Ylisuorittaminen on aihe, joka kiinnostaa itseäni valtavasti. Mikä ajaa ihmisen ylisuorittamaan ja missä menee ylisuorittamisen ja suorittamisen raja? Mikä kertoo siitä, että ollaan menty liian lujaa ja liian kauan? Mitä hyvää suorittamisessa on ja mitä huonoa?
Olen myös pohtinut paljon sitä miten ulkopuolinen voi auttaa ylisuoriutujaa. Voiko läheinen tehdä mitään, jotta ylisuorittaja voisi hellittää tahtia vai pitääkö muutos lähteä 110% itsestään?
Picture, Carita Alfthan / edited by me
Kysyin IG Storyssa gallupin kuinka moni tiedostaa olevansa ylisuorittaja. Olin järkyttynyt, kun tuloksena 73% vastanneista vastasi kyllä! Yhteiskunta on ajanut monet meistä ylisuorittajiksi ja se on jo melkein enemmän normi, kuin poikkeus. Hyvin moni laittoi vielä viestiä siitä miten ylisuorittaminen on ajanut uupumukseen ja burn outtiin. Ylisuorittaminen on pakottanut hiljentämään vauhdin kertaheitolla ja moni on kokenut ennen kolmeakymppiä täydellisen väsymyksen.
Ylisuorittaminen saattaa aiheuttaa monenlaisia ongelmia arjessa niin henkisesti kuin fyysisesti. Listasin alle muutamia kohtia, joihin ylisuorittaminen saattaa johtaa.
– Jatkuva ahdistus
– Masentuminen
– Sydämentykytys
– Tyytymättömyys elämään
– Tarve kontrolloida kaikkea ja kaikkia
– Epäonnistumisen pelko
– Jatkuva stressi
– Huonoa omaatuntoa
– Sairastumista fyysisesti
Tässä nyt oli vain muutamia asioita, mutta listahan on varmasti loputon.
Itse uskon todella vahvasti siihen, että terapialla on iso apu siinä, että pääsee eroon ylisuorittamisesta. Toisaalta tahto muuttaa tapojaan täytyy lähteä ensin itsestään. Vaikka muut sanoisi mitä ympärillä, ei ylisuorittajaa saa lopettamaan mikäli hän ei itse koe omaa suorittamistaan ongelmana.
Siitä päästäänkin siihen, että onko ylisuorittaminen aina huono asia? Niin kauan kuin suorittaminen tuo tyytyväisyyttä ja hyvää oloa, en näe suorittamisella haittoja. On myös täysin henkilökohtaista mikä suorittamisen taso on liikaa ja mikä ei. Meillä jokaisella on oma sietokykynsä stressin ja jaksamisen suhteen. Sen vuoksi olisikin ensisijaisen tärkeää pystyä tiedostamaan missä kohdin menee raja oman hyvinvoinnin ja pakonomaisen suorittamisen välillä.
Olen aina ja kaikessa sitä mieltä, että näkökulman voi valita. Ylisuorittamisessa on valtava määrä hyviä puolia. Moni tiedostaa hyvin oman ylisuorittamisen, mutta keskittyy vain ja ainoastaan sen tuomiin synkkiin puoliin ja kokee jatkuvaa ahdistusta. Voisiko siis lähteä kääntämään ajatuksia siihen, että hyväksyy itsensä sellaisena kuin on?
Mitä jos sanoisitkin, että olen ylisuoriutuja ja teen monia asioita upeasti. Riitän vaikken, vaikken pystyisikään tekemään kaikkea täydellisesti. Edelleen osaan tehdä monta asiaa huikean hyvin. Ylisuoriutuminen on vahvuuteni ja opin käyttämään sitä niin, että saan itse siitä energiaa ja voimaa. Muistan myös levätä. Olen vahva, olen riittävä ja teen sen mikä minusta tuntuu hyvälle. Uskallan luottaa itseeni. Tiedän sisimmissäni mikä on oikein ja mikä on riittävästi.
Sillä miten puhumme itsellemme, on valtavasti merkitystä. Tämänkin olen sanonut jo miljoonaan kertaan.
Meistä jokainen kaipaa hyväksytyksi tulemista ja merkityksellisyyden tunnetta. Suorittaminen tuo monelle tunteen siitä, että on hyvä ja tarpeellinen. Toisinaan kuitenkin tarvitaan apua siinä, että ymmärtää saman faktan vähemmälläkin tekemisellä. Tärkeää on myös tiedostaa se, että kukaan meistä ei pysty aina ja jokaikisessä tilanteessa tekemään ja suorittamaan kaikkea täydellisesti, eikä tarvitsekaan!
Palaan tähän aiheeseen vielä lähemmin, mutta halusin nyt tarttua pienin palasin tärkeää ja todella montaa koskettavaa aihetta. Ylisuorittamisen lisäksi tulen myös puhumaan vielä alisuorittamisesta.
Haluan myös tässä kohdin kiittää jokaisesta koskettavasta viestistä, jonka sain yksityisviestillä aiheesta. Olette huikeita, upeita ja riitätte just nyt ja just sellaisina, kuin ootte. ♥
