ja sovittuja juttuja, että aika on pois niiltä kaikkein rakkaimmilta. Ei hyvä. Äiti mä suljen tän koneen nyt, laitan kameran laukkuun ja soitan sulle pitkästä aikaa pidemmän puhelun sen nopean “mulla on tää ja tää ja tää kesken, soitellaanko myöhemmin?” puhelun sijaan.
Ps. Kuvassa on eilen ostamani uudet hiuslaitteet:) Tarkoitus oli tulla siis postaamaan noista laitteista, mutta jotenkin toi juttu lähti ihan raiteiltaan;D Ystäväni innostamana käytiin siis Glitterissa shoppailemassa ja sieltä tuli hankittua yhtä ja toista. Niin ja Hansan Glitterin myyjät on ihan parhaita. Hitsi miten toiset voikin olla niin symppiksiä.
Nyt mä keitän teetä ja pötkötän hetken päiväpeiton alla ennen kuin jatkan taas hommia;) Pus ja haleja!
