Browsing Category

Henkilökohtaiset

19.9.2017

Ajatuksia kehon muutoksista synnytyksen jälkeen

Ajatuksia kehon muutoksista synnytyksen jälkeen

Naisen keho muuttuu yhdeksässä kuukaudessa valtavasti. Vaikka palautuminen raskaudesta sujuisi nopeasti, ei keho ole enää samanlainen, kuin ennen raskautta. Olemme kaikki toki erilaisia ja myös palautuminen synnytyksen jälkeen on hyvin yksilöllistä.

Olen itse ollut armollinen omaa kehokuvaani kohtaan, vaikka olen laihduttanut ja kokenut huonoja päiviä selluliitin tai ylimääräisen rasvan takia. Yleensä epävarmuus kehosta on kuitenkin vain hetkellistä ja nopeasti sitä tajuaa, että saa olla ihan pirun kiitollinen siitä, että on huikea keho, joka mahdollistaa niin paljon. Tämän postauksen kuvat on otettu vain muutamia viikkoja ennen, kuin tiesin olevani raskaana. Koin silloin olevani hyvässä kunnossa, mutta monen naisen tavoin löysin silti niitä vikoja helposti. Nyt katson näitä kuvia hyvin erilaisin silmin.

Raskauden aikana tuli koettua paljon tunteita laidasta laitaan kehon muuttuessa. Vanhoille vaatteille sai sanoa pikkuhiljaa hyvästejä. Puntari näytti joka viikko enemmän ja kasvoja ei meinnut välillä peilistä tunnistaa. Mielessä kävi mahtaako sitä koskaan enää näyttää “itseltään”. Noin 18kg loppujen lopuksi kertyi koko raskauden aikana. Nyt seitsemän viikkoa synnytyksen jälkeen painoa on jäljellä enää noin neljä kiloa siihen mitä oli ennen raskautta. Olin yllättynyt nopeasta painon putoamisesta, sillä en odottanut kilojen tippuvan ennen, kuin asiaan selvästi kiinnittää huomiota. En myöskään missään vaiheessa ajatellut, että kilojen pitäisi tippua heti tai edes pian.

Synnytyksen jälkeen olen ollut normaalisti aktiivinen arjessa, mutten ole treenannut lainkaan, kevyitä venytyksiä lukuunottamatta. Ensimmäiseen neljään viikkoon en myöskään nostanut mitään vauvaa painavampaa. En myöskään ole joka päivä kävellyt pitkiä vaunulenkkejä. Kotona olen hoitanut normaaleja askareita ja tanssinut vauva sylissä. Päätin heti sektion jälkeen, että annan keholle kaiken sen ajan mitä se tarvitsee, enkä kiirehdi lenkille lähtöä.

Liikunnan sijaan olen keskittänyt energian siihen, että keho saa riittävästi energiaa ja ravintorikasta ruokaa. Lisäravinteita unohtamatta, ne ovat itselleni tärkeitä. En ole laskenut kaloreita ja olen syönyt nälän mukaan niin paljon, kuin keho on kaivannut. Ensimmäisinä viikkoina oli vaikea syödä “riittävästi” särkylääkkeiden ja leikkauksesta johtuvan voimattoman olon takia.  Ruoka ei maistunut lainkaan, mikä oli minulle todella vieras tunne. Onneksi muutaman viikon päästä ruokahalu palasi takaisin ja suurena palasikin. Imetys selvästi lisää minulla nälkää ja sitä on hyvä kuunnella.

Kroppa kaipaa nyt selvästi paljon hiilareita, proteiinia ja hyviä rasvoja. Ehdottomuuden sijaan koen itselleni paremmaksi kulkea kaiken suhteen kultaista keskitietä. Nyt sektion jälkeen olen kuitenkin ollut tiukalla linjalla sokerin suhteen. Kaikki karkit ja jäätelöt olen jättänyt sektion jälkeen pois ruokavaliosta. Raskauden aikana söin kyllä suklaata ja jäätelöä, mutta nyt motivaatio jättää ne pois oli korkea. Synnytyksen päätyminen sektioon lisäsi kaikkein eniten motivaatiotani keskittyä siihen mitä suuhuni nyt laitan ja erityisesti siihen mitä jätän laittamatta. Uskon vahvasti siihen, että oma puhdas ja ravintorikas ruokavalio vaikuttaa paljon vauvan hyvinvointiin. Sektiolla syntynyt vauvahan ei saa äidin baktreerikantaa ja riski sairastua esimerkiksi allergioihin ja astmaan on kohonnut. Nyt imettäessä äidin terveelliset elämäntavat ovat siis hyvin tärkeässä asemassa vauvankin suhteen heti ensimmäisinä kuukausina.

