6.5.2014

Good for your soul

Olen nyt totaalisen innostunut lukemaan erilaisia itsensä kehittämisen kirjoja. Vaikka olenkin erittäin tyytyväinen tämän hetkiseen elämään ja erityisesti arkeen – antavat kirjat hyvässä mielessä hurjasti ajateltavaa ja pohdittavaa. Laitoin muutaman uuden kirjan taas tilaukseen ja malttamattomana odotan, että ne saapuvat. Kuukauden aikana olen nyt lukenut Rakkauden kielen, Onnellisuusprojektin ja 4 tunnin työviikko. Jokainen on ollut aivan huikean hyvä ja jokaisesta olen saanut paljon pohdittavaa. Kaikissa on tietysti ollut paljon sellaistakin, jossa olen hyvin eri mieltä, mutta toisaalta eihän näiden kirjojen olekaan tarkoitus luoda täysin samalaista mieltä lukijalle, kuin kirjoittajalla. Nämä kirjat avaavat itseään ajattelemaan asioita syvemmin, mikä on tehnyt ainakin itselleni todella hyvää!

Rhonda Byrnen kirjat aikaisemmin lukeneensa surffasin netissä kirjavinkkejä samanlaisista kirjoista ja päädyin ihanan Vilma P:n blogiin, josta yllä olevat kirjatkin bongasin. Seuraavaksi lukulistalla ovat Miten saan ystäviä, menestystä, vaikutusvaltaa ,  Nautitaan raakana , Kuinka ideat syntyvät ja Onnellisuushypoteesi.

Mitä mieltä te olette tällaisista kirjoista? Onko ne hyödyllisiä vai täysin ajanhukkaa?

Ne jotka ovat näihin myös jääneet koukkuun niin laittakaahan vinkkejä hyvistä kirjoista tulemaan, jotta saadaan kasvatettua kesäksi lukulistaa! :) Entä mitä mieltä olette ihan erillisistä postauksista kirjojen saralla? Arvosteluja, heränneitä ajatuksia ja muuta tarkempaa pohdintaa niistä kirjoista, joista olen eniten pitänyt? Laittakaahan mielipiteitä ja palautetta tulemaan!:)

Ps. Muistakaa osallistua J.P. Chenet arvontaan!:)

You Might Also Like

10 Comments

  • Reply
    mipsukka @Katse Horisontissa
    6.5.2014 at 08:44

    Hassua, että satui juuri tänään tekemään tämän postauksen. :) Olen aina pitänyt kaikkia tuollaisia kirjoja sellaisenä vähän hömppänä ja naureskellut. Tänään aamulla tein kuitenkin oivalluksen, että jos sittenkin niissä olisi jotain. Tarvitsisin jonkun itsensä arvostamiseen keskittyvän kirjan ja ajattelin huomenna mennä kirjakauppaan etsimään jotain. En tiedä olenko saamassa muutamaa vuotta etukäteen 30 kriisiä vai mistä on kysymys, mutta olen viimeaikoina miettinyt muutenkin paljon omaa suhdetta itseeni.

    • Reply
      Mona
      7.5.2014 at 15:01

      Hih, ehkä mullakin lähestyvä 30 kriisi….;)
      Tosta Onnellisuusprojektista on helppo aloittaa – se on mukavan jouheva lukea ja siinä on paljon pohdintaa erilaisista aihealueista katsottuna:)

  • Reply
    -H
    6.5.2014 at 09:19

    Näytät niin kauniilta ja onnelliselta :)

    • Reply
      Mona
      7.5.2014 at 15:01

      Voi kiitos ihanuus <3 <3 :)

  • Reply
    Jaana
    6.5.2014 at 10:21

    Itse tykkään kovasti tällaisista kirjoista! Olen varmaan joskus kertonutkin, että ennen lapsia luin tosi paljon ihan laidasta laitaan monenlaista kirjallisuutta…mitkä on kaikki jääneet nyt muutamaksi vuodeksi. Vähän aikaa vielä ja kunhan pieninkin napero on vähän isompi, niin äidille jää taas aikaa lukeakin jotain syvällisempää :)

    Kaunokirjallisuudesta rikosdekkarit ja kauhukirjallisuus suurimpina lemppareina. Lisäksi olen paljon lukenut omaksi ilokseni psykologiaa käsitteleviä kirjoja. Esim. narsismista oli todella kiinnostava kirja, jonka nimeä en tietenkään tähän hätään muista…..tsekkaan sen kotona ja tulen kertomaan myöhemmin. Kyyneleet silmissä olen lukenut Pirre Saarion kirjan “Haikara lentää ohi”, kun toiveissa oli ensimmäinen lapsi ja aikaa alkoi kulua, eikä lasta alkanut kuulua lainkaan. Tuo kirja oli todella koskettava.

