Browsing Category

Hyvinvointi

15.10.2017

Vauvalle hyvinvointia probiooteilla

Kaupallinen yhteistyö, Verman RELA & Bioteekin Probiootti baby

Vauvalle hyvinvointia probiooteilla

Olen täällä blogissa moneen kertaan puhunut siitä, miten tärkeänä pidän probioottien merkitystä hyvinvoinnille. Olen itse herkkävatsainen ja aikoinaan sairastellut paljon. Tervehtyminen ja vastuskyvyn vahvistaminen oli pitkä prosessi, mutta olen vakuuttunut siitä, että laadukkailla probiooteilla oli iso merkitys vatsan vahvistumisessa.

Saatuamme vauvan olen oppinut, että vauvojen vatsavaivat ovat yleinen puheenaihe vanhempien kesken ja lähes jokainen pikkuinen niistä ainakin jonkun verran kärsii. Vastasyntyneen suolisto on vielä kehittymätön, minkä vuoksi hänellä voi olla ummetusta, koliikkia tai pulauttelua. 

Raskauden aikana probioottien käyttö oli minulle itsestäänselvää ja hyvissä ajoin pakkasin myös sairaalakassiin vauvalle omat probiootit. Kaikkea ei tietenkään voi ehkäistä pelkästään ravintolisillä, vaan geeneillä on myös iso merkitys. Uskon kuitenkin vahvasti siihen, että pystymme omilla elämäntavoillamme ja myös ravintolisillä edesauttamaan terveyttä ja erityisesti juuri suoliston hyvinvointia. Salama ei ole valitettavasti saanut parhaita perintötekijöitä, kun minulla on hyvin herkkä vatsa ja lähisuvussa on autoimmuunisairauksia ja sen lisäksi Eetulla on melko paha atooppinen iho. Nämä vain vahvistavat sitä, että haluan panostaa ravintorikkaaseen ruokaa ja juuri laadukkaisiin probiootteihin koko Salaman lapsuuden.

Tarkoitukseni oli antaa vauvalle probiootteja tilanteen mukaan muutaman viikon iästä lähtien, mutta synnytyksen päätyttyä sektioon otimme probiootit heti syntymän jälkeen käyttöön. Sektiolla syntynyt vauvahan ei saa äidin synnytyskanavasta ja ulkosynnyttimistä bakteereja, joiden on todettu vahvistavan bakteeritasapainoa. Tällöin probioottien merkitys kasvaa entisestään. 

Täysin vatsavaivoitta emme ole selvinneet, mutta Salama on ollut perustyytyväinen pikkumies, eikä ole näiden kahden kuukauden aikana itkenyt juuri lainkaan. En tietenkään voi täydellä varmuudella sanoa, että vähäinen itkuisuus johtuu pelkästään probiooteista, mutta uskon vahvasti siihen, että niistä on apua suoliston kehittymisessä ja hyvän bakteerikannan syntymisessä. Niin tai näin olen kiitollinen siitä, että pikkumies ei joudu itkemään kipuja ja aiomme ehdottomasti jatkossakin panostaa probioottien käyttöön.

Tässä vaiheessa olemme myös olleet iloisia siitä, että Salaman iho on ollut hyvässä kunnossa. Atopia voi tietysti puhjeta vielä myöhemmin, mutta ainakin ensimmäiset kuukaudet ollaan vältytty kuivalta ja kutiavalta iholta. Moni on ihan erikseen maininnut neuvolan hoitajasta vauvahierojaan, miten hyvässä kunnossa pojan iho on! :) 

Probioottien käyttöä olen myös itse jatkanut heti sektion jälkeen, jolloin hyvä bakteerikanta siirtyy myös äidinmaidon mukana vauvalle. Imetys tukee probioottien ohella vauvan suoliston hyvää bakteeritasapainoa. 

Uskon vahvasti siihen, että kaikki hyvinvointi lähtee suolistosta ja pidänkin nykyään probioottien käyttöä lähes itsestäänselvyytenä. Nykyään on paljon tehty tutkimuksia probioottien hyödyistä ja niistä alkaakin olla jo vahvaa näyttöä. L.reuteri Protectis® probiootti, jota RELA tipat sisältää on kliinisissä tutkimuksissa osoitettu tehoavan vastasyntyneiden koliikin hoidossa sekä sen on todettu vähentävän päivittäisten pulauttelukertojen määrää ja normalisoivan ulostamistiheyttä.