Ensimmäinen viikko synnytyksen jälkeen jännitti kaikilta osin paljon. Miten saan hoidettua pientä vauvaa, kun haava oli kipeä ja koko keho tuntui murjotulta. Erityisesti sairaalassa hidas tekeminen jopa ahdisti. Silloin sitä taas muisti todella vahvasti sen miten käsittämättömän kiitollinen saa olla terveestä kehosta. Yritin jo sairaalassa toistaa itselleni, että annan itselleni aikaa palautua, mutta välillä “odottaminen” tuntui raskaalta. Tiesin onneksi, että sektiosta suuriosa palautuu todella nopeasti, kunhan vain muistaa pysyä liikkeessä, eikä jää sänkyyn makaamaan. Kahden viikon jälkeen olinkin jo aivan erilaisella voinnilla ja nyt seitsemän viikkoa synnytyksestä välillä tuntuu, kuin ei leikkausta olisi ollutkaan. Toki palautuminen on vielä aivan alkumetreillä, mutta on ihanaa, kun omat energiat on aivan erilaiset, eikä ole kipua ja särkyä. Nyt pikkuhiljaa aloitan kehon kuntoutuksen ja erityisesti keskityn keskivartalon lihasten vahvistamiseen.

Sektio on iso leikkaus ja jättää myös konkreettiset arvet kehoon. Minulta on pienenä vauvana leikattu tyrä, nuorena aikuisena hyvälaatuinen munasarjakasvain (kysta) ja nyt vielä synnytys päätyi sektioon. Vatsan alue on siis kokenut jo useamman kerran kovia. Meillä jokaisella on myös kehossa heikkoutemme. Joku reagoi ensimmäisenä iholla, toinen keuhkoilla ja kolmas vatsalla. Minä lukeudun tähän joukkoon, joka huomaa kaikki muutokset ensimmäisenä vatsan kautta. Herkkä vatsa reagoi niin stressiin, kuin jännitykseenkin ensimmäisenä. Sairaalassa päästyäni sängystä ylös oli vatsa melkoinen näky. Lääkkeistä ja raskaasta synnytyksestä johtuva nesteinen keho höllyvän ja tyhjän vatsan kanssa oli aikamoinen kokemus. Niin henkisesti kuin fyysisestikin. Kaikkein tärkein ja rakkain oli kuitenkin aivan vieressä. Oma perhe. Toimeton ja kipeä olo tuntui siinä vaiheessa isolta, mutta niin mitättömältä asialta. Eetu oli auttamassa ja meidän pieni(iso 3966g:D) ihme kainalossa tuhisemassa.

Fyysinen hyvinvointi ja terveys ovat aina olleet itselleni tärkeitä ja on pääsyy siihen mikä motivoi minua pitämään kehosta huolta. Sen lisäksi oman kehon hyvinvointi on itselleni aina ollut myös ulkonäöllisesti tärkeää. Haluan olla hyvässä kunnossa, jotta rakastamani vaatteet istuvat päälle ja koen näyttäväni itseäni varten hyvältä. En koskaan ole halunnut olla vain mahdollisimman laiha, fitnesmalli tai kuulua muuten johonkin muottiin. Olen halunnut olla sopusuhtainen ja sellaisessa kunnossa, että olen itse tyytyväinen ja voin peilistä katsoessani sanoa itselleni rakastavani kehoani. Nyt synnytyksen jälkeen se keho mihin on jo vuosia tottunut onkin yhtäkkiä todella erilainen. Pohdin raskauden aikana sitä, että sopeutuuko mieli hyvin kaikkiin kehon ulkonäkö muutoksiin synnytyksen jälkeen. Raskauden aikana toisena päivänä rakastin isoa vauvamahaa ja toisena päivänä saatoin kokea olevani valtava pullasorsa tukalan olon kanssa. Nyt synnytyksen jälkeen voin sanoa, etten ole ikinä ollut näin tyytyväinen omaan kehooni. Vaikka se ei ole fyysisesti lähelläkään sitä mitä se joskus on ollut, on se saanut jotain niin korvaamattoman arvokasta ja ihanaa aikaiseksi, etten voi kuin ihailla sen jokaikistä kohtaa. Jokaista arpea ja jokaikistä kehon uutta kurvia. Jokaista lihasta vaikka ne kovin paljon heikommat ovatkin, kuin ennen. Jokaista juonnetta ja väsynyttä silmänalusta. Nään kaikessa valtavan määrän rakkautta.

