Terkkuja täältä vauvahautomosta! Bebe tuntuu viihtyvän hyvin yksiössään. Tänään on itseasiassa alkuperäinen laskettuaika. Josko herra päätti pysyä siinä mitä aluksi sovittiin. Ensimmäisen julkisen puolen ultran jälkeenhän tuota laskettuaikaa aikaistettiin vajaalla viikolla.
Tänään aamulla oli viimeinen neuvola ennen vauvan syntymää, sillä seuraavaksi mennään sitten jo synnärille yliaikaisseurantaan ja käynnistykseen, ellei tyyppi lähde itse etsimään tietä ulos.
(commercial links/kaupallisia linkkejä*)
Top, Calvin Klein* / Shorts, Bubbleroom sport*
Neuvolassa kaikki oli oikein mainiosti. Sf-mitta oli nyt pysynyt edellisestä kerrasta samana (35), joka johtunee vatsan laskeutumisesta mikä on tietysti vaan hyvä juttu. Tyyppi on edelleen t-o-d-e-l-l-a vilkas mahassa, joten liikelaskentoja ei ole vieläkään tarvinnut tehdä. Sen sijaan olen muutamana yönä itkenyt väsyneenä kipuja vauvan liikkeistä johtuen. Massiivisiin potkuihin, kun lisää nyt usein supistelevan kohdun niin avot. Vatsa on tällä hetkellä sen tuntuinen, kuin olisin tehnyt ihan järjettömän kovan vatsatreenin.
Mitään tarkkoja painoarvioita ei ole missään vaiheessa tehty. Neuvolan terkkari arvioi käsituntumalla, että vähän reilu 3kg pörriäinen olisi tulossa. Itse en osaa arvioida yhtään minkä kokoinen tyyppi on, mutta veikkaan, että jalat tulee olemaan ainakin väkevän vahvat liikkeistä ja geeneistä päätellen:’D
Oma olo on ihmeen hyvä vaikka noita perinteisiä raskausoireita kyllä riittää. Sukkapuikkokipuja, alavatsan ja alaselän särkyä (menkkamaista jomotusta), jatkuva (siis oikeasti JATKUVA) pissahätä ja mitä kaikkea näitä nyt on. Oma fiilis on kuitenkin hyvä ja melko kärsivällinenkin olen jaksanut olla. Väsymys on tainnut mennä jo sen verran yli, että siihenkin on alkanut tottua. Oikeastaan yöt noin 12-02 on henkisesti rankinta väsymyksen puolesta, mutta sekin on vaan hetkellistä ja fiilis kohenee aamupäivällä. Päivisin yritän nukkua päikkärit, mutta ne jää yleensä noin vartin mittaisiksi ennen kuin alkaa a) hengitys salpaantua tai b) pitää mennä pissalle tai c) vaihtaa kylkeä.
Keskittymiskyky on muuten myös ihan nollassa ja voi tsiisus miten hajamieliseksi sitä on tullut. Nyt saa todella olla tarkkana, ettei jää hellat ja levyt päälle. Toivottavasti muisti ainakin palaisi hieman vahvemmaksi synnytyksen jälkeen, vai meneekö sen kanssa vaan jatkuvasti huonompaan suuntaan?! :D