    Näihin sun mainitsemiin kirjoihin liittyen ehkä lähimmin nivoutuu Paolo Coelhon “Alkemisti”. Jos on vielä lukematta, niin Mona sun on aivan pakko lukea tämä!!!! :) Paolo Coelholla on muitakin loistaviksi kehuttuja kirjoja, kuten 11 minuuttia(?), joita on kaikkia kehuttu. Itse tein Alkemistia lukiessa isoja oivalluksia omasta elämästäni ja suunnasta, mihin haluan mennä tai jäädä :)

    Jännää, että nämä itsensä kehittämiskirjat ja oppaat mielletään usein johonkin höpöhöpö-sarjaan. Ei kai mikään kirjallisuudenlaji ole sen enempää höpömpi, kuin toinen. On valtava rikkaus, että luettavaa on monenlaista ja jos/kun näistä kirjoista tai niiden avulla löytää hyviä oivalluksia ja mahdollisesti jopa apua oman elämän/elämäntilnateen hahamottamiseen ja sen ja itsensä kehittämiseen ja eteenpäinviemiseen, niin kyllähän se on iso WIN-tilanne kaikinpuolin. :)

    Kiitos Mona tosi paljon näistä kirjavinkeistä. Minä ainakin aion tutustua noihin suurella mielenkiinnolla. Enivei jokunen kirja pitää matkaan ottaa tulevalle lomalle (iiik, enää kuukausi aikaa matkalle) ;)

  • Reply
    Jonna
    6.5.2014 at 16:04

    Suosittelen lämpimästi Alf Rehnin Vaaralliset ideat-kirjaa! Se saa ajattelemaan ajattelemista uudella tavalla :D Ja toinen hyvä kirja oli (huumorin kanssa luettuna ;) nimeltään Kiltti tyttö ei pääse pomoksi – 101 tapaa hävitä miehelle. Osa kirjan huomioista laittoi kuitenkin ajattelemaan ja suosittelen sitäkin lämpimästi!!

  • Reply
    mami
    6.5.2014 at 16:16

    Moi muru <3 Kaikki elämää käsittelevät, positiivisella tavalla pysäyttävät kirjat ovat ihan parhaita!!

    Moni on kehunut Saku Tuomisen kirjaa Hyvä elämä http://www.adlibris.com/fi/product.aspx?isbn=9525856992 ja ajattelin, että se on ihan pakko lukea jossain vaiheessa :)

  • Reply
    Marjukka / FFS
    6.5.2014 at 18:18

    Liza Marklund ja Lotta Snickare: Helvetissä on erityinen paikka naisille, jotka eivät auta toisiaan. Ei sinänsä itsensäkehittämisopus, mutta muuten hyvä kirja!

  • Reply
    eelliinnaa
    6.5.2014 at 20:47

    Hei Mona!
    Voisitko tehdä postauksen siitä mitä yhdistäisit maxihameen kanssa juhlaan (sulla on se yks ihana hame Evechic:iltä)? Tulossa olisi serkun rippijuhlat ja imaxihame löytyy mutta yläosa on hakusessa.

  • Reply
    Anniina
    7.5.2014 at 10:58

    Mä olen myös täysin hurahtanut tämän tyyppiseen kirjallisuuteen! Ehdottomasti paras teos, josta ainakin itse olen eniten saanut on Tommy Hellstenin Saat sen mistä luovut. Muita hyviä on Zen ja onnellisuuden taito (Chris Prentiss), Nasu ja Te (Benjamin Hoff) ja tietysti Secret ja Taikavoima (Rhonda Byrne). Olen myös kiinnostunut kuulemaan sun ja muidenkin kirjavinkkejä. :)

  • Leave a Reply

    Your email address will not be published. Required fields are marked *