Olen tosi iloinen, että päästiin tekemään yhdessä RELA tippojen ja Bioteekin probiootti Baby tuotteiden kanssa yhteistyötä, sillä nämä tuotteet ovat todella lähellä sydäntäni. On ilo olla puhumassa probioottien tärkeyden puolesta täällä blogissa. 

Videolla jaan vielä meille toimivaksi havaittuja vinkkejä miten saamme Salaman rauhoittumaan silloin, kun vatsaa kipristelee. Toivottavasti näistä vinkeistä on hyötyä! Kuulen myös tosi mielelläni muiden vanhempien niksejä vauvan vatsavaivojen hoitoon! :)

Vauvalle hyvinvointia probiooteilla

RELA TIPAT

♥ Voi käyttää myös keskosille

♥ Uuden pakkauksen ansiosta tippojen annostelu on aina tasaista ja helppoa.

♥ Rela Tipat -tuotteet eivät sisällä maitoperäisiä ainesosia.

♥ Relan sisältämä Lactobacillus reuteri Protectis on kliinisesti tutkittu maitohappobakteeri, joka on eristetty ihmisestä ja tarkemmin äidinmaidosta. Koska se on ihmiselle luontainen, sillä on hyvät mahdollisuudet asettua osaksi suolistobakteeristoa.

Vauvalle hyvinvointia probiooteilla

Bioteekin Probiootti baby

♥ Probiootti babyn sisältämä Bifidobakterium BB-12® on vauvalle luontainen ja kliinisesti tutkittu maitohappobakteeri.

♥ Sopii päivittäiseen käyttöön tai kuurina vastasyntyneille ja vanhemmille.

♥ Ei sisällä maidon eikä gluteenipitoisen viljan ainesosia.

Vauvalle hyvinvointia probiooteilla

Vauvalle hyvinvointia probiooteilla

Vauvalle hyvinvointia probiooteilla

Vauvalle hyvinvointia probiooteilla

Haluttiin laittaa vielä ihana tuotepaketti arvontaan. Tällä paketilla saa loistavan alun vauvan hyvinvoinnille heti syntymästä lähtien. ♥

Paketti sisältää:

1 x Bioteekin Probiootti baby tipat
1 x Bioteekin Probiootti baby tipat + D3
1 x RELA Koliikkitipat
1 x RELA tipat
1 x RELA tipat + D3 vitamiini

Arvontaan osallistut helposti jättämällä kommenttia tähän postaukseen. Voittajalle ilmoitetaan henkilökohtaisesti. Muistathan jättää myös sposti osoitteesi. Aikaa osallistua on 22.10.2017 asti.

8.10.2017

6 hyvänolon vinkkiä syksyn pimeyteen

Kaupallinen yhteistyö, Ecotools

Syksyn pimenevät illat saa helposti kehon ja mielen väsymään. Päivät lyhenee ja kaamos tekee tuloaan. Tässä vaiheessa syksyä onkin hyvä pistää oma hyvinvointi taas etusijalle. Pienillä asioilla saa lisää energiaa ja piristystä omaan arkeen. Tärkeää on muistaa kuunnella omaa kehoa ja mieltä. Kiireiden keskellä välillä on hyvä muistaa painaa hidasta-nappulaa.

Keräsin kuuden kohdan listan vinkeistä, joilla itse saan arkeen lisää energiaa ja jaksan paremmin.

