Saimme viettää 6.8 sunnuntaina ensimmäistä hääpäivää tunteikkaissa merkeissä kotona pienen käärön kanssa. Pitkälle on tultu ja paljon on yhdessä koettu ennen tätä meidän molempien elämää eniten mullistavaa tapahtumaa. Muistan vieläkin, kuin eilisen marraskuun toisen päivän vuonna 2009, kun olin Eetun kanssa ensimmäisillä treffeillä. Tiesin heti, että tämä ihana ihminen tulee olemaan aviomieheni ja haluan jonain päivänä lapsia hänen kanssaan. Rakastumisen tunne Eetuun oli heti jotain ihan käsittämättömän voimakasta ja varmaa. Tästä miehestä päätin pitää kynsin ja hampain kiinni. Rakastaa myötä- ja vastoinkäymisissä. Niin on tähän päivään asti rakastettu. Enemmän, kuin olisin koskaan osannut edes odottaa. Rakastettu niin, että välillä sisuksiin sattuu.
Raskaaksi tuleminen oli molemmille iso asia ja yhdeksän kuukauden aikana käytiin läpi paljon uusia asioita myös parisuhteessa. Aina ei ole ollut helppoa, mutta yksi asia on pysynyt koko ajan samana. Luottamus. Varmuus siitä, että ollaan toinen toisiamme varten. Pidetään yhtä ja toistemme puolia. Jokainen päivä ei ole helppo, eikä sen toisen naama aina miellytä, mutta aina katsotaan samaan suuntaan käsi kädessä toisiamme tukien. Löydetään yhdessä ne oikeat polut ja risteyksien eteen tullessa, päätetään yhdessä mihin suuntaan meidän tulevaisuus vie niin, että molemmilla on hyvä olla.
Odotin meidän pienokaisen synnytystä ihan valtavasti. Ennen raskaaksi tuloa ajatus synnytyksestä pelotti, mutta otin mahdollisimman paljon asioista selvää ja se helpotti nopeasti pelkoani, joka muuttui innokkaaksi odotukseksi. Synnytys ei mennyt täysin niinkuin olisin toivonut, mutta olin siihenkin varautunut ja henkisesti käynyt läpi sitä miten voin voittaa pelot silloinkin, jos asiat eivät suju niinkuin niiden itse haluaisi sujuvan. Alusta asti oli selvää, että toivon Eetun olevan mukana synnytyksessä tukemassa ja jakamassa yhtä meidän elämän upeinta kokemusta. Tiesin, että Eetun tuki tulee olemaan korvaamaton. En kuitenkaan osannut odottaa miten vahvasti voin rakastua uudelleen omaan puolisoon, jota kuvittelin jo rakastavani koko sydämestäni niin paljon, ettei sanat koskaan sitä riitä kertomaan. Oman puolison läsnäolo niinkin tärkeässä tapahtumassa, kuin synnytys sai kuitenkin aikaan jotain ihan uutta. Se tunne, kun kuulee yhdessä rakkaan kanssa oman lapsen ensimmäisen itkun on jotain mitä ei oikein osaa edes jälkeen päin käsittää. Tai se, kun itse makaa toimettomana sairaalan sängyssä ja näkee oman rakkaan hoitavan ja pitävän huolta vastasyntyneestä, joka on puoliksi minua ja puoliksi häntä.
Koen valtavaa kiitollisuutta siitä, että saan rakastaa ja saan olla rakastettu tässä parisuhteessa. Sitäkin kiitollisempi olen siitä, että voimme yhdessä rakastaa toistemme lisäksi tätä meidän pientä ihmettä, joka toi mukanaan niin paljon rakkautta, ettei sitä voi enää mitenkään määritellä.
