Browsing Category

Meikit

9.9.2018

Juhlameikki & Hiukset, Gloria Fashion Show

Kaupallinen yhteistyö, Eleven / Mona Visuri Elevenin brändilähettiläs

Huom, sisältää alekoodin!

Viime viikonloppuna juhlittiin huikeaa Gloria Fashion Showta Kattilahallissa. Pääsin ensimmäistä kertaa osallistumaan tilaisuuteen ja piisteenä ii:n päälle KappAhl järjesti yhdessä ihanimman Sofia Ruudun kanssa etkot St. George hotellissa. Olen tainnut blogissakin mainita muutamana otteeseen, että juuri juhlien etkot kaunistautumisineen ovat aina lemppariosuuteni. Meikkausta, hiusten laittoa, hyvää ruokaa ja tietysti parasta seuraa. Niistä on täydelliset etkot tehty.

St. Georgessa meillä oli taitavat Maria Luhtanen ja Suvi Tiilikainen meikkaamassa ja laittamassa hiuksia. Etkot alkoivat jo päivällä 13.00 ja jatkuivat iltaan 19.00 asti, jonka jälkeen siirryimme Kattilahalliin. Koko päivä siis pelkkää rentoutumista ja hemmottelua! Yksi parhaiten järjestetyistä pr-tilaisuuksista, joissa olen ikinä ollut.

Osasin jo kutsusta odottaa huikeaa päivää, joten halusin valmistautua mahdollisimman hyvin tulevaa hemmottelua varten. Tiesin, että pääsemme ammattilaisten meikattavaksi, mutta halusin itse jo etukäteen suunnitella hieman lookkia ja jakaa samalla myös teille omia vinkkejäni juhlameikkiin ja hiuksiin.

Make up…

Kuvien meikki on itselleni hyvin tyypillinen juhlameikki. Arkimeikkiä selkeästi tummemmat varjostukset, silmissä tumman ruskeaa ja huulilla mielellään näyttävä punainen huulipuna. Käyn alla vaihe vaiheelta läpi, miten loihdin tämän juhlameikin. Tuotteita vaihtelen paljon, mutta keräsin nyt ison kasan aivan ihania ja hyväksi havaittuja meikkejä, jotka sopivat loistavasti niin arki- kuin juhlameikkiin.

Kasvojen puhdistuksen ja kosteutuksen jälkeen aloitan juhlameikin aina primerilla. Pohjustan kasvot primerillä kauttaaltaan, mutta erityisesti nenän kohdalta ja poskilta. Näissä kohdin itselläni on enemmän suuria ihohuokosia. Primer tasoittaa ihon, jolloin meikkivoide levittyy kauniisti kasvoille. Meikki myös pysyy primerin avulla hyvänä pitkään. Primeria kannattaa laittaa maltilla, ettei pohjasta tule liian kakkumaista. Vähemmän on siis enemmän.

Meikkivoiteen levitän pohjustuksen jälkeen ja tuputtelen sen tarkasti beautyblenderilla. Muista aina levittää meikkivoide myös leuan alapuolelle ja häivitellä tasaisesti kaulalle, jottei leukalinjaan jää ikävää rajaa meikkivoiteesta.

Peitevoiteena käytin tällä kertaa ihanan Helena Rubinstainin ja Estee Lauder peitevoiteiden sekoitusta. Aloitin aivan pienen pienellä määrällä HR peittaria, joka jättää ihon ihanan kostean tuntuiseksi. Peittää hyvin, muttei jätä lainkaan kakkumaiseksi ihoa ja tuntuu samalla hoitavalle. HR peittaria laitoin aivan silmän alle.  Jatkoin vielä silmänalusten peittämistä Estee Lauderilla, jota laitoin pienen määrän HR tuotteen päälle. Levitin Estee Lauderin peittarin myös alemmas poskien suuntaan. Kasvoille saa mielestäni kauniin valon, kun silmien alla on vaalea ja mattainen lookki. Sipaisin vielä ihan pikkiriikkisen Elizabet Ardenin valokynää silmien ulkonurkkaan ja kulmien ylä- ja alapuolelle. Tuputtelin ja häivytin valokynän beautyblenderilla kiinni muuhun meikkipohjaan.

Irtopuuterilla kiinnitän pohjameikin ja laitan sitä reilun määrän silmien alle, jotta saan meikistä mahdollisimman kestävän. Annan irtopuuterin niin sanotusti tekeytyä hetken silmien alla ennen kuin pyyhkäisen kevyesti isolla puuterisudilla ylimääräiset puuterit pois.

Tässä välissä laitan valtavan kasan huulirasvaa huulille. Omat huuleni rohtuvat herkästi, joten annan huulirasvan vaikuttaa loppumeikin ajan ennen huulipunan laittoa. Huulien kuorinta on myös ihan must have ennen juhlameikin tekoa. Pitkäaikainen suosikkini huulirasvojen osalta on kulttimaineen saanut Eight Hour Cream, mutta uutena tuttavuutena pääsin tutustumaan Akademikliniken Pure Lip Intense -huulivoiteeseen, joka todellakin vetää vertoja vanhalle suosikille. Tämä on huikea huulivoide!! Jos olet kriittinen huulivoiteiden käyttäjä ja vaadit täydellisyyttä, niin tämä tuote on pakko kokeilla. Ihana raikas tuoksu ja itse voide on taianomaisen hoitavan tuntuinen. Voide ei myöskään jätä huulia yhtään ällöttävän tahmeiksi. Tämä ansaitsee ehdottomasti 10/10 pistettä.

Sillä välin, kun huulivoide tekee taikojaan aloitan kasvojen korostuksen ja varjostuksen. Käytin NYX-merkin palettia, josta käytännössä löytyy kaikki tarvittava. Ylemmässä kuvassa näkyy, miten lähden varjostusta tekemään. Levitän ensin tummemman sävyn kohtiin, jotka haluan varjostaa ja lähden sen jälkeen tarkasti tasoittamaan ja blendaamaan kokonaisuutta siveltimillä. Hyvillä siveltimillä saa blendauksen tehtyä kauniisti ja helposti. Varjostan juhlameikissä hieman myös nenää ja käytän sen blendaukseen muutamaa kapeampaa sutia. Lisään myös vaaleinta sävyä NYX-paletista tuomaan valoa ja kontrastia varjostusten viereen.

Päälle totta kai lisään vielä oman suosikkini eli  The Balmin Mary-Lou Manizerilla korostuksen. Ja niinkuin olen maininnut, en ole suuri glitter-fani, mutta shimmer-fani senkin edestä. Ihanaa kuulasta shimmer-kiiltoa haluan korostukselta ja sitä saa olla reippaasti. Poskipunaa ei myöskään saa koskaan unohtaa! Ilman sitä on melkein alaston olo. the Balm Hot Mama -poskipuna on noussut uudeksi suosikikseni, mutta tässä juhlameikissä käytin aivan ihanaa MAC poskipunaa sävyssä Gingerly. Se on täydellinen klassiseen meikkiin. Poskipunan levitän aina keskelle poskipäätä. Oikean kohdan löytää, kun hymyilee isosti! :)

Seuraavaksi siirryn luomivärien maailmaan ja teen helpon, mutta näyttävän silmämeikin. Pohjustan aina luomet ensin kokonaan vaalealla sävyllä. Nyt käytin Baremineralsin ihanan paletin sävyä 1. creame silmien pohjalle. Jatkoin seuraavaksi sävyllä 4. head over heels, jota levitin liikkuvalle luomelle ja vielä varjostuksia sävyllä 6. underneath. Keskelle liikkuvaa luomea lisäsin vielä IHANAA sävyä 11. hot commoditya. Levitin sen  sudilla johon suihkaisin ihan hiukan MAC-kasvosuihketta. Näin sain luomivärille hieman voidemaisen koostumuksen ja sävy oikein pomppasi esiin lopputuloksessa. Tuli mielestäni superihana silmämeikki ja kokonaisuus oli todella helppo toteuttaa!

Rajauksella saa vielä viimeisteltyä näyttävän ja juhlavan silmämeikin. MAC-eye liner on super helppo käyttää ja kestää silmillä hyvin, iso suositus sille.

Ripsille levitän suosikkini Maybellinen mustan maskaran. Kulmat tein Baremineralsin kulmageelillä. Sillä saa sekä luonnolliset että vahvat kulmat meikattua. Mukana tulee näppärä sivellin, jolla pystyy levittämään värin kulmille sekä harjaamaan kulmakarvat oikeille paikoilleen. Tämä kulmaväri pysyy kulmilla mielestäni erinomaisesti. Olenkin maininnut tuotteesta jo aikaisemmin täällä.

Huulien suhteen olen yleensä todella rento, enkä mene aivan oppikirjan mukaan. Kaapistani löytyy monta huultenrajauskynää, mutta todella usein levitän huulipunan ilman rajauksia. Toisinaan taas käytän pelkkää rajauskynää! Tykkään, että huulet saa olla hyvällä tavalla rennot ja huulipunan levitys ilman rajausta jättää kivan pehmeän lopputuloksen. Nyt levitin huulille ihanaakin ihanampaa YSL:n punaista huulipunaa, joka on vielä nimikoitu omalla nimelläni. Sain sen viime vuonna Elevenilta lahjaksi. ♥ Kaiverrettu kosmetiikka on ihana lahjaidea, eikä edes kustanna paljon kosmetiikkaostoksen yhteydessä. :)

Meikin viimeisenä silauksena suihkutan vielä kasvosuihketta, joka kiinnittää meikin ja viimeistelee lookin. Kasvosuihke häivyttää mielestäni kauniisti meikin ja poistaa liian puuterisen lopputuloksen. MAC-kasvosuihkeen pienempi koko on kätevä ottaa mukaan myös pikkulaukkuun.

 Kootut vinkit juhlameikkiin

♡ Hyvä ja kestävä meikki alkaa aina hyvästä pohjustuksesta ja ihon “valmistelusta”. Muista aina kuoria iho ennen juhlameikkiä. Myös kosteuttava naamio tekee ihosta sileämmän ja saa meikin sulautumaan kasvoille kauniimmin.

♡ Uskalla rohkeasti käyttää tummiakin sävyjä

♡ Meikkaa kerrostaen. Aloita laittamalla vain vähän meikkiä ja lisää vähitellen. On paljon hankalampi korjata meikkiä, jos läväyttää kaiken kasvoille kerralla.

♡ Panosta muutamaan “luksustuotteeseen”, jotka tekee juhlameikin teosta ylellistä ja arjesta poikkeavaa. Esimerkiksi erikseen juhlia varten hankittu hajuvesi on ihana tapa saada jotain spesiaalia fiilistä iltaan. Jos kyseessä on esimerkiksi omat häät niin on ihana hankkia täysin uusi tuoksu häitä varten. Jatkossa tätä tuoksua käyttäessä tulee aina vahvasti mieleen ihana päivä.

JUHLAMEIKKI

Primer: Estée Lauder Matte Perfecting Primer

Meikkivoide: Estée Lauder Double Wear Stay-In-Place Makeup

Peiteväri: Helena Rubinstein Magic Concealer & Estée Lauder Double Wear Stay-In-Place Concealer

Higlighter: the Balm Mary-Lou Manizer

Poskipuna: MAC Cosmetics Powder Blush, sävy Gingerly

Eyeliner: MAC Cosmetics Brushstroke Liner

Varjostuksiin: NYX PROFESSIONAL MAKEUP Highlight & Contour Pro Palette

Irtopuuteri: Clarins Mineral Loose Powder

Luomiväri: bareMinerals READY 14.0 Eyeshadow Palette

Kulmat: bareMinerals Brow Master Brow Gel & Brush Duo

Huulipuna: Yves Saint Laurent Rouge Pur Couture sävy 04

Kasvosuihke: MAC Cosmetics Prep + Prime Fix+

Meikkisiveltimet: Sigma, Ecotools

Tuoksu: Chloé Love Story Eau Sensuelle EdP

Hair…

Rakastan upeita kampauksia, mutta kotoisin olo minulla on juhlissa hiukset kiharalla ja auki. Erilaisia kiharoita on vuosien aikana tullut tehtyä paljon.

Mikäli on reilusti aikaa, saa parhaiten pysyvät kiharat taiottua vanhanaikaisilla paplareilla. Kosteaan tukkaan paplarit ja kunnon kuivatus föönillä ja sitten vielä hiusten jäähtyminen rauhassa. Tietysti pohjalle lämpösuoja sekä muotoilutuote tuomaan kampaukselle pitoa. Viimeistelyn tykkään itse tehdä hyvin kevyellä lakalla, sillä inhoan jäykkää ja klähmäistä kiharaa. Useamman kerran sellaisellakin kampauksella on menty, mutta se ei ole ominta minua. Kiharat saavat ennemmin vaikka vähän lässähtää, kuin tuntua kovalta harakanpesältä.

Ennen GFS-iltaa tein edeltävänä päivänä hiuksille kunnon tehohoidon hauskalla Kocostar-päähineellä. Tämän päähineen huono puoli oli siinä, ettei se oikein toiminut omien superpitkien hiusteni kanssa. Tuote itsessään oli ihana ja teki hiuksista pehmeät, mutta päähine oli vähän hankala. Uskon, että tämä toimii loistavasti lyhyemmällä tukalla.

Juhlapäivän aamuna pesin vielä hiukset pitkäaikaisimmilla suosikeillani nimittäin Redken All Soft -sarjan shampoolla ja hoitoaineella. Tämä kaksikko on heittämällä ollut kautta aikojen suosikkini. Hiuksista tulee näiden käytön jälkeen aivan samettisen pehmeät.

Aikoinaan, kun vielä värjäsin hiuksia oli nämä tuotteet ihan must have. Hiukset kaipasi silloin paljon kosteutusta, koska vaalennus kuivatti niitä paljon. Nykyään oma hius on niin hyväkuntoinen, ettei se kaipaa näin hoitavaa sarjaa jatkuvassa käytössä, mutta juuri ennen juhlia haluan mahdollisimman hyvän kiillon ja pehmeyden aikaan. Muotoilutuotteiden puolelta voin myös suositella Redkenia lämpimästi.

Helpot ja varmasti kauniit kiharat saa suoristusraudalla ja kiharruspuikolla. Suoristusraudan kanssa on tosi tärkeää, että pohjalla on kevyt tuote, joka ei klähmäänny. Muuten tulee helposti viivoja kiharoihin, kun rauta ei liu’u tasaisesti hiuksilla. Kiharruspuikon kanssa saa mielestäni suoristusrautaa kestävämmät kiharat, eikä hassuja viivoja tule niin helposti. Molemmille on paikkansa, kannattaa kokeilla kummalla itse onnistuu helpommin.

Helpon, mutta älyttömän kauniin ja naisellisen kampauksen saa aikaan, kun kihartaa hiukset ja sitoo yläosan hiuksista puoliponnarille. Itse käytin tässä kampauksessa ainoastaan kolmea(!!) pinniä sitomaan hiukset päälaelle. Ei paljon helpommaksi voi kampaus mennä ja silti näyttää upealle! Vai mitä mieltä te olette?? :)

Viimeistelyyn käytin tällä kertaa ihanan Maria Nilan kevyttää viimeistelysuihketta. Merkin tuotteet ovat olleet tosi aivan huippua ja suosittelen lämpimästi kokeilemaan mikäli brändi on vielä uusi tuttavuus.

TUKKA ( isot pehmeät ja naiselliset kiharat)

Tehohoito muutama päivä ennen juhlia: KOCOSTAR Home Salon Hair Pack

Shampoo ja hoitoaine: Redken All Soft

Muotoilutuote/lämpösuoja: Redken Heat Styling Iron Shape 11 Finishing Thermal Spray

Kevyt lakka: Maria Nila

Suoristusrauta/kiharruspuikko: Cloudnine  (lämpörulilla saa myös upeat isot kiharat aikaan!)

Juhlameikki & Hiukset, Gloria Fashion Show

Nyt olisi jälleen tarjolla ihan huikea alekoodi. Sain monta kiitosviestiä aiempien postauksien alekoodeista, joten jatkossakin kehitellään ehdottomasti kaikkea kivaa teille Elevenin kanssa! :) Jos teillä on jotain tiettyjä toiveita kauneuspostauksien suhteen niin laittakaa ihmeessä viestiä tulemaan. ♥ Muistakaa myös kurkkia IG Storyn puolelle säännöllisesti sillä siellä vilahtaa paljon kosmetiikkavinkkejä ja tuoteuutuksia.

 

Tämän kerran alekoodilla saa  20% alennuksen kaikista Eleven valikoiman normaalihintaisista meikeistä! :) Eli nyt kannattaa laittaa meikkivoiteet ja ripsarit täydennykseen;)

Alekoodi normaalihintaisiin tuotteisiin:

 FASHION20, meikit -20%, voimassa 16.9. asti
(Koodeja ei voi yhdistää muihin alennuksiin tai kampanjoihin)

Mitäs mieltä olitte tästä juhlalookista?? Seuraavaksi tulossa kuvia GFS etkojen tunnelmista. ♥

26.8.2018

Äidin arkimeikki & nopea kampaus

Kaupallinen yhteistyö, eleven / Mona Visuri elevenin brändilähettiläs

Huom, sisältää alekoodin!

Äidin arkimeikki & nopea kampaus

Meikkaaminen on tätänykyä erilaista, kun talossa on pieni taapero. Aamulla meikkaaminen on saanut uudenlaiset haasteensa, kun ripsivärin laiton yhteydessä pitää olla samaan aikaan pelastamassa kukkamaljakoita, lenteleviä lautasia ja kieltää sadatta kertaa poikaa sukeltamasta roskakoriin. Meikkisiveltimet ja kaikki purnukat ovatkin päässeet pikkumiehen kanssa yhteiskäyttöön.

Silti kaikesta härdellistä huolimatta, pieni ehostus on aina paikallaan. Koen saavani valtavasti energiaa siitä, että ehdin tehdä edes nopean meikin. Olemme kaikki kauniita ilman meikkiä luonnollisesti, mutta kyllä meikillä on ihmeellinen voima tuoda omat hyvät puolet paremmin esiin. Kaunis meikki lisää itsetuntoa ja saa päivän tuntumaan paljon paremmalta. Edelleenkin pidän paljon meikittömiä päiviä, mutta tasapaino on kaikessa avainsana.

Tämän kertaisessa yhteistyössä elevenin kanssa jatketaan kiireisen äidin kauneusteemaa. Seuraavilla kerroilla on tulossa sitten muuta kuin kiireisiä juttuja;)

Halusin jakaa teille oman hyvin klassisen arkimeikkini. Nopea ja helppo meikki, jossa pääosassa on luottotuotteet. Hyvillä tuotteilla tiedän onnistuvani. Rakastan kokeilla uusia meikkejä, mutta säästän ne aina kiireettömiin hetkiin, kun ei ole niin väliä onnistuuko meikki juuri niinkuin sen haluan onnistuvan.

Äidin arkimeikki & nopea kampaus

Ensimmäisenä suosittelen panostamaan hyviin meikkisiveltimeen. Siveltimistä olen paasannut moneen kertaan blogissa aiemminkin. Hyvät siveltimet auttavat ja nopeuttavat meikkausta hurjasti. Tärkeää on muistaa myös pitää siveltimet puhtaina.

Äidin arkimeikki & nopea kampaus

Itse rakastan Ecotoolsin siveltimiä ja olen iloinen, että olen saanut tehdä heidän kanssaan usein yhteistyötä. Ecotools siveltimissä on loistava hinta-laatusuhde ja ne ovat myös ympäristöystävällisiä. Nyt olen testannut itselleni uutena myös monien hehkuttamia Sigman siveltimiä, jotka ovat kyllä olleet suositusten arvoisia. Yläkuvassa on myös yksi Iglotin sivellin (vastaava Sigmalta), joka on jäänyt suosikkien joukkoon juuri sopivan kokonsa ja pehmeytensä puolesta. Olen melkoinen siveltimien suurkuluttaja. Suosikkeja löytyy monelta merkiltä, mutta toistaiseksi Ecotools on vienyt useimmin pisimmän korren. Laadukkaat meikkisiveltimet ovat muuten yksi loistava lahjaidea kaikille meikkauksesta innostuville, koska niitä ei voi olla liikaa! :D Ainakaan minulla. Aina löytyy käyttöä uusille ihanille meikkisiveltimille.

Jotta iho pysyy kauniina, on tärkeää muistaa pitää kaikki meikkisiveltimet puhtaina. Ecotoolsin shampoo on toimiva putsari siveltimille ja tuoksuu ihanalle.

Äidin arkimeikki & nopea kampaus

Toimivan arkimeikin ydin on tietysti toimivissa tuotteissa. Arkena kiireessä ei kannata kokeilla erikoisia uutuuksia, vaan jättää niiden testaukset vapaalle, kun on enemmän aikaa. Kiireessä haluan, että tuotteet toimivat niinkuin niiden odotan toimivan. Tosi pitkälle pääsee, kun löytää täydellisen meikkivoiteen (ja sävyn), ripsivärin sekä aurinkopuuterin. Superkiireessä riittää pelkkä meikkivoide ja huulikiilto! :D

Mitkä on sun tärkeimmät meikit pahimmassa kiireessä? Onko joku ultimaattinen suosikki, joka seuraa vuodesta toiseen perässä?

Äidin arkimeikki & nopea kampaus

Kuvissa näkyvä heleä ja melko luonnollinen meikki näkyy kasvoillani usein. Suurin osa tuotteista on pitkäaikaisia luottotuotteita, kirjasin tuotelistaan vielä erikseen luottotuotteet. Yleensä eniten muuttuva osa tässä meikissä on huulikiilto. Tykkään vaihdella huulipunaa ja huulikiiltoja usein, vaikka huulipunien käyttö vauvavuoden aikana onkin jäänyt harmillisen vähälle. Syytän ehtymätöntä pusuvarastoa. Huulipuna on kuitenkin normaalisti se meikin viimeinen silaus ja tuo aina katseeseen eloa. Rakastan myös kunnon punaista huulipunaa!

Meikissä käytin seuraavia tuotteita.

Meikki ♥

Meikinpohjustus: J.One Jelly Pack

Uusi huikea tuttavuus! Tämä monitoimituote tekee ihosta kertaheitolla napakan ja auttaa meikkiä pysymään koko päivän. Tämän lisäksi ei välttämättä tarvitse laittaa erikseen kosteusvoidetta alle.

Meikkivoiteen levitykseen: Beauty Blender

Saan Beauty Blenderilla parhaimman lopputuloksen meikkipohjaan. Tykkään myös levittää meikin käsin, mutta lopputulos ei koskaan ole yhtä hyvä, kuin Beauty Blenderilla.

Meikkivoide:  Estée Lauder Double Wear Stay-In-Place Makeup / Luottotuote

Jo viisitoista vuotta yhteistä taivalta takana eikä loppua näy…. :D

Peiteaine: Estée Lauder Double Wear Stay-In-Place Concealer / Luottotuote

Edellisen kanssa samaa kategoriaa. 110 pistettä. Peittää todella hyvin, mutta ei kuivata. (Itselläni on normaali sekaiho, joka rasvoittuu helposti T-alueelta)

Viimeistelypuuteri: Cover FX Perfect Setting Powder

Tämä uusi, mutta sitäkin ihanampi tuttavuus vakuutti heti ensimmäisen kokeilun jälkeen! Cover FX viimeistelypuuterin nimeen vannoo muun muassa Youtube kosmetiikkaguru Jaclyn Hill (video kohta 5:30). Cover FX kiinnittää meikin hyvin, muttei jätä ihoa kuivaksi ja liian tönköksi, mitä jotkut irtopuuterit tekevät. Mikäli etsinnässä on hyvä irtopuuteri, voin lämpimästi suositella tämän testausta.

Aurinkopuuteri: the Balm Bahama Mama Bronzer

the Balmin meikit ovat ihania! Olen testaillut yhtä jos toista ja kaikki tuotteet ovat toimineet loistavasti. Tykkään myös the Balmin leikkisistä pakkauksista.  Bahama Mama aurinkopuuteri on itselleni hyvän sävyinen ja pigmenttiä tulee juuri sopivasti, ei liikaa eikä liian vähän.

Arjen kiireessä yksi ehdoton meikkikikkani on tuotteiden monikäyttöisyys. Kun haluan luonnollisen, mutta silti hehkuvan meikin nopeasti ja helposti, yhdistän aurinkopuuterin myös luomille! Eli käytän aurinkopuuteria varjostuksen tavoin luomilla. Tällä kikalla saa kasvoille sävyä ja eloa, mutta ei tarvitse alkaa kikkailemaan luomivärin kanssa. Kurkkaa alla videolta tarkemmin, miten levitin aurinkopuuterin luomille.

Korostuspuuteri: the Balm Mary-Lou Manizer / Luottotuote

Tässä on varmasti yksi tuote, jota en onnistu ikinä käyttämään loppuun?! :D Tälle tuotteelle ei jää käyttökertaa kohden hintaa montaa senttiä, sillä tavara on t-o-d-e-l-l-a riittoisaa. Pienen pieni hipaisu tuo huikean tuloksen. Ihana tuote, joka on ja pysyy lemppareiden joukossa. Iso suositus!

Poskipuna: the Balm Hot Mama

the Balmin poskipuna, jossa ei ole glitteriä, mutta hehkua senkin edestä. Huikean ihana poskipuna, jolla kasvoille saa sävyä, valoa ja intensiivisyyttä. Poskipuna tuo muutenkin aina meikkiin ihanasti eloa ja heti kyllä huomaa, jos olen sen jättänyt välistä.

Ripsiväri: Maybelline New York Lash Sensational Lash Multiplying Mascara / Luottotuote

Tarvitseeko tämä mitään sen suurempia selittelyjä? Joko on käynyt selväksi, että tämä on oma must have tuotteeni?? :D

Huulikiilto: Milani Amore Matte Lip Crème

Milanin huulikiillossa on vahva pigmentti, se levittyy hyvin ja tuoksuu ihanalle. Mattainen lopputulos on sellaisenaan minulle arkeen vähän too much, mutta kun lisään tätä huulirasvan päälle on lopputulos just eikä melkein. Todella toimiva (ja monikäyttöinen) kiilto, tykkään!

Huulirasva: Elizabeth Arden New York Eight Hour Cream / Luottotuote

Yes please. 8 hour cream hoitaa kaikki pahimmat ihopaniikit. Talvella huulien ollessa saharaakin kuivemmat on 8 hour cream pelastaja.

Kulmakarvaväri: Clarins Ombre Matte -luomiväri 06 tai 03 / Luottotuote

En edes muista montako vuotta tämä Clarinsin LUOMIVÄRI on ollut oma suosikkini kulmille. Ei siis suunniteltuun tarkoitukseen, mutta niin toimiva, etten ole osannut luopua. Sävy 03 menee itselläni ympäri vuoden ja taikoo aina täydellisen kulmalookin arkeen.

Meikin kiinnistyssuihke:  Pixi Make-Up Fixing Mist 

Kaikki erilaiset kasvosuihkeet ovat nyt kuumaa kamaa. Kaikki kosmetiikan hifistelijät ja muutkin hehkuttavat kasvosuihkeita, eikä turhaan! Ne ovat ihania! Olen itse ihastunut kovasti Pixi merkin kasvosuihkeisiin yhtenä mainitakseni tämä Pixin Make-Up Fixing mist. Ehdottomasti kokeilemisen arvoinen.

Mikäli haluat kurkistaa, miltä meikin teko näytti, niin tässä vielä helppo arkimeikki videon muodossa:

Meikin teon jälkeen ei jää paljon aikaa hiusten laittoon. Rakastan, siis todella rakastan isoja Victoria’s Secret kiharoita, mutta kiharoiden tekoon on aikaa enää hyvin harvoin. Sen sijaan “äitinuttura” on minulla käytössä ainakin kuutena päivänä viikossa.

Mikäli haluaa lisää voluumia ja pitoa nutturaan, on The Bun Gel-Spray huikea apuväline. Tämä todella toimii ja olin ihan ällikällä lyöty ekan kokeilun jälkeen. Tuotteen ainut huono puoli on se, että itse herkkäsilmäisenä en voi nukkua kyseinen tuote hiuksissa, vaan joudun tätä käytettyäni pesemään hiukset illalla ennen nukkumaan menoa.

Hiukset ♥

L’Oréal Paris Stylista The Bun Gel-Spray

Kurkkaa myös helpon nutturan teko videolla:

Äidin arkimeikki & nopea kampaus

Mitäs mieltä olette meikistä ja nutturasta?? :) Onko muita, joilla tukka sujahtaa kiharoiden sijaan usein nopealle nutturalle?

Moni kiitteli viimeksi elevenin yhteistyön alekoodia ja sellainen olisi taas luvassa!:) Nimittäin 2.9 asti saa kaikista normaalihintaisista tuotteista 15% alennusta koodilla MOMMY15. Toivottavasti saitte poimittua postauksesta meikkivinkkejä. Ja hei! Laittakaahan teidän kiireisen arkimeikin parhaat vinkit tulemaan tänne päin! :)

Koodilla MOMMY15
15% alennusta norm. hintaisista tuotteista!
voimassa 2.9. asti.
(Huom, ei voi yhdistää muihin alennuksiin tai kampanjoihin)