Miksi en pitäisi siitä jatkossakin huolta? Entistäkin paremmin ja rakastavammin. Entistä armollisemmin. Hyväksyen, kunnioittaen ja tarkkaan kuunnellen. Muihin koskaan vertailematta. On turha murehtia heikkouksia, kun voi keskittyä vahvuuksiin ja pitää niistä hyvää huolta.

“Don’t sweat the small stuff, and it’s all small stuff” Dr. Wayne W. Dyer

Ajatuksia kehon muutoksista synnytyksen jälkeen

Ajatuksia kehon muutoksista synnytyksen jälkeen

Ajatuksia kehon muutoksista synnytyksen jälkeen

Pictures, Eetu Visuri / edited by me

(commercial links/kaupallisia linkkejä*)
Top, Nike here*
Pants, Nike here*
Shoes, Adidas here*

11.8.2017

Aviopuolisoon uudelleen rakastuminen

Saimme viettää 6.8 sunnuntaina ensimmäistä hääpäivää tunteikkaissa merkeissä kotona pienen käärön kanssa. Pitkälle on tultu ja paljon on yhdessä koettu ennen tätä meidän molempien elämää eniten mullistavaa tapahtumaa. Muistan vieläkin, kuin eilisen marraskuun toisen päivän vuonna 2009, kun olin Eetun kanssa ensimmäisillä treffeillä. Tiesin heti, että tämä ihana ihminen tulee olemaan aviomieheni ja haluan jonain päivänä lapsia hänen kanssaan. Rakastumisen tunne Eetuun oli heti jotain ihan käsittämättömän voimakasta ja varmaa. Tästä miehestä päätin pitää kynsin ja hampain kiinni. Rakastaa myötä- ja vastoinkäymisissä. Niin on tähän päivään asti rakastettu. Enemmän, kuin olisin koskaan osannut edes odottaa. Rakastettu niin, että välillä sisuksiin sattuu.

Aviopuolisoon uudelleen rakastuminen

Raskaaksi tuleminen oli molemmille iso asia ja yhdeksän kuukauden aikana käytiin läpi paljon uusia asioita myös parisuhteessa. Aina ei ole ollut helppoa, mutta yksi asia on pysynyt koko ajan samana. Luottamus. Varmuus siitä, että ollaan toinen toisiamme varten. Pidetään yhtä ja toistemme puolia. Jokainen päivä ei ole helppo, eikä sen toisen naama aina miellytä, mutta aina katsotaan samaan suuntaan käsi kädessä toisiamme tukien. Löydetään yhdessä ne oikeat polut ja risteyksien eteen tullessa, päätetään yhdessä mihin suuntaan meidän tulevaisuus vie niin, että molemmilla on hyvä olla.

Aviopuolisoon uudelleen rakastuminen

Odotin meidän pienokaisen synnytystä ihan valtavasti. Ennen raskaaksi tuloa ajatus synnytyksestä pelotti, mutta otin mahdollisimman paljon asioista selvää ja se helpotti nopeasti pelkoani, joka muuttui innokkaaksi odotukseksi. Synnytys ei mennyt täysin niinkuin olisin toivonut, mutta olin siihenkin varautunut ja henkisesti käynyt läpi sitä miten voin voittaa pelot silloinkin, jos asiat eivät suju niinkuin niiden itse haluaisi sujuvan. Alusta asti oli selvää, että toivon Eetun olevan mukana synnytyksessä tukemassa ja jakamassa yhtä meidän elämän upeinta kokemusta. Tiesin, että Eetun tuki tulee olemaan korvaamaton. En kuitenkaan osannut odottaa miten vahvasti voin rakastua uudelleen omaan puolisoon, jota kuvittelin jo rakastavani koko sydämestäni niin paljon, ettei sanat koskaan sitä riitä kertomaan. Oman puolison läsnäolo niinkin tärkeässä tapahtumassa, kuin synnytys sai kuitenkin aikaan jotain ihan uutta. Se tunne, kun kuulee yhdessä rakkaan kanssa oman lapsen ensimmäisen itkun on jotain mitä ei oikein osaa edes jälkeen päin käsittää. Tai se, kun itse makaa toimettomana sairaalan sängyssä ja näkee oman rakkaan hoitavan ja pitävän huolta vastasyntyneestä, joka on puoliksi minua ja puoliksi häntä.

Koen valtavaa kiitollisuutta siitä, että saan rakastaa ja saan olla rakastettu tässä parisuhteessa. Sitäkin kiitollisempi olen siitä, että voimme yhdessä rakastaa toistemme lisäksi tätä meidän pientä ihmettä, joka toi mukanaan niin paljon rakkautta, ettei sitä voi enää mitenkään määritellä.