Koska kielet olivat minulle suuri kompastuskivi lähdin kirjoitusten jälkeen Englantiin vajaaksi puoleksi vuodeksi au pairiksi. Aika oli samalla todella mahtavaa ja silti melko raskasta. Vaikken saanutkaan mukaan kotiin tuotavaksi täydellistä englanninkielen taitoa, niin sain hurjasti kokemuksia ja myös uskallusta. Tiedän, että en loista kielellisillä lahjoillani, mutta toisaalta uskallan aina avata suuni, enkä yhtään häpeä puhua vierasta kieltä. Sitä paitsi juuri eräällä kurssilla kävimme läpi, että ilmaisusta 55% tulee eleistä;) Sen osaan todella hyvin, välillä ehkä vähän liiankin;D Kädet käy nopeammin kuin suu….
Lukion ja au pair kokemuksen jälkeen tein taas aivan järjettömästi töitä. Olen ollut liki kahdessakymmenessä eri työpaikassa ja nähnyt jos jonkinmoisia esimiehiä ja työpaikkoja 25-vuoden ikään mennessä. Kaikki ovat tuoneet todella paljon kokemusta ja myös ihania ihmisiä elämääni. Olen äärimmäisen kiitollinen kaikista niistä kokemuksena.
Kun viisi välivuotta oli kulunut töitä tehden tuntui jo melko ahdistavalta ajatus kuudennesta vuodesta. Olen aina ollut kunnianhimoinen ja halunnut opiskella ja saavuttaa tiettyjä tavoitteita elämässä.
Haaveeni on aina ollut päästä oikeustieteelliseen opiskelemaan ja hainkin sinne töiden ohella kaksi kertaa. Kummallakaan kerralla en jaksanut tehdä tarpeeksi töitä pääsykokeiden eteen ja sisään pääsy taisi jäädä todella kaus. En halunnut edes kysyä tuloksia, koska ne olisivat vain masentaneet. Uskoin kuitenkin koko ajan, että joskus sinne vielä pääsen, mutta vielä ei vaan ollut oikea aika.
Eikä ollutkaan. Elämä kun toi mukanaan niin paljon kaikkea mahtavaa seuraavilla vuosilla. Tapasin Eetun ja sain äärettömän hyvän työpaikan ja vielä vakituisen sellaisen. Olin todella tyytyväinen ja kaiken sen onnistumisen jälkeen päätin, että seuraavana vuonna aion päästä yliopistoon.
Hyväksyin viimein sen tosiasian, että omat perslihakseni eivät välttämättä tule koskaan riittämään siihen, että jaksaisin tehdä tarpeeksi töitä päästäkseni oikikseen. Päätin ottaa selvää vaihtoehdoista. Nehän eivät ennen olleet tulleet edes mieleeni, koska olen välillä melko periksiantamaton tyyppi. Jotenkin kuvittelin, että epäonnistun jos en haekkaan oikikseen. Muita vaihtoehtoja ei ollut, koska olin aiemmin päättänyt, että minusta tulee oikkari.
Päädyin ottamaan selvää sosiaalipolitiikasta enkä voinut ymmärtää miksen ollut aikaisemmin sitä ajatellut tai harkinnut. Sehän oli juuri sitä mikä minua kiinnostaa. Pystyn siihen yhdistämään loistavasti oikiksen opintoja ja mikäpä tulevaisuudessa estäisi hakemasta vielä uudelleen oikikseenkin! Minulle kaikessa arjen toiminnassa tärkeää aina on oikeudenmukaisuus ja hyvinvointi. En voi sietää muun muassa työyhteisössä hyvin jyrkkiä jakoja esimiesten ja alaisten keskuudessa. Vaikka ihmisillä on erilaisia asemia ei se oikeuta käyttäytymään muita kohtaan alentavasti tai ylentävästi. Me olemme kuitenkin kaikki tasa-arvoisia palkkanauhasta tai koulutuksesta riippumatta. Tuloksia tehdään aina yhdessä. Yksin harvoin pystyy saavuttamaan mitään kovinkaan suurta, saatikka olla onnellinen.
Sosiaalipolitiikka vastaa juuri minun arvojani ja sitä, että tärkeää on keskittyä ihmisten hyvinvointiin ja siihen miten meillä kaikilla olisi parempi olla. Tiedekunnassa on järjettömän laajat mahdollisuudet opiskella sivuaineita ja niiden kautta hakeutua itseään kiinnostaville poluille.
Aloitin pääsykokeisiin lukemisen heti marraskuussa, kun pääsykoekirja julkaistiin. Luin tasaisesti kevääseen asti. Käytin koko vuosilomani toukokuussa pääsykokeisiin lukemiseen. Kesäkuun alussa menin paniikissa melkein oksentaen kirjoittamaan vastauksia paperille.
Muistan kuinka paha olo minulla oli ja kädet hikoili. Halusin niin kovin onnistua tällä kertaa. Tiesin, että voin yrittää vielä ensi vuonna uudestaan, mutta koko ajan takaraivossa raksutti, että en halua enää kuudetta välivuotta.
Elokuun alussa tuli tulokset.
Menin aamulla töihin hermostuneena ja päivittelin koko aamupäivän yliopiston sivua, jonne tulokset tuli. Viimein sain sivun avatuksi, jossa luki: varasijalla.
Ei SA*T*NA kirosin mielessäni, enkä saanut pidäteltyä itkua. En muista milloin olisi niin paljon harmittanut. Tai no ehkä viisi minuuttia tuon ärsytyksen jälkeen. Soitin nimittäin kysyäkseni monesko varasijani oli ja paljonko minulta puuttui pisteitä sisäänpääsyrajasta.
Olin toisella varasijalla ja pisteitä puuttui 0.5. Kyllä, tämän tiedon jälkeen harmitti vielä enemmän.
Muutaman viikon päästä sain tiedon, että olin valittu Turun yhteiskuntatieteelliseen lukemaan pääaineena sosiaalipolitiikkaa. Tuo hetki oli aivan mieletön ja korvasi edellisen pettymyksen mennen tullen. Ihan sama olinko päässyt toiselta varasijalta, koska olin päässyt haluamaani tiedekuntaan sisälle!!:)
Vielä mahtavampaa kokemuksesta teki se, että myös Eetu pääsi aloittamaan yliopistossa opiskelut samaan aikaan. Hän haki samaan aikaan kanssani nimittäin toista kertaa kauppakorkeakouluun ja pääsi reippain pistein sisälle. Aivan mahtavaa aloittaa opiskelijaelämä yhdessä oman rakkaan kanssa.
Nyt on toinen vuosi menossa opiskeluissa ja fiilis on edelleen mahtava. Toki on ollut melko rankkaa yhdistää työt, harrastukset ja opiskelu yhteen. Varsinkin, kun ehdin tottua säännöllisiin kuukausituloihin oli opiskelijan tuloihin totuttelu alkuun hankalaa. Olen niin mukavuudenhaluinen, etten voisi lopettaa töitä opiskelujen ohella kokonaan. Mieluummin teen tutkintoni vähän hitaammin ja käyn samalla töissä, kuin että yrittäisin valmistautua vain mahdollisimman nopeasti. Nyt minulla ei nimittäin ole enää mikään kiire! Voisin itseasiassa opiskella vaikka seuraavat kymmenen vuotta;)
Siinäpä se opiskelujen aloittaminen ja alaan päätyminen noin suurinpiirtein. Mikäli teillä tulee jotain kysyttävää mieleen niin vastailen miellelläni:)