6 hyvänolon vinkkiä syksyn pimeyteen @monasdailystyle

1. Sauna & koti-spa

Olen ikävöinyt erityisesti meidän vanhan kodin infrapunasaunaa. Se oli nimenomaan syksyn pimeinä ja viileinä iltoina mitä parhain tapa rentoutua. Lehti mukaan ja kuumaan infrapunasaunaan hikoilemaan. 20 minuutin lämpöhoito tekee ihmeitä! Mikäli kuntosalilla tai kotona on mahdollisuus infrapunasaunaan, kannattaa siitä ottaa nyt syksyllä kaikki ilo irti! Myös tavallinen sauna on loistava rentoutumiskeino. Saunan yhteydessä kannattaa hoitaa iho kuntoon kuorinnalla ja naamioilla. Tutut Ecotoolsin kylpytuotteet ovat koti-span helppo ja ihana apu. Niiden avulla saa helposti pientä luksusta arkeen. Kuivaharjaus ennen suihkua ja lemppari kosteusvoide suihkun jälkeen saavat yhdessä ihon hehkumaan. Pitkävartinen harja käy puolestaan esimerkiksi selän pesuun ja kuorintaan. Suihkusaippuan kunnolla vaahdottava pesusieni on puolestaan suihkun must have ihan arkenakin. Olen tuhanteen kertaan maininnut, että suihku on minulle se kaikkein helpoin ja samalla super tärkeä tapa ottaa hetki omaa aikaa ja rentoutua. Hyvältä tuoksuva suihkusaippua yhdessä hellästi ihoa kuorivan pesusienen kanssa tekee suihkussa käynnistä päivittäin vielä vähän mukavampaa.

Syksyllä ihonhoidon lisäksi erityistä huomiota kannattaa kiinnittää myös hiusten hoitoon. Laadukkaat tuotteet ovat tietysti kaiken a ja o, mutta hyvä on myös muistaa suojata hiukset aina mahdollisimman hyvin kuumalta. Muotoilurautojen käyttöä maltilla ja saunassa aina pyyhe hiusten suojaksi  (ja alle mahdollisesti hoitava hiusnaamio). Itse rakastan erilaisia öljyhoitoja hiuksille. Ne tekee hyvää myös päänahalle. Aikoinaan tein usein myös kananmunahoitoja pitkille kutreilleni!! Kuka muistaa ajan, kun pesin hiukset  kananmunilla?? ;)

6 hyvänolon vinkkiä syksyn pimeyteen @monasdailystyle

6 hyvänolon vinkkiä syksyn pimeyteen @monasdailystyle

2. Kirjat 

Voihan kirjat sentään! Kirjat ovat ympäri vuoden yksi parhaimmista tavoista rentoutua, mutta ihan erityisesti syksyllä sydämeni sykkii kirjoille. Niin kliseistä, mutta totta – bloggaaja kääriytymässä kupponen kuumaa teetä käsissään viltin alle villasukat jalassa lukemaan self help -kirjaa!! :D Tähän tietysti vielä yhdistettynä kuuma sauna ja koti-spa ennen kirjan kanssa rentoutumista. Voilà! Ihan parasta läsnäoloa ja niin pieniä juttuja, joita on helppo toteuttaa. PAITSI nyt vauvan kanssa…. Kuvittelin ennen lapsen saantia, että kyllä lukemiselle aina aikaa löytyy. Hups, ei enää löydykään ihan niin helposti, mutta jo pienikin hengähdys hyvän kirjan kanssa on arvokas hetki. Nyt oikeastaan osaan nauttia kirjoista ja niiden kanssa vietetyistä hetkistä entistäkin enemmän. Jälleen se läsnäolo ja se, että muistaa olla kiitollinen joskus itsestäänselvistäkin asioista.

Tämän hetken kirjavinkkini: Maaret Kallion, Inhimillisiä kohtaamisia ♥

6 hyvänolon vinkkiä syksyn pimeyteen @monasdailystyle

3. Lisäravinteet

Lisäravinteista jaksan myös jauhaa vuodesta toiseen. Minulle lisäravinteiden merkitys on ollut jo vuosia niin merkittävä, että haluan edelleenkin vaan toistaa tätä sanomaa. Toki lisäravinteiden tarve on aina todella yksilöllinen, mutta jos mitään muuta ei halua popsia, niin ainakin D-vitamiinia meidän kaikkien suomalaisten kannattaa laittaa poskeen melkeinpä ympäri vuoden. Omalla listallani on D:n lisäksi montaa muutakin, mutta muutama mainitakseni voisin sanoa, että syksyisin en voisi olla ilman C:tä, sinkkiä (flunssakautena erityisesti) enkä magnesiumia. Nyt imettäessä myös kalsiumin tarve on paljon suurempi, joten se on normaalin lisäravinnearsenaliini täydennyksenä. Raskaana olevien ja imettävien kannattaa aina tarkistaa neuvolasta tai omalta lääkäriltä, mitä lisäravinteita on hyvä käyttää. Foolihappo kannattaa jokaisen jo raskautta edes harkitsevan ottaa käyttöön hyvissä ajoin!

6 hyvänolon vinkkiä syksyn pimeyteen @monasdailystyle

4. Perhe & ystävät

Rakkaat ihmiset ympärillä on tietysti tärkeä voimavara ympäri vuoden. Syksyllä voi hyvillä mielin linnoittautua illalla rakkaan kainaloon sinne sohvan nurkkaan ja katsoa lempparisarjoja tai jutella maailman menosta niiden kuumien teekupposten kera. Syksyllä on ihana keksiä yhdessä pieniä hetkiä ja samalla piristää arkea. Ravintolaillallinen keskellä viikkoa kynttilän valossa on aina hyvä idea. Iltakävely sateessa kaupungin valojen loistaessa voi olla super romanttista, kunhan vaatetus on oikeanlainen. Meidän tämän hetken melkeinpä ihanimpia hetkiä päivässä on hyvinkin tavalliset, mutta sitäkin tärkeämmät iltarutiinit, joita vasta opetellaan. Yhdessä vauvan kanssa touhuamista ja olemista, juttelemista vauvan kehityksestä ja kuulumisten läpikäymistä. Aitoa läsnäoloa toistemme kanssa ja toisiamme varten. Päivien rutiineihin kuuluu myös videopuhelut isovanhemmille. Syksyistä väsymystä voikin piristää ihan valtavasti vaikka soitto rakkaalle isoäidille. Energiaa ja lämpöä saa taatusti kumpikin puhelimen päässä oleva.

6 hyvänolon vinkkiä syksyn pimeyteen @monasdailystylepicture, Siiri Saarela / edited by me

5. Meditaatio & läsnäolon harjoitukset

Syksyn koleat ja sateiset kelit saattaa ajoittain harmittaa, mutta sateen ropina on yksi rauhoittavimmista asioista koskaan. Mikä onkaan sen parempi tapa rauhoittua syksyllä, kuin istahtaa hetkeksi nojatuoliin kuuntelemaan ulkona ropisevaa sadetta. Lisää hyvän olon hormooneita hetkeen saa, kun pitää nukkuvaa vauvaa sylissä ja tuijottelee pientä tuhisijaa;) Nämä hetket ovat nyt omassa elämässäni ehkä niitä kaikkein huikeimpia ja niin voimaannuttavia kaiken väsymyksen keskellä. Olla läsnä nyt ja tässä aivan niinkuin on pieni vauvakin. Vailla murhetta menneestä tai tulevasta. On vain tämä kallisarvoinen ja niin ihana rakkautta täynnä oleva hetki. Meillä aikuisilla on paljon opittavaa vauvan hetkessä elämisestä.

6 hyvänolon vinkkiä syksyn pimeyteen @monasdailystyle

6. Meikki

Viimeisenä, muttei todellakaan vähäisimpänä hyvän meikin tuoma voima omaan energiaan ja jaksamiseen. Voi jestas, miten valtava ero voi olla sillä, että meikkaako vai ei! Varsinkin nyt vauva-arjen väsymyksen keskellä huomaan, että nopeankin meikin väsäämisellä on todella iso merkitys. On tosi helppo jäädä kotiin rötväämään yökkärit päällä ilman meikkiä, hiukset sotkuisina. Se ei kuitenkaan yhtään piristä jo valmiiksi väsynyttä oloa. Kymmenen minuutin pikameikillä ja pienellä hiusten ehostamisella saa itselleen jo sata kertaa mukavamman fiiliksen ja sitä kautta myös väsymys väistyy ainakin hieman syrjään. Myönnän, etten siltikään onnistu joka päivä tällä hetkellä meikkaustavoitteessa, mutta niinä päivinä kun onnistun olen paljon energisempi. Mainittava on, että meikkisiveltimet ovat avainasemassa nopeassa meikissä. Ilman niitä ei itselläni synny onnistunutta meikkiä nopeasti.

Siinä niitä kikkoja päihittää väsymystä! Tänä syksynä omaa väsymystäni lisää pimeyden ohella pätkittäiset yöt, mutta silti tämä syksy on heittämällä ihanin koskaan. Vauva-arjen hektisyydestä huolimatta on tosi tärkeää pitää huolta omasta jaksamisesta ja kaikki pienet apukeinot on sallittuja;)

Oletteko te syysihmisiä vai tuleeko erilaiset apukeinot tarpeen syksyn pimeydestä selviämisessä?